Ravivihjeet

Ravivihje: Toto65 Vermo 12.9.2018

Julkaistu: , Päivitetty:

TOTO65
Toto65-lähdöistä löytyy mielenkiintoa, kun sekä lämminveriset että suomenhevoset kamppailevat paremmuudesta kolmen kilometrin matkalla.

Toto65-1

Suosikki: 5 Bret Boko voitti Riihimäellä keulasta ja teki tämän jälkeen asiallisen kirin vaikealta lähtöpaikalta. Oulussa ruuna kiihdytti mielipaikalleen johtoon, mistä se vastasi niukkaan mutta varmaan voittoon. Ruuna avaa kovaa ja tähtää jälleen piikkiin, mistä se olisi sopivassa seurassa lähellä voittoa.

Haastajat: 2 Strickerillä halutaan suosikin tapaan keulaan, ja kiihdytyksestä tulee siten mielenkiintoinen. Viimeksi ilman kenkiä ja jenkkikärryillä juossut ruuna menee tällä kertaa kengät jalassa ja normaaleilla kärryillä. Stricker pystyy hyvänä päivänään haastamaan suosikin. 1 Rocket Zet otti Riihimäellä maksimit 2. ulkoa. Lahdessa ruuna oli parempi 3. sisältä jääden loppusuoralla vaille kiritilaa. Ruuna pääsee ykkösradalta asiallisesti matkaan ja saa hyvän juoksun kärjessä. Suosikkikaksikon keskinäinen nahistelu kävisi ruunalle mainiosti.

Yllättäjät: 6 Jontte Boy nousi viimeksi 3. ulkoa mukavasti neljänneksi Grant Bokon peesissä. 4 Sentry prässäsi Jyväskylässä itsensä keulaan ja kamppaili mukavasti kakkoseksi. Tällä kertaa juostava matka olisi saanut olla puoli kierrosta lyhyempi. Sentry avaa hyvin ja saa asemat. 3 Dreambow oli tauolta tasainen 3. ulkoa, mutta pystyy parantamaan saatuaan startin alle. 7 Stormysky tsemppasi Lahdessa keulasta kolmanneksi. Tällä kertaa ruuna ei mitä todennäköisimmin pääse mielipaikalleen johtoon. Muualta esitykset eivät ole olleet yhtä hyviä.

Pelijakauma: Bret Bokon (66%) kuuluu olla sopivassa lähdössä selvä suosikki.

Juoksunkulku: Radoilta 1,2,4 ja 5 avataan parhaiten. Myös Stormysky pääsee hyvin matkaan, mutta on eri asia satsataanko sillä ulkoa. Lopulta Stricker ja Bret Boko käyvät kamppailun keulapaikasta. Bret Boko päässee johtoon.

IS-pelisuositus - Toto65-1

Pieni: 5
Suuri: 5, 2

Toto65-2

Suosikki: 6 Piispalan Heko laukkasi viimeksi kolmannen radan kierrosta viimeisen takasuoran lopussa. Tätä ennen ruuna pääsi voltista hyvin matkaan ja juoksi lopulta 2. ulkona, mistä kuusivuotias oli suvereeni. Piispalan Heko on epävarma menijä, mutta ravilla sen kyydit piisaavat pitkälle.

Haastajat: 13 Hupsis on ottanut laukkoja viime kisoissaan. Tuoreimmassa startissa se laukkasi heti lähdössä ja menetti pelin. Ori kohtaa aikaisempaa sopivamman vastuksen, missä sen ei välttämättä tarvitse mennä maksimaalisia kyytejä. Tällöin ravaaminen saattaa olla todennäköisempää. Hupsiksen vauhdit on lähdön eliittiä. 4 Teilor kamppaili Turussa johtavan rinnalta kakkoseksi ja viimeksi tamma oli keulasta kakkonen. Tällä kertaa Mika Forss hyppää vahvistuksena pukille. 2 Kosen Jose oli mainio tauolta. Ruuna sai vetää keulassa maltilla ja voitti helposti. Startti alla Kosen Jose pystyy parantamaan. 1 Osla pääsi Mikkelissä johtavan perään, mistä tamma oli varmasti kolmas. Viimeksi Osla joutui tekemään enemmän töitä ja suoritti hyvällä tasolla. Hyvistä asemista kuusivuotias keikkuu kärjessä, mutta voittaminen vaatisi hieman lisää viime startteihin nähden.

Yllättäjät: 12 Edustava oli viimeksi aiempaa parempi kirien 4. sisältä totoon ohi 3. ulkona juosseen 14 Villi-Sihkon. Viimeksi Kouvolassa Villi-Sihko kiersi etusuoralla keulaan ja tsemppasi kakkoseksi. 9 Piimä sai Turussa hyvän reissun 2. sisällä ja nousi viimeksi 3. ulkoa kolmanneksi. 10 Jennyn Lumikki laukkasi Lahdessa viimeisellä takasuoralla asiallisesta noususta. Vermossa tamma jäi pussiin. Vermossa positiivisesti sisäratajuoksulla lopettanut 7 Kipinä Rols tulee seuraavana. "Stallform" on mainio, sillä eilen tallikaveri voitti Teivossa. 5 Ahon Taika lopetti mukavasti sisäratajuoksulla niin Kouvolassa kuin Vermossakin. Ensisijaisesti tamma hakee tasaisessa lähdössä sijoitusta kärjen tuntumasta.

Pelijakauma: Hupsiksen (12%) peliosuus on kykyihin nähden matala.

Juoksunkulku: Kosen Jose kiihdyttää keulaan ja Osla juoksee tämän takana. Piispalan Heko etenee aikaisin rinnalle, mikäli avaa ravilla. Keulapaikka saattaa olla tarjolla suosikille.

IS-pelisuositus - Toto65-2

Pieni: 6, 13, 4, 2, 1, 12, 14, 9, 10, 7
Suuri: 6, 13, 4, 2, 1, 12, 14, 9, 10, 7

Toto65-3

Suosikki: 7 Grove's Hectorin pitkä tappioton putki päättyi viimeksi Kouvolassa valmentajan ajamana. Ruuna avasi keulaan, mutta laukkasi ensimmäisellä takasuoralla lyhyesti. Tämän jälkeen viisivuotias kiersi uudelleen keulaan kunnes aurasi etusuoralla toiselle ja menetti uudelleen johtopaikan. Tämän jälkeen ruuna ei enää keulaan päässyt ja tapahtumarikas lähtö päättyi tusinasijoitukseen. Riihimäellä nopea avaaja pääsi keulaan eikä ollut yllätettävissä. Grove's Hector avaa hyvin, mtuta sisäpuolellakin on hyviä lähtijöitä. Ruuna tähtää johtopaikalle, mutta keulapaikka ei välttämättä irtoa ilman kovaa avausta.

Haastajat: Kova avaus suosisi 4 Heavy Beatia, jolla ei todennäköisesti osallistuta kiihdytykseen. Toissa kerralla ruuna jäi etusuoralla johtavan rinnalle ja tsemppasi hyvin perille. Viimeksi nelivuotias nousi 4. sisältä viimeisen kierroksen alussa 2. ulos ja kiersi varmasti kakkoseksi. Kunto on hyvällä mallilla. 5 Sanni Sky voitti edellisen starttinsa johtopaikalta. Joensuussa tamma veti keulassa 13,5- vauhdilla ensimmäisen kierroksen eikä jaksanut. Viimeksi tamma piti 3. sisältä asemansa. Sanni Sky avaa hyvin ja rauhallisena pysyessään taistelee kärkisijoista.

Yllättäjät: 1 Leemark's Felicia yllätti Kouvolassa 2. sisältä. Jyväskylässäkin tamma pääsi johtavan kantaan, mistä hevonen tsemppasi kakkoseksi. Nelivuotias avaa hyvin ja saa asemat. 3 Eko Kristall avaa hyvin kuten teki viimeksi Vermossa. Tamma pääsi 2. sisälle, mutta matkavauhti oli sen verran reipasta ettei bensiiniä säästynyt loppuun. Lahdessa tamma oli 2. ulkoa niukka kolmas. Tauolta palaava 11 M.J's Pearl tulee seuraavana ennen tauluaan kyvykkäämpää 6 Caspian Sisua.

Pelijakauma: Suosikkien osalta oikean suuntaisesti vedettyä. Yllättäjistä Caspian Sisu (1%) on liian unohdettu.

Juoksunkulku: Radoilta 1,3,5 ja 7 avataan parhaiten. Sanni Sky ei luovu keulapaikastaan mikäli sillä päätetään ajaa keulasta. Sanni Skyn rattailla ei ole helppoa luovuttaa johtopaikkaa pois mikäli tamma on menopäällä. Tämä voi hankaloittaa Grove's Hectorin pääsyä johtopaikalle.

IS-pelisuositus - Toto65-3

Pieni: 7, 4, 5
Suuri: 7, 4, 5, 1, 3, 11, 6

Toto65-4

Suosikki: 1 Cragganmore palasi viimeksi voittokantaan kirien 5. ulkoa niukkaakin niukempaan voittoon. Ruuna pääsee loistoasemista matkaan, kun sen pahimmat kilpakumppanit starttaavat ruunan takapuolelta. Cragganmore tulee suurella todennäköisyydellä pääsemään johtopaikalle, mistä monipuolinen menijä pystyy vetämään tasaisen reipasta läpi kolmen kilometrin etapin. Cragganmore erottuu selväksi ykkösmerkiksi ja käy rivien varmaksi.

Haastajat: 8 Chique voitti Vermossa varmasti 2. ulkoa ja viimeksi tamma jatkoi voittokulkua karkaamalla keulasta taivaanrantaan. Chique jaksaa mennä ja on ansaitusti pelihevosia. 13 Quite A Boy kiri toissa kerralla Derby-karsinnassa asiallisesti neljänneksi. Viimeksi ruuna pakitteli kolmannelta radalta 4. sisälle, mistä ruuna ei löytänyt vapaata. Quite A Boy on kyvykäs menijä, joka nousee mukaan tototaistoon. Nopealla kelillä Vermossa on haastavaa kiriä ulkopareista ykköseksi kolmen kilometrin matkalla, kun hyvä hevonen on keulassa. Siksi etu on Cragganmorella.

Yllättäjät: 12 Guido di Quattro on valmentaja Markku Niemisen mukaan mennyt selvästi eteenpäin tauon aikana. Ready Cashin tyttärellä tähdätään talvikauteen, jolloin tasavauhtinen menijä on parhaimmillaan. Nieminen kertoi, että tamman ei pitäisi olla tauon jälkeen tukkoinen. 9 Gilda Ale on tasavauhtinen mutta jaksava menijä. Lahdessa tamma pääsi 2. sisälle, mistä se piti varmasti kakkoseksi. Teivossa tamma laukkasi lähtösuoran päässä pitkäksi 2. sisältä. 6 Way To Go eteni Jyväskylässä etusuoralla keulaan ja voitti varmasti. Myös 5 Leemark's Evelyn voitti viimeksi johtopaikalta. 7 Pegasos Bolt puolestaan laukkasi hyvän sijoituksen Kaustisella kolmannelta radalta. Kuskinvahvistuksen kokeva 2 Big Chip sekä ainoana 40 metrin pakilta starttaava 16 Hazelhen Hermes tulevat seuraavina.

Pelijakauma: Cragganmore (41%) on alipelattu suosikki.

Juoksunkulku: Cragganmore hakeutuu johtopaikalle avauspuolikkaan aikana. Chique kiertänee rinnalle jossain vaiheessa juoksua.

IS-pelisuositus - Toto65-4

Pieni: 1
Suuri: 1

Toto65-5

Suosikki: Nostamme 9 Morisonin ykkösrankkaukseksi. Ruuna hävisi viimeksi vain kovalle Juiserille ollen maalissa kelpo kakkonen. Vermossa Morison lähti kolmannelle jo 1800 metriä ennen maalia ja kiersi vahvasti tototaistoon ennen laukkaansa 200 metriä ennen maalia. Morison on tehnyt hyviä juoksuja selästä, mutta viime aikoina sillä on ajettu rohkeasti ja ohjattu ruuna aikaisin vapaalle radalle. Juoksun onnistuessa huippukuntoinen Morison on mukana kamppailussa lähdön voitosta.

Haastajat: Myös 8 Tuviker on kova tekijä. Se jaksaa mennä eli kolmen kilometrin matka käy mainiosti. Toissa kerralla ori oli epäonninen jäätyään sisäradan lähtöpaikalta 5. sisälle. Sieltä ori sai kärkisijoja ajatellen liian myöhään vapaata, mutta ehti kuitenkin mainiosti neljänneksi. Viimeksi Tuviker juoksi johtavan rinnalla ja kamppaili kovan Larsmanin voittamassa lähdössä neljänneksi. 2 Pyöriän Vilistys on noussut upeaan iskuun. Toissa kerralla 5. ulkoa kakkoseksi kiertänyt ruuna laukkasi viimeksi pahanpäiväisesti 900 metriä ennen maalia. Pyöriän Vilistys jäi taustalle, mutta ehti upealla loppuvedollaan kakkoseksi.

Yllättäjät: 13 Jetsu palaa tauolta. Ori on mainio kolmen kilometrin menijä joka pystyy aina paljoon, kun ravi maistuu. 11 N.P. Villari on vaihtanut tallia ja palaa paussilta. Valmentaja oli varsin varovainen kommenteissaan etukäteen. 1 Meren Ritari starttaa neljän päivän sisään kahdella eri raviradalla, jotka ovat 900 kilometrin päässä toisistaan. Sunnuntaina Kemijärvellä keulasta neljänneksi kamppaillut ruuna tähtää tälläkin kertaa keulaan ja vetää niin pitkään kuin bensiiniä riittää. Tämä on todennäköisin taktiikka, kun rattailta löytyy suoraviivainen ohjastaja. Oulussa Meren Ritari voitti keulasta osin onnellakin, kun vastustajat laukkailivat maalisuoralla ulkopuolelta. 10 Maikkis jäi viimeksi 2. sisälle vaille vapaata. Tällä kertaa sarja ei osu parhaalla mahdollisella tavalla. Lappeessa 3. ulkoa totoon kirinyt 6 Vennelmon Varma ja Seinäjoella lähtölakan väkevästi paikannut 3 Viehko Venla tulevat seuraavina.

Pelijakauma: Morison (29%) on alipelattu suosikki ennen pelipohjaksi vedettyä 8 Tuvikeria (34%).

Juoksunkulku: Meren Ritari pitää johtopaikan nimissään eikä halua luopua siitä. Tuviker kiertää kupeelle ja pitää tempon tasaisena.

IS-pelisuositus - Toto65-5

Pieni: 9, 8, 2
Suuri: 9, 8, 2

Toto65-6

Suosikki: 1 Fast Time voitti toissa kerralla johtopaikalta. Viimeksi ruuna pääsi 12-radalta 2. ulos, mutta oli kirissään tasainen. Ohjastaja-valmentaja Erkki-Pekka Mäkinen otti viime startin omaan piikkiinsä, kun ruuna meni kengät jalassa vaikka hänen mukaansa viisivuotiaan olisi pitänyt juosta kengittä. Voittoa ruuna ei olisi avojaloinkaan ottanut, mutta kymmennyksiä olisi ollut puristettavissa pois. Tällä kertaa Fast Time menee avojaloin, mikä on sille optimibalanssi. Ruuna avaa kovaa ja on keulat pitäessään todella vahvoilla. Se kestää tasaisen reippaan matkavauhdin.

Haastajat: 3 Le Gros Bill lähtee auton takaa sen verran terävästi liikkeelle, että Fast Timen keulapaikkaa ei voi pitää itsestäänselvyytenä. Le Gros Bill palasi normaalia tasaisemman Derby-karsintastartin jälkeen tasolleen viimeksi Vermossa kamppaillen johtopaikalta mainiosti kakkoseksi. 2 Live For Greatness on parhaimmillaan, kun se pääsee mailin matkalla juoksemaan kovaa kärkipäässä. Ruuna kyttää kärjen keskinäistä nahistelua alkumatkalla. Mikäli suosikit eivät pääse ajoissa selvyyteen juoksupaikoista, nousee Live For Greatnessin osakkeet selvästi.

Yllättäjät: Poisjäännit suosivat 12 Callela Kailashia, jonka lähtöasetelma on parantunut selvästi. Voitto voi olla liikaa vaadittu, mutta kärjen tuntumaan tamma pystyy nousemaan. 9 Fordaluvachocolate stattaa pitkästä aikaa mielimatkallaan. Ruuna pääsee startista kärjen imuun ja voi olla yllättävän korkealla. 4 Massive Clout ei ollut Suomen-debyytissään parhaimmillaan. Ruuna juoksee tällä kertaa matalalla profiililla kengät jalassa. Taulujaan kyvykkäämmät 6 Ranch Movie Star ja 10 Luckyline Krok tulevat seuraavina.

Pelijakauma: Oikein pelattu.

Juoksunkulku: Fast Time ja Le Gros Bill ottavat kiihdytyksessä rajusti yhteen. Fast Time pitänee lopulta johtopaikan hallussaan.

IS-pelisuositus - Toto65-6

Pieni: 1, 3
Suuri: 1, 3, 2, 12

IS-pelisuositus

Pieni
Toto65-1: 5
Toto65-2: 6, 13, 4, 2, 1, 12, 14, 9, 10, 7
Toto65-3: 7, 4, 5
Toto65-4: 1
Toto65-5: 9, 8, 2
Toto65-6: 1, 3
Hinta: 18,00 €

Vie kupongille: Veikkaus.fi

Suuri
Toto65-1: 5, 2
Toto65-2: 6, 13, 4, 2, 1, 12, 14, 9, 10, 7
Toto65-3: 7, 4, 5, 1, 3, 11, 6
Toto65-4: 1
Toto65-5: 9, 8, 2
Toto65-6: 1, 3, 2, 12
Hinta: 168,00 €

Vie kupongille: Veikkaus.fi