Ravivihje: Toto4 Joensuu 8.1.2017 – päiväravit suursuosikin tahdissa

Julkaistu:

Toto4
Joensuun sunnuntairavit alkavat entisaikojen malliin jo klo 13 ja Toto4:n peliaika loppuu noin klo 14.20. Tolppakone Ida’s Owen on komean T76-voittonsa jälkeen erittäin todennäköinen voittaja. Sen puolesta puhuu kaikki.

Toto4-1

Suosikki: Mikäli 6 Tutun Tiltu on likimainkaan yhtä hyvä kuin ennen taukoaan, se on vaikeasti pysäytettävissä. Tamma hävisi kolme kilpailua sitten keulasta äärimmäisen niukasti lahjakkaalle Juiserille ja ravasi viimeksi samalta paikalta murskavoiton. Nopea avaaja pääsee nytkin piikkiin.

Haastajat: 4 Liekin Muisto kohosi loppuvuonna huippuiskuun ja saavutti kaksi voittoa hienoilla kireillä. Se oli kuitenkin viime viikonloppuna ihmeen saamaton ja pysyi hännillä loppuun asti. Hevosen juoksu ei mennyt loppumatkalla sujuvasti, mutta ei siltä näyttänyt mitään irtoavankaan loppumetreillä. Koska Liekin Muisto ilmoitettiin kaksi päivää myöhemmin starttiin, siinä ei varmasti ollut mitään näkyvää vikaa. Ruunaa ei voi missään tapauksessa jättää lapuilta, jos käyttää useampia kuin yhtä hevosta.

13 Fortunatar vaikuttaa takamatkalaisista vaarallisimmalta, vaikka lähtee peräti 60 metrin pakilta. Syksyllä pienen paussin pitäneen hevosen otteet ovat tiivistyneet koko ajan. Se jäi toissa kerralla kuolemanpaikalta kolmanneksi huipputasaisessa kärkirintamassa ja voitti viimeksi mennen tullen, kun pääsi piikkiin.

16 Sirkan Samu nousi viime vuonna elämänsä kuntoon, mutta sen voitontahdossa on ollut edelleen hiukan kohentamisen varaa. Ori ei ole tosin ollut parissa viime juoksussaan enää aivan huipputikissäkään.

15 Vihjeen Veto on ollut parhaimmillaan ollessaan raaka jyrä, mutta ongelmista viime kausina kärsineen oriin vireestä ei ole näyttöä pitkältä ajalta. Se pääsi kilpailemaan viime vuonna vain kahdesti eikä saanut joulukuisessa juoksussaan pykälää silmään missään vaiheessa.

Yllättäjät: Vahva 5 Mathilde teki väkevän juoksun toissa kerralla tosin huippukuskin ajamana.

12 R.R. Valssitar on joukon kyvykkäimpiä, muttei ole takaa läheskään yhtä hyvä kuin keulasta. Kun tamma juoksi edellisen kerran mielipaikallaan, se kesti niukasti kakkoseksi ennen Fortunatarta. Nyt se pääsee 20 metriä tätä paremmista asemista matkaan.

Vaikka 11 Suklaarillan tulosrivi on lohduton, hevonen on väläyttänyt lieviå nousukunnon merkkejä.

Pelijakauma: Ei huomautettavaa.

Juoksunkulku: Tutun Tiltu johtaa Rivaltti tai Muiston Sävel kannoillaan.

Lähtölistat | Tallikommentit | Pelaa

Toto4-2

Suosikki: 2 Highest Expressillä on saumat kirkastaa viime sijoituksiaan. Tulosriviään parempi ruuna paikkasi toissa kerralla 1. kurvin laukkansa mukavalla lopetuksella. Viimeksi se menetti asemansa, kun vastustaja väsyi aikaisin eteen, mutta kiri vielä hienosti hevosenmitan päähän voittajasta.

Haastajat: Nousuvireinen 8 Just For Me olisi voinut otella jopa voitosta kahdella viime kerralla, jos olisi päässyt kirimään aikaisemmin 3. sisältä. Etenkin viimeksi se tykitti vauhdikkaasti loppumetrit.

1 Dreaming Artist pystyy saamaan tarkan juoksun, jonka jälkeen on vaarallinen. Ruuna menetti kolme kilpailua sitten 2. sisältä voiton vasta viime metreillä ja kiri seuraavassa startissaan 3. ulkoa mukavasti totoon. Viimeksi se ei kestänyt kuolemanpaikalle revittämistä takamatkalta, ja tuon normaalia paljon heikomman sijoituksen saa unohtaa.

5 Rail Face on ollut pikkujuoksija, joka voi yltää tällaisessa kevyessä lähdössä korkealle, jos sen vire on kohdallaan vajaan kolmen kuukauden tauon jälkeen. Hevonen ei päässyt kirimään toissa kerralla vapaasti ja laukkasi viimeksi kuolemanpaikalta viimeisellä takasuoralla.

3 Shorai on viime kilpailujensa perusteella piristymään päin. Se on tehnyt niissä aivan hyvät lopetukset. Mikäli pikkutauko ei näy hevosen otteissa, se voi tarjota pelaajille nappireissulla jymy-yllätyksen.

Yllättäjät: Kesällä laukkailleen 4 Calgaryn paikkoja on huollettu tauon aikana, ja valmentaja uskoo sen ravin luistavan taas paremmin.

Pelijakauma: Highest Express voisi olla suurempikin suosikki ja myös Dreaming Artist ja Calgary ovat edullisia merkkejä. Rail Face on ylipelattu.

Juoksunkulku: Dreaming Artist tai Highest Express vastaa vetotöistä.

Lähtölistat | Tallikommentit | Pelaa

Toto4-3

Suosikki/Varma: Sunnuntain varmasta ei ole kahta puhetta. Viime vuonna peräti 13 kertaa juhlinut 2 Ida’s Owen pääsee keulaan, minkä jälkeen lähdön pitäisi olla taputeltu.

Ruuna voitti uudenvuodenaattona kovatasoisen T76-lähdön varmasti piikistä. Samalla voittajahaastattelussa selvisi, minkä takia tolppakone oli parilla edellisellä kerralla tilapäisesti vaisumpi. Ida’s Owen satutti Jyväskylässä jalkansa radalla olleeseen monttuun ja jäykistyi Oulun reissulla pitkässä kuljetuksessa.

Haastajat: Tapaninpäivän T76-voittonsa jälkeen Lounais-Suomesta Pohjois-Karjalaan valmentajansa kanssa muuttanut 6 Laurila’s Denethor on selkeä ykköshaastaja. Koko ajan nopeutta lisää saanut ruuna ehti Porin raskaalla radalla maalisuoran terävällään spurtillaan 2. sisältä voittoon ohi Sahara Rougen. Sitä ennen vahva menijä jyräsi ykköseksi kuolemanpaikalta.

3 Debra Boko putosi Kuopiossa Ida’s Owenin peesistä kuudenneksi, mutta voi tällaisessa tynkälähdössä roikkua hyvinkin totosijalle.

Yllättäjä: 1 Saladino esitti nousuvirettä toissa juoksussaan. Se siirtyi viimeisen takasuoran alussa 3. sisältä kuolemanpaikalle ja kiri toiseksi ohi Debra Bokon. Viimeksi ruuna laukkasi loppukaarteessa, kun oli lähtenyt parantamaan asemiaan viimeiseltä sijalta.

Pelijakauma: Suosikki on jonkin verran ylipelattu, mutta kelpaa varmaksi. Debra Boko ja Saladino ovat varmistelijoiden parhaat rastit.

Juoksunkulku: Debra Boko ohittaa Ida’s Owenin kiihdytyksessä, mutta päästää heti tämän uudelleen johtoon.

Lähtölistat | Tallikommentit | Pelaa

Toto4-4

Suosikki: 8 Donaldinjo ei ole riittänyt marraskuisen Kuopion iltaravivoittonsa jälkeen aivan kärkeen T76-lähdöissä, mutta sillä on sunnuntain kevyemmässä porukassa taas oiva tilaisuus korjata mainettaan. Ruuna sai Kuopion ja Teivon kierroksella huippureissun 3. sisällä, mistä oli voimaton kärkikolmikkoa vastaan. Niitä startteja ennen kuolemanpaikka oli ruunalle myrkkyä Jyväskylän 2600 metrillä.

Haastajat: Hurjasti avaava 4 Capitano Web juoksee todennäköisesti keulassa tai 2. sisällä. Se kiri toissa kerralla johtohevosen takaa hyvin perille lyhyellä matkalla, mutta oli viimeksi 2100 metrillä samalta paikalta tasaisempi.

10 Pine Cross voi tasaisuudellaan kolkutella taas totosijoja, mutta voittoja varten se kaipaisi hieman räväkkyyttä otteisiinsa. Se on saanut viime kilpailuissaan hyvät reissut 2. ulkona ja 3. sisällä.

Yllättäjät: Otteitaan starttien myötä parantanut 5 Top Of The Hill voittaa varmasti lähiaikoina. Vahva ori kiri toissa kerralla terävästi, kun pääsi pussista ja teki viimeksi Golden Luxin voittamassa hyvätasoisessa lounasravilähdössä rehellisen kierroksen kirin, jolla hävisi kakkossijan maalikuvassa.

9 Ice Insanityn viime juoksut eivät ole onnistuneet ja se on nyt hyvä yllätyshaku. Tasavauhtinen tamma jäi toissa kerralla kuolemanpaikalle ja viimeksi pussiin porukan perällä.

11 Call Me Queen kiersi joulukuun alussa Lahden isossa lähdössä hänniltä mukavasti kolmanneksi. Viimeksi se yritti haastaa 2. sisältä keulahevosen, mutta putosi neljänneksi. Ylivauhtinen juoksu voisi auttaa sen korkealle.

Pelijakauma: Top Of The Hill ja Ice Insanity ovat kanuunamerkkejä. Suosikit ovat lievästi yliarvostettuja.

Juoksunkulku: Capitano Web on vikkelin, mutta päästänee Donaldinjon halkomaan tuulta, jos tällä ladataan auton takaa eteenpäin.

Lähtölistat | Tallikommentit | Pelaa

IS-pelisuositus

Pieni
Toto4-1: 6,4,13,5,12,11
Toto4-2: 2,8,1
Toto4-3: 2
Toto4-4: 8,5,9,11
Hinta: 14,40 €

Suuri
Toto4-1: 6,4,13,5,12,11,15,1
Toto4-2: 2,8,1,3,4
Toto4-3: 2
Toto4-4: 8,4,5,10,9,11
Hinta: 48,00 €
Siirrä IS-pelisuositus kupongille: Vie pieni Vie suuri