Lempi

Ravivihjeet

Ravivihje: Toto4 Rovaniemi 13.11.2016

Julkaistu:

Toto4
Sunnuntain profiiliravit juostaan Rovaniemellä, mutta sitä ei huomaa kuin kisojen alkamisajasta (17.30). 500 euron ykköspalkinnolla ajettavat rajusta hevospulasta kärsivät T4-kohteet eivät houkuta merkittäviin panostuksiin.

Toto4-1

Huomio: 7 Iron Smilen kohdalla IS Ravien lähtölistoihin ei ole tuntemattomasta syystä päivittynyt Bodenissa 30.9. juostu kilpailu, jossa tamma sijoittui 11:ksi tuloksella 18,5/2140m.

Suosikki: 3 Wille Caramell on edelleen selvä suosikki sopivannäköisessä tehtävässä, vaikka alla on kolme hylkäykseen päättynyttä kilpailua ja myös koelähdössä tuli laukka. Ylivieskassa kolme viikkoa sitten ruuna laukkasi hyvästi kirinoususta maalisuoralle käännyttäessä. Kapasiteetiltaan ruuna on lähdön selvä ykkönen, siitä kertoo jo taulussa näkyvä 13-alkuinen aika täydeltä matkalta Bodenista syyskuulta. Kun ohjastaja-valmentaja Arto Laurukainenkin raportoi, ettei hevosen kunnon pitäisi olla kadonnut eikä se ole niin epävarma mitä tulosrivi näyttää, kärkirankkaus on selviö. Pelijakauman puolesta sitä voi käyttää varmanakin.

Haastajat: 6 Beach Duke on ensimmäinen varmistusmerkki. Ruuna aloitti lupaavasti tauolta ja spurttasi raikkaasti ykköseksi 3. sisältä, lyöden selvästi mm. taas vastassa olevan 9 Simon Showtimen. Viimeksi Beach Duke ei ollut yhtä terävä kirissä 5. ulkoa, mutta ei ruunan kunto voi olla kadonnut mihinkään vasta kaksi starttia alla. 1 Club Nord Star on kivikova hevonen tällaiseen lähtöön, mutta jää sairaustauolta palaavana ja tuoreiden näyttöjen puuttuessa paljon pelattuna suuren systeemin puolelle. Tallikommentit kertovat lisää tamman tilanteesta.

Yllättäjät: Ei löydy lapulle asti mahtuvia. Loppukesän menestysvireensä kadottanut 4 Like For Like ja aiemmin hyvänä talvihevosena tunnettu 8 Irwin Saknussen tulevat rankingissa seuraavina.

Juoksunkulku: 5 Vivian Cirkus avaa parhaiten ja saattaa hyvinkin kokeilla keulasta, jos kuumimmat suosikit eivät ehdi ajoissa paikkaa kyselemään.

Pelijakauma: Beach Duke (13%) on selvästi alipelattu.

Lähtölistat | Tallikommentit | Pelaa

Toto4-2

Suosikki: 3 Lento-Essi on nopeana ja monipuolisena kilpailijana huippuhevonen tällaiseen lähtöön. Tamma lähellä voittoa suoraan tauoltakin, jos vire on edes sinne päin. Arto Laurukaisen mukaan alla ei ole kuin pari 40-vauhtista hiittiä, mutta kun vastustajat eivät ole esittäneet viimeisissään oikein mitään ja voittaminen on ollut koko joukolle vaikeaa, varmistelemisessa ei ole mieltä.

Haastajat / yllättäjät: 4 Ekoteko löi viimeksi kaksi taas vastaan ilmoitettua vastustajaa, pois jääneen Vilkkaan Tuurin ja 5 Salama Suharin. Ekoteko matkasi viiden hevosen kärkiryhmässä viimeisenä, pudotti lopussa sisälle ja työntyi loistamatta pronssille. 2 Taigan Viuhu olisi vanhasta muistista kohtalainen tällaiseen sakkiin, mutta ei ollut viimeksi parhaimmillaan ja putoaa rankingissa valmentajan ajamana.

Juoksunkulku: Lento-Essi pokkaa keulat Vilkkaan Tuurilta.

Pelijakauma: Lento-Essi (51%) voisi olla naurettavan helpossa lähdössä paljon enemmänkin pelattu.

Lähtölistat | Tallikommentit | Pelaa

Toto4-3

Suosikki: 3 Baretta Boko on kiinnostava pelihevonen. Ruuna oli toissa kerralla vaisumpi keulasta, mutta välistartin perustella ruuna on taas parempaan päin menossa. Mauri Jaaran ajokki jäi Bodenin laatulähdössä 3. sisältä todella hyvännäköisenä pussiin rintaman taakse. Samanlaisena se pärjää nyt helpommassa tehtävässä liki väkisin. Pelikannatus on jäänyt mukavan maltilliseksi, kun alla on kaksi heikompaa sijoitusta ja kierros tarjoaa pelaajille todennäköisempiäkin voittajia.

Haastajat: 7 Orlando Croft on virkistynyt Sari Jauhojärven käsissä. Viimeksi Harstadissa se vakuutti keulasta ja löi selvästi pari taas vastassa olevaa hevosta. Petteri Joki vahvistaa nyt ohjissa. 2 BWT Hellionin kausi ei ole ollut samanlaista tykitystä kuin edellinen vuosi, mutta rahaa on kuitenkin tullut asiallisesti. Tätä tehtävää nopea avaaja vetää suurella todennäköisyydellä pitkään. Kuukausi takaperin Rovaniemellä kun BWT Hellion kohtasi Baretta Bokon, kuolemanpaikka pitkällä matkalla oli ymmärrettävästi liikaa. Ailahteleva 4 Boztheman ei pärjää viime esitystensä perusteella tässäkään, mutta kykyjä on mitaleille.

Yllättäjät: Ei löydy lapulle asti mahtuvia. Uransa tähän starttiin päättävä 5 Dresscode saattaa sotkea pakkaa kiihdytyksessä, mutta täydellä matkalla voitto yllättäisi silti. Myös 1 Kontroll Brolinelle voittaminen on jo pitkään ollut vaikeaa, eikä se mahdu lapulle, vaikka lähtöpaikka mahdollistaa unelmajuoksun.

Juoksunkulku: BWT Hellion ja Dresscode avaavat parhaiten. Ensin mainittu on todennäköisin keulahevonen.

Pelijakauma: Baretta Boko (33%) on alipelattu suosikki.

Lähtölistat | Tallikommentit | Pelaa

Toto4-4

Suosikki: 10 Hayai Chikara jatkaa illan suurten pelisuosikkien sarjaa. Sen näytöt ovat tähän sakkiin omaa luokkaansa viime ajoilta. Viimeksi Rovaniemellä se kiri 2. ulkoa ykköseksi tätä kovemmassa lähdössä, jossa oli vastassa muun muassa voitokas Anaheim Kemp. Hayai Chikara niittasi tämän kirissä hyvissä ajoin ja voitti pystyyn. Saman tason suoritus tuo tässäkin voiton. Ruuna ei ollut huono edelliskilpailussaan Bodenissakaan, siellä tehtävä oli vain pikamatkalla mahdoton 5. ulkoa, kun kärki oli vetänyt alun tosi hiljaa.

Haastajat: 1 Club Nord Royal pystyisi hyvältä paikalta haastamaan suosikin tiukasti, jos olisi suoraan tauolta parhaimmillaan. Tallitietojen perusteella huippuvireeseen on kuitenkin vielä matkaa. Vähän vastaavat sanat pätevät voitokkaaseen 8 Beggel Vanajaan, joka olisi kykyjen puolesta todennäköinen mitalisti, mutta päivän vire on arvoitus.

Yllättäjät: 2 Roosevelt Zet ei piisannut taukostartissa 5. sisältä avoimen sarjan menijöitä vastaan, mutta on nyt startti alla nappisarjassa mahdollinen mitalisti. 6 Finn Joska oli viimeksi Bodenissa pitkään kiinni 4. sisällä ja spurttasi tilaa saatuaan asiallisesti loppusuoraa.

Juoksunkulku: Club Nord Royal ja Roosevelt Zet avaavat parhaiten. Molemmille kelpaa Hayai Chikaran selkä, jos ja kun tällä ajetaan jo matkalla eteenpäin kohti keulaa.

Pelijakauma: Ei olennaista huomautettavaa. Hayai Chikara (48%) on alakanttiin rastittu, tauolta palaavat haastajat Clun Nord Royal (18%) ja Beggel Vanaja (22%) vastaavasti hiukan ylipelattuja. Roosevelt Zet (2%) on liian unohdettu.

Lähtölistat | Tallikommentit | Pelaa

IS-pelisuositus

Pieni
Toto4-1: 3,6
Toto4-2: 3
Toto4-3: 3
Toto4-4: 10
Hinta: 0,40 €

Suuri
Toto4-1: 3,6,1,9
Toto4-2: 3
Toto4-3: 3,7,2
Toto4-4: 10,2
Hinta: 4,80 €
Uutta! Siirrä IS-pelisuositus Fintotoon: Vie pieni Vie suuri
Pelaa täällä: Veikkaus.fiMAINOS Rekisteröidy ja pelaa netissä Veikkauksen ravipelejä Suomeen ja Ruotsiin!Lue lisää ›

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt