Raakel

Ravivihjeet

Ravivihje: Toto4 Lappeenranta 24.07.2014

Julkaistu:

Toto4
Torstaina ravataan Lappeenrannassa. Hellekelit jatkuvat, joten Lappeen pyöreällä radalla mennään tänään kovaa. Illan todennäköisin voittaja on T4-avauskohteen Vieskerin Valo, joka viimeistelee kuntoaan ensi viikon kuninkuuskilpailuun.

Toto4-1

Suosikki: 11 Vieskerin Valo on löytänyt huippukunnon oikeaan aikaan kuninkuusravien kynnyksellä. Ori oli järkyttävän hyvä viime kilpailussaan Jokimaan Cup-finaalissa ja pudotti keskipitkän matkan SE-ajan uudelle sekuntiluvulle. Vieskerin Valo on parantanut otteitaan kaikella tapaa. Voimaa sillä on ollut aina kosolti, mutta tällä kaudelle hevonen on saanut lisää vauhtia ja silti laukkariski vaikuttaa pienentyneen. Viimeiseen kymmeneen starttiin ori on laukannut vain kahdesti, ja mikä parasta, se antaa laukat yleensä nopeasti alas. Vaikka Vieskerin Valon tähtäimet ovat aivan muualla kuin tässä 1000 euron ykkösellä ajettavassa iltaravilähdössä, emme epäröi luottaa siihen harvinaisen sopivassa tehtävässä.

Haastajat: 8 Jottei ei normaalitapauksessa pärjää tallikaverilleen Vieskerin Valolle edes 20 metrin etumatkan turvin, mutta ruunan kunnossa ei ole vikaa. Toissa kerralla Jokimaalla se reissutti puolimatkassa 4. parista ulkoa 2. ulos, mistä kiri toista rataa pitkin hallitusti ykköseksi 24,5-lopetuksessa. Viime startin laukka menee kuskin piikkiin (kts. tallikommentit). 5 Hevirokki ei olisi uhannut viimeksi Cup-finaalissa ylivoimavoittaja Vieskerin Valoa ravillakaan, mutta loppukaarteen laukkaan saattoi palaa kolmostila. Ori on selvästi riviään paremmassa kunnossa.

Yllättäjät: 12 Suivikas esitti St. Michel-sunnuntaina nousukuntoa ja kiri vauhtijuoksussa sisäratareissun jälkeen asiallisesti perille. Ori ei ehtinyt käyttää kaikkia voimiaan ja tuli maaliin rintaman takana voittaja Tähen Topeliuksen tuntumassa. Tämä tehtävä on Vieskerin Valoa lukuun ottamatta huomattavasti helpompi. 1 Tuli Hili laukkasi toissa kerralla menestystään viimeisellä takasuoralla kesken kirin. Viimeiset 400 metriä se polki 25,5-vauhtia. Juha Utala hyppää vahvistuksena ruunan ohjiin.

Juoksunkulku: Vaikin Vauhti lähtee viemään joukkoa.

Pelijakauma: Vieskerin Valo kelpaa paljon pelattunakin varmaksi. Jos sitä varmistelee, kannattaa kiinnittää huomio Hevirokin mitättömään pelikannatukseen.

IS-Pelisuositus - Toto4-1

Pieni:11
Suuri:11
Pelaa
Lähtölistat | Tallikommentit | Pelaa

Toto4-2

Suosikki: 5 Out of Ordinary on tehnyt hyviä esityksiä varsinkin keulapaikalta. Viimeksi Riihimäellä se otti kiihdytyksessä piikkipaikan, veti reipasta ja hallitsi löysää lähtöä varmoin ottein perille. Edelliskerralla Jokimaalla huomattavasti kovemmassa sakissa tamma ei piisannut 4. sisältä. Mistään maailmankaatajasta ei ole kyse ja paljon pelattuna tamma varmistetaan jo pikkulapulla, vaikka vastus onkin taas sopiva ja Out of Ordinary vetää varmasti pitkään.

Haastajat: 7 Flory Emily spurttasi viimeksi sarjaa suosikkia ylempänä pirteästi loppua 3. sisältä. Nyt tuore startti alla tamma nähdään voittotaistossa, ainakin jo se saa hyvän selkäjuoksun. 8 Rive Dewey voitti viimeksi Kemijärvellä 2. ulkoa ja kiri viimeiset 700 metriä 1.16:n pintaan. Loviisassa tamma paikkasi kiihdytysvaiheen melko pahan laukan hyvällä loppuvedolla.

Yllättäjä: 6 Viridiana oli viime syksynä kovassa lyönnissä ja voitti yhden tätä vastaavan tehtävän näytöstyyliin. Sen jälkeen on ollut paljon epäonnea ja ongelmia, mutta nyt hevosella on tallitietojen perusteella taas kaikki mallillaan. Voitokkaan tamman kapasiteettiin nähden sen alustava pelikannatus vaikuttaa liki pilkanteolta.

Juoksunkulku: Out of Ordinary vie joukkoa. Matkavauhdin saattaa päättää hevonen eikä kuski.

Pelijakauma: Suosikki on ylipelattu, Viridiana mainio haku.

IS-Pelisuositus - Toto4-2

Pieni:5,7,8,6
Suuri:5,7,8,6,3,10,9
Pelaa
Lähtölistat | Tallikommentit | Pelaa

Toto4-3

Suosikki: 8 Magpie on ollut varmassa vireessä jo pitkään ja on ulkoradaltakin kärkirankkaus. Toissa kerralla Vermossa tamma kiihtyi reippaasti ja haki ulkoradalta keulat jo 1. kaarteessa. Se kesti 13-vauhtisen avauskierroksen sitkaasti ja taisteli loppuun asti voitosta Great Goljatin kanssa kaukana muiden edellä. Viimeksi Loviisassa tätä vastaavassa tehtävässä se hyökkäsi 3. ulkoa kirikierroksen käynnistyessä ja kulki viimeisen kilometrin hienosti 14,1-vauhtia. Taakse jäi useampi taas vastassa oleva hevonen. Magpie tekee itse juoksunsa ja nähdään normaalisuorituksella taas voittotaistossa.

Haastajat: 5 Pokerchip Dell hallitsi Joensuussa keulasta hyvällä tyylillä ja pärjää samanlaisena tässäkin. Viimeksi Vermossa ori ei pystynyt nousemaan kärkisijoille 4. ulkoa. Nyt omiensa joukossa se on taas pelihevosia. 4 Southeast Joker on kelpo hevonen tällaiseen lähtöön, mutta ei ole esittänyt parastaan noin vuoteen. Ori hävisi vielä viimeksi Loviisassa tauolta paljon Magpielle, mutta petrannee startti alla. Silloin se voisi heittää suosikille ainakin hyvän haasteen.

Yllättäjät: 2 Joe's Ma Baker teki Lieksassa mukavan 14,5-vauhtisen 700 metrin kirin kaukaa kärjestä 5. ulkoa. Myös viimeksi tamma oli hyvä, vaikka ei ehtinyt mitaleille toivottomista asemista 6. ulkoa. 7 One Hour Photo kiersi toissa kerralla Loviisassa ensimmäisen kaarteen kolmatta rataa ja matkasi sen jälkeen johtavan rinnalla, mistä teki ihan rehdin esityksen. Viimeksi tehtävä oli mahdoton 6. sisältä ja tamma kiri sijoitustaan paremmin. Ihan niin jäätävä kuin viime kaudella T65- ja T75-lähdöissä tiliä takoessaan One Hour Photo ei ole tämä vuonna ollut, mutta viime esityksistä on havaittavissa merkkejä nousukunnosta. 10 High Stakes sai viimeksi mahdollisuuden johtavan takaa, mutta ei mahtanut Magpielle mitään. Sen perusteella voitto on nytkin tiukassa, mutta ei ihan mahdoton, jos suosikit kisailevat toisiaan vastaan jo matkalla ja kenttä kääntyy lopussa.

Juoksunkulku: Pokerchip Dell ehtii keulaan ennen Magpieta.

Pelijakauma: Melko oikein pelattu lähtö, suosikkikaksikko erottuu.

IS-Pelisuositus - Toto4-3

Pieni:8,5,4,2,7
Suuri:8,5,4,2,7,10,6,3
Pelaa
Lähtölistat | Tallikommentit | Pelaa

Toto4-4

Suosikki: 2 Donato Luca on Osmo Cosmoksen poisjäännin myötä selvä suosikki. Talvella laatulähdöissä kovaa jälkeä tehnyt ori palasi asiallisessa vireessä tauolta kaksi viikkoa sitten Seinäjoella. Se hyökkäsi 2. ulkoa 1000 metriä ennen maalia ja kulki kirikierroksen 15,5-vauhtia. Startti alla otteet todennäköisesti vain terävöityvät. Lähtönopeutta suosikilla saisi olla hiukan enemmän.

Haastaja: 6 You Know yllätti viimeksi Riihimäellä keulasta. Hyvä aika syntyi vaivattoman oloisesti. Vaikka tamma ei ollut juoksunkulkuun nähden ihan onneton edelliskerralla Jokimaallakaan, parannus oli silti huomattava. Vire saattaa olla edelleen jopa nousussakin.

Yllättäjät: Lähdöstä ei löydy lapullemme asti kelpaavia yllätyshakuja. Lähinnä valintaa oli rehti pikkutamma 7 Jessin, jonka lähtöpaikka parani radikaalisti poisjääntien myötä.

Juoksunkulku: You Know hakee keulat.

Pelijakauma: Suosikkien pelikannatuksessa on aamun tilanteen mukaan jopa kasvun varaa.

IS-Pelisuositus - Toto4-4

Pieni:2,6
Suuri:2,6
Pelaa
Lähtölistat | Tallikommentit | Pelaa

IS-pelisuositus

  Pieni Suuri
Toto4-1 11 11
Toto4-2 5,7,8,6 5,7,8,6,3,10,9
Toto4-3 8,5,4,2,7 8,5,4,2,7,10,6,3
Toto4-4 2,6 2,6
Hinta 8,00 € 22,40 €
Pelaa täällä: Veikkaus.fiMAINOS Rekisteröidy ja pelaa netissä Veikkauksen ravipelejä Suomeen ja Ruotsiin!Lue lisää ›

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt