Kavioliigan johtaja tauolle – viime talven GP-lähdössä yllättänyt tallikaveri tilalle

Julkaistu:

kavioliiga
Markku Niemisen menestystalli jatkaa Kavioliiga-jahtiaan, vaikka sarjakärki Don Williams vetäytyi latautumistauolle.
Lämminveristen Kavioliigan kärkikymmeniköstä vain muutama hevonen on juuri tällä hetkellä ajankohtainen jatkamaan pisteiden metsästystä.

Sarjataulukon kärkipaikalla viilettävä Don Williams ja nelossijalla oleva Big Headache vetäytyivät kilpailupaussille viime lauantain Vermon osakilpailun jälkeen.

Kakkosena oleva Justice Ås on pitkällä loukkaantumistauolla, kolmossijalla tuleva Lexus Dream jatkaa talvilomailuaan ja viitospaikan huippuvireinen Grainfield Aiden on siirtynyt talveksi Ruotsin kaviourille.

Lisäksi kärkikymmenikön hevosista Hotshot Luca on ollut tauolla, Workout Wonder on päättänyt kokonaan kilpauransa ja Majestic Man on Ruotsissa.

Uutena kovana hevosena Kavioliiga-jahtiin ilmoittautui viime lauantaina Thai Profit, joka ei antanut Vermossa mitään mahdollisuuksia Don Williamsille.


Kakkossijan aikaisemmassa talvietapin osakilpailussaan ravannut ruuna nousi voittonsa ansiosta liigassa kärkikymmenikköön kasipaikalle ja jatkaa tätä menoa väkevää nousuaan ensi viikon lauantaina Teivon osakilpailussa.

Vaikka Markku Niemisen valmentamat Don Williams ja Lexus Dream ovat tauolla, Thai Profit saa talven lähtöihin uuden kovan vastustajan näiden tallista.

Nieminen kertoo, että viime kauden paras tamma Willow Pride palaa huililtaan tositoimiin jo aivan lähiaikoina.

Willow Pride oli viime talvena treenitauolla kaksi kuukautta, mutta tänä vuonna sen kilpailupaussi on jäämässä selvästi lyhyemmäksi.


Kovassa vireessä ollut hevonen voitti molemmat joulukuun juoksunsa, kunnes pääsi vetämään henkeä kuun puolivälissä.

– Willow Pride jäi tauolle täysin terveenä ja on edelleen 100-prosenttisesti terve. Koska se on täynnä ruutia, tuomme sen pian radoille. Myös talven hokkikelit sopivat sille hyvin, Nieminen huomauttaa.

– En vielä tiedä, minä päivänä tamma kilpailee, mutta lähiviikkoina joka tapauksessa.

Ei ole mahdotonta, vaikka Willow Pride olisi Thai Profitin kimpussa jo 1,5 viikon päästä kotiratansa Kavioliigassa.

Niemisellä on suojattinsa kanssa erityisen hyviä muistoja viime vuoden Kavioliigan talvietapista.

Vain kerran taukonsa jälkeen kilpailemaan ehtinyt Willow Pride pääsi silloin yleisöäänestyksen perusteella helmikuun lopun isopalkintoiseen GP-lähtöön, jossa se yllätti kaikki.


Tamma kiri huonosta lähtöpaikastaan huolimatta lopussa omille teilleen Sobel Conwaylta ja kumppaneilta hulppealla lähes 40:n voittajakertoimella.

Niemistä ei pelota tänä talvenakaan kisata Willow Pridella oriita ja ruunia vastaan.

– Willow Pride näytti jo viime talvena pärjäävänsä muissakin kuin tammalähdöissä. Koska näissä Kavioliiga-lähdöissä on hirmu isot palkinnot, niitä pitää tulla jahtaamaan.

Voi hyvin olla, ettei Willow Pride ole ainoa Niemisen valmennettava, jonka tavoitteena on helmikuun lopussa Teivossa ravattava 20 000 euron arvoinen GP-lähtö.

Syksyn GP:n voittaneella Don Williamsilla on siihen jo varma paikka, ja samaa voi melkein sanoa Lexus Dreamista.

Vielä ei ole varmaa, nähdäänkö Kavioliigan keltaisen loimen haltija Don Williams kartuttamassa pistepussiaan ennen helmikuun viimeisiä osakilpailuja.

– Don Williams on tällä hetkellä tauolla. Koska sillä oli takana pitkä kova kausi, se sai viime lauantain Vermon startin jälkeen jäädä vetämään henkeä noin 1,5-2 kuukauden ajaksi, Nieminen kertoo.


Vaikka oriin kuuden voiton putki katkesi Vermossa, valmentaja ei ollut siihen pettynyt. Don Williams sijoittui toiseksi.

– Tappio ei johtunut oriin vaisuudesta, vaan vastustajan hyvyydestä. Thai Profit oli mahdottoman hyvä, Nieminen kehuu Talvimaljan sankaria.

Toissa syksynä GP-kisan voittaneen Lexus Dreamin viime kausi päättyi suunniteltua aikaisemmin marraskuun lopussa. Se joutui tyytymään silloin Seinäjoen Kavioliiga-lähdössä seitsemänteen sijaan.

– Lexus Dream ei ollut oikein hyvä enää viime starteissaan ja se sai jäädä treenitauolle. Viime talvena hevosen treenaaminen ei onnistunut parhaalla tavalla, mikä vaikutti sen kauden juoksuihin, mutta tänä talvena sitä on päästy valmentamaan paljon paremmin, Nieminen kertoo.


Lexus Dreamin menoa on kesäisin häirinnyt allergia. Tänä vuonna siitä ei pitäisi olla enää riesaa, koska ruuna on saanut samankaltaisen lääkityksen, joka mahdollisti Niemisen tallin edellisen lippulaivan Bret Bokon pitkän ja kunniakkaan kilpauran.

– Lexus Dreamille on jo annettu allergialääkettä, ja jos se tehoaa siihen vähänkin samalla tavalla kuin Bret Bokoon, siltä voi odottaa hyvää kesäkautta.
Nieminen ei ole vielä päättänyt ruunan kauden aloitusstarttia.

– Willow Pride kilpailee kaksikosta aikaisemmin, mutta kyllä Lexus Dreamkin palaa tauolta jo talvella, hän vakuuttaa.

Kylmäveristen talven Kavioliiga-lähdöt ovat kärsineet paljon lämminverisiä enemmän osallistujapulasta, mutta sarjataulukon kärkikaarti on jatkanut niissä kilpailemista säännöllisemmin.

Lahdessa ensi lauantaina ravattavassa osakilpailussa on mukana kärkikaksikko Pyörylän Paroni-Koskelan Akseli, sijoilla 5-6 olevat Välähdys ja Vixen sekä sijoilla 8-9 olevat Rokin Maxi ja Morison.


Kavioliigan kolmas ja ratkaiseva kevätetappi alkaa Tampereen GP-lähdön jälkeen maaliskuun alussa ja suuri finaalipäivä on Kuopiossa toukokuun puolivälissä. Silloin selviävät myös molempien rotujen mestarit.

Viime kauden Kavioliiga jouduttiin keskeyttämään maaliskuussa koronasta johtuneen ravitauon vuoksi ja tittelit jäivät jakamatta.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt