Välähdys janoaa revanssia Kavioliigassa: ”Lahdessa taustajoukotkin sähläsivät”

Julkaistu:

KAVIOLIIGA
Välähdyksen Lahden epäonnistumiselle löytyy tukevat perusteet.
Välähdys on hallinnut kylmäveristen Kavioliigan kakkosjaksoa, mutta koki edellisessä osakilpailussa Lahdessa yllättävän tappion. Kolmanteen sijaan päättynyt keulaesitys oli siinäkin mielessä monille lähes järkytys, että ori oli edellisen kerran hävinnyt laukattoman juoksun elokuun alussa kuninkuusraveissa.

Valmentaja Ville Korjus myöntää, että asiat eivät sujuneet Lahdessa laisinkaan kuten piti, mutta ottaa epäonnistumisesta osan omaan piikkiinsä.

– Jos hevonen ei onnistunut Lahdessa, niin taustajoukotkin sähläsimme huolella. Siellä oli aika kova rata ja saimme lämmityksen jälkeen ajatuksen, että sille olisi hyvä lisätä painoa. Se meni sitten karkeasti toisesta päästä yli starttiin, eikä meno ollut normaalin letkeää oikeastaan missään vaiheessa, Korjus selventää.

– Jälkikäteen ajateltuna valmistautuminenkaan ei ollut ihan optimaalinen. Taisin olla vähän ylimielinen lähtölistan nähtyäni. Hevonen tuli kilpailuun aika kevyesti viimeisteltynä. Ajattelin, että ei sitä tarvitse ihan viimeisilleen viritellä tuohon ja kun starttiväli oli kuitenkin reiluhko, kolme viikkoa, niin sekin varmasti näkyi. Kaverit olivat sinä päivänä kuitenkin yllättävän hyviä ja näistä lähtökohdista vain parempia kuin me. Kilpailun jälkeen oli iso harmitus, mutta oppia ikä kaikki ja koitetaan tehdä asioita paremmin jatkossa.

Korjus uskoo vahvasti, että Teivossa nähdään taas terävämpi Välähdys.

Superjuoksijan hieman alakanttiin menneen viime kauden suurin syypää olivat laukat ja nimenomaisesti kiihdytysvaiheen sellaiset. Niistä ori on vihdoin pääsemässä eroon, sillä se on kiiihdyttänyt nyt kolme kertaa peräkkäin oikealla askellajilla.

– Kyllä se varmasti vielä joskus laukkaa, eikä se hyppy tainnut olla Lahdessakaan kaukana, mutta suunta on oikea. Nämä ovat hevosilla minusta vähän sellaisia tapakysymyksiä. Joskus ne vain alkavat kehittämään syystä tai toisesta itselleen jonkin huonon tavan ja nyt Välähdys on vihdoin alkanut oppimaan siitä taas poispäin. Se on aika tarkka siitä miten autokin kiihdyttää. Jos lähtöauto ei pääse tarpeeksi ripeästi alta pois, niin se lisää laukan mahdollisuutta selvästi, Korjus miettii.

Välähdys voi nousta Kavioliigan kokonaiskilpailun kärkipaikalle Teivossa, mikäli se sijoittuu vähintään kahden joukkoon.

Hevosen kaksi edellistä voittoa ohjastanut Mika Forss saapuu Ruotsista jatkamaan yhden kilpailun ajaksi katkennutta yhteistyötä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt