Josveis vahvisti kärkiasemaansa Kavioliigassa – Antti Ojanperän talli putsasi palkintopöydän

Julkaistu:

Toto75
Antti Ojanperän valmennettavat ja niiden ohjastaja Santtu Raitala olivat liekeissä Seinäjoella.
Hurjaan syysiskuun äitynyt Josveis dominoi kylmäveristen Kavioliigaa lauantaina. Antti Ojanperän tallin hirmun johtoasema venyi Seinäjoella 25 pisteen osakilpailuvoiton ansiosta jo ylivoimaiseksi.

Toisena 32 pisteen päässä oleva Tähen Toivomus on jo jäänyt talvitauolle. Josveisin ero kolmantena tulevaan Vixeniin on 34 pistettä.

Kylmäveristen Kavioliigan syksyn Grand Prix ravataan neljän viikon päästä samalla radalla.

Josveis näytti lauantaina olevan hetken helteessä, kun loukkaantumistensa jälkeen huipulle takaisin pyrkivä tallikaveri Jokivarren Kunkku iski sen kimppuun.

Maalisuoralla ex-ravikuninkaan askel alkoi kuitenkin jo lyhentyä, ja paremmin vauhtinsa pitänyt suosikki meni menojaan.

Joriini kiri pontevasti Ojanperän valmennettavien väliin kakkossijalle. Josveisin päävastustajaksi uumoiltu Vixus oli sen sijaan odotuksiin nähden täysin saamaton.

– Oli hienoa nähdä Jokivarren Kunkku niin hyvän näköisenä rinnallamme loppukurvissa. Tosin Josveis oli vielä hyvävoimainen, ja kaikki oli hallinnassamme, ohjastaja Santtu Raitala sanoi.


Raitala mainitsi, että elämänsä kunnossa oleva 10-vuotias ruuna saattaa välillä hämätä katsojia.

– Josveis voi joskus näyttää laiskalta keulassa, mutta loppusuoralla se tsemppaa aina hienosti. Ruuna on kehittynyt koko ajan ja kuuluu kylmäveristen parhaimmistoon.

Paul Lindgrenin omistama Josveis todisti Raitalan analyysin oikeaksi jo alkukesällä. Se sijoittui silloin Tukholman ja Oslon kansainvälissä kylmäverilähdöissä toiseksi ja kolmanneksi.

Menestyskaksikon tulitusta

Seinäjoen ravit olivat melkoista ilotulitusta Ojanperältä ja Raitalalta. Tutkaparin nimiin meni kolme Toto75-voittoa. Lisäksi Raitala ajoi neljännen täysosuman ravien alasarjassa.

– Ojanperän hevoset olivat kyllä hienossa kunnossa, valtakunnallisen ohjastajaliigan voitosta Hannu Torvisen kanssa tiukasti vääntävä Raitala iloitsi.

Ojanperän tallin Ronzon Face otti vastustajiltaan luulot pois heti, kun lähtöauto kaasutti alta pois. Kesällä Ruotsista hankittu ruuna kiihdytti omaa vauhtiaan piikkipaikalle, mistä oli omaa luokkaansa myös loppusuoralla.

Ronzon Facen voitto näytti irtoavan parasta antamatta, minkä Raitala myös vahvisti seremoniapaikalla.

– Ronzon Face osaa lähteä yllättävän kovaa ja se otti helpon voiton. Tykkään ruunasta koko ajan enemmän. Se on jo oppinut paremmin maan tavoille ja uusiin systeemeihin. Hevonen on rauhoittunut ja keskittyy ravipaikoilla jo oikeisiin asioihin, Raitala sanoi.

Voittajan takana sisärataa seuranneet Juliet Ale ja Strait Iron seurasivat muille totosijoille.

Ojanperän ja Raitalan saumaton yhteistyö toi komean voiton myös kolmen kilometrin tasoitusajossa. Asialla oli väsymätön ranskalaisruuna Exaudio Vici, joka oli kuin kala vedessä maratonilla.

Raitala ajoi Ojanperän suojatin määrätietoisesti keulaan jo toisessa kaarteessa, ja loppukaarteessa oli valjakon aika hyvästellä kilpakumppaninsa.

Pitkällä kirillään toiseksi sinnitellyt Surprise Leader ja hitaan starttinsa hyvin paikannut Sahara Sandstorm saivat myös kiitettävän arvosanan juoksuistaan.

– Exaudio Vici on kehittynyt huimasti tänä vuonna. Kun kävin ajamassa sillä lenkin keväällä, ajattelin, että näinköhän se on niin hyvä hevonen kuin Antti kehui. Kyllä hän oli aivan oikeassa. Ruuna on tosi vahva ja se tuli tänään voimia tallella maaliin, Raitala kertoi.

Ohjastajalla kauhunhetket

Myöskään suomenhevosten keskipitkällä matkalla parhaasta ei jäänyt pienintä epäselvyyttä. Neljän kilometrin Pilvenmäki Maratoninkin alkusyksyllä vienyt Morison ei välittänyt vaativasta juoksupaikasta johtaneen Jetsun rinnalla, vaan porskutti sieltä selvään voittoon.

Tapio Perttunen sai jännittää useamman kerran Morisonin rattailla, vaikka voitto näytti hyvin hallitulta.

– Matkalla oli kyllä vähän hankalaa, koska laukka oli lähellä ensimmäisen 600 metrin aikana ja 100 metriä ennen maalia. Ruunalla on kyllä ruusuinen tulevaisuus edessään, jos se pysyy terveenä, koska se on saanut koko ajan vauhtiakin lisää, Perttunen suitsutti Siru Juutisen valmentamaa 8-vuotiasta.

Vielä Perttustakin enemmän matkalla joutui jännittämään toiseksi sijoittuneen Veeran Pojan ohjastaja Hannu Hietanen.

Hänen kärryistään irtosi hevosen alkulaukan aikana etupäästä apuaisa, jonka hän joutui vaaratilanteessa koppaamaan toiseen kouraansa. Hietanen ajeli tämän jälkeen vielä mestarillisesti lähimmäksi Morisonia jykevä toista metriä pitkä seiväs hyppysissään.

Muut kuskit olivat kuittailleet juoksun jälkeen Hietaselle tämän oudosta ”merkinantovälineestä”.


Donato E. palasi voittajaksi

Huppulämminveristen lähdön suursuosikki Sobel Conway joutui tyytymään kolmossijaan. Takarivin lähtöpaikalta heikkoihin selkiin hännille jäänyt ruuna kiri mallikkaasti, mutta voittoon asti sekään ei riittänyt.

Lähdön sankari oli parin vaisumman startin jälkeen omalle tasolleen noussut Donato E., joka johti helpon oloisesti joka metriä.

Tommi Kylliäisen ajaman voittajan peesissä nappireissun saanut 4-vuotias Jolly Roy oli ”isojen poikien” joukossa hienosti toinen.

Valmentaja Jarno Kauhanen selvitti, minkä takia Donato E. oli viimeksi Tampereen juoksussaan kuin varjo aikaisemmasta.

– Ruunalle tuli edellisessä Ruotsin startissa kantapolkeama. Luulin sen olevan jo oireeton Tampereella. Lisäksi hevosella oli viimeksi kengät jaloissaan, mikä hidastaa sen menoa, Kauhanen kertoi.

Nuori voittaja siitokseen

Markku Niemisen valmentamat 3-vuotiaat veivät kaksi viikkoa sitten Kriteriumissa komean kaksoisvoiton.

Varsojen hulvaton meno näytti tarttuneen myös niiden vuotta vanhempaan tallikaveriin Dazeen, joka intoutui pistelemään pitkästä aikaa parastaan 4-vuotiaiden tammojen Kasvattajakruunun alkuerässä.

Railakkaasta alkutemposta huolimatta tamma karkasi kärkipaikalta lopussa selvään voittoon, joka oli sille vasta vuoden ensimmäinen. Sweet Caroline spurttasi pirteästi kakkoseksi.


Daze näytti lakeuksilla vihdoin samoja merkkejä kuin hienosti sujuneella 3-vuotiskaudellaan.

– Ensimmäiset parisataa metriä mentiin tosi kovaa, ja saimme puolustettua keulapaikan Briseraa vastaan. Tamma voitti tänään tosi helposti. Se ei tuntunut väsyneeltä maalissa, ohjastaja Hannu Torvinen kuvaili.

– Daze on tosi lahjakas heppa, ja onneksi saatiin nyt onnistuminen. Se oli paljon paremman tuntuinen kuin viime lauantain lähdössään. Tamma menee vapaalta radalta keulasta parhaiten, Torvinen sanoi.

Ohjastaja povasi, että Dazella on sanansa sanottavanaan Kasvattajakruunussa, jonka välierät ja loppukilpailu ravataan marraskuussa.

Loppusyksynä huipentuu myös tamman koko kilpaura, sillä omistajakimppa on päättänyt siirtää 84 000 euroa tienanneen hevosensa siitokseen jo tämän kauden jälkeen.

Oriiden ja ruunien alkuerä oli supersuosikki Knows Bestin heiniä.

Derby-kakkonen sai hääriä johtopaikalla mielensä mukaan, eikä antanut haastajilleen mitään mahdollisuuksia rahanjakosuoralla. Puolimatkassa voittajan kupeelle kiertänyt He Is Felix kamppaili vahvasti kakkoseksi.

– Meillä ei ollut lopussa hädän päivää. Koska Knows Best ei ollut aikaisemmin juossut keulassa, avasin varmuuden vuoksi sen korvat, koska se jäi vähän odottelemaan toisia. Uskon, että siitä kehittyy vielä ykköstason hevonen, ohjastaja Kari Rosimo kehui Hannu Laakkosen tallin 4-vuotistähteä.

Oikea Toto75-rivi, Seinäjoki 19.10.

Toto75-1: 2 Daze

Toto75-2: 5 Ronzon Face

Toto75-3: 4 Exaudio Vici

Toto75-4: 5 Morison

Toto75-5: 1 Knows Best

Toto75-6: 3 Donato E.

Toto75-7: 4 Josveis

Seitsemän oikein -voitto-osuus 74,40 euroa. Ei alavoittoja.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt