Mieluisa paluu synnyinmaahan – Jarmo Niskanen pitää hevostaan ranskalaistähdistä kovempana

Ranskalaistuneen Jarmo Niskasen valmentama Earl Simon pyrkii jatkamaan Kymi GP:ssä marssiaan kohti Euroopan terävintä huippua.

Earl Simonin suupielessä seisova valmentaja Jarmo Niskanen saapuu toiveikkaana Kouvolaan. Ranskalaistähden ohjastaja on Franck Ouvrie.

15.6.2022 13:33

Lauantaina ravattava Kymi GP on tunteikas kilpailu 60-vuotiaalle Jarmo Niskaselle.

Muutaman vuoden ikäisenä taaperona Pohjanmaalta perheensä mukana Ruotsiin muuttanut ravivalmentaja kilpailee ensimmäisen kerran synnyinmaassaan. Hänen tallinsa Earl Simon on toinen Kouvolan huippukilpailun kovista ranskalaissuosikeista.

Niskanen on ammentanut oppejaan ja toiminut treenarina useammissa eri maissa vuosikymmenten saatossa, mutta vuodesta 1994 lähtien hän on vaikuttanut pääasiassa Ranskassa.

Niskanen kertoo, että hänen treenissään Grosbois’n valmennuskeskuksessa lähellä Pariisia on 20-25 ravuria.

– Olen käynyt Suomessa viimeksi viisi vuotta sitten. Harmittaa, kun olen vieraillut siellä niin harvoin, joten nyt sinne on tosi mukava tulla, Niskanen sanoo puhelinhaastattelussa.

Hän kertoo ymmärtävänsä jonkin verran suomen kieltä, muttei osaa puhua sitä.

Kymi GP:ssä kilpaileva Earl Simon on Niskasen tallin kirkkain tähti.

Kahdeksanvuotias ori pärjäsi mainiosti 4-vuotiaana, jolloin se tienasi liki puoli miljoonaa euroa. Se voitti seitsemän lähtöä ja sijoittui kolmanneksi UET Grand Prix’ssä ja Criterium Continentalissa, jotka ovat kovimmat kansainväliset ikäluokkakilpailut Euroopassa.

Earl Simon lähestyy huippukuntoaan pitkän sairauslomansa jälkeen.

Earl Simonin läpimurto vanhempien ravureiden kansainväliselle huipulle oli tapahtumassa vuoden 2020 keväällä, kunnes kohtalo puuttui peliin.

Ori ehti voittaa kotimaassaan yhden huippukisan ja sijoittua toisessa kakkoseksi, minkä jälkeen se sai kutsun Euroopan suurimpaan sprintterilähtöön, Tukholman Elitloppetiin.

Niskasen suojatti voitti helposti karsintalähtönsä ennätysajallaan 09,5a ja tuli finaalissa maaliin kolmantena.

Ranskalaishevosen taustavoimien taivas kuitenkin synkistyi pian juoksun jälkeen, sillä tuomaristo hylkäsi Earl Simonin kanssakilpailijaan kohdistuneen häirinnän vuoksi.

Lue lisää: Suomalaisravureille pannukakku – molemmat ulos Elitloppetin finaalista

Lue lisää: Mikä paluu Elitloppetissa – Proppen teki ihmeen!

Vieläkin pahempaa oli edessä. Earl Simonin jalkaan tuli Elitloppetin jälkeen hankosidevamma, jonka takia se joutui pitkälle sairauslomalle.

– Jalan parantuminen otti oman aikansa, Niskanen sanoo.

Earl Simon oli vammansa takia kilpailematta yli 1,5 vuotta.

Ori palasi tositoimiin maaliskuussa. Se on ehtinyt juosta tänä vuonna viidesti.

Ensimmäisellä kerralla hevosen sijoitus jäi heikoksi, mutta muut kevään starttinsa se on voittanut.

Hevonen on jo tosi hyvässä kunnossa, muttei ehkä vielä ihan samanlaisessa huippuvedossa kuin Elitloppet-juoksuissaan.

Vastus ei ollut kovin mahdollinen alkukauden kilpailuissa, joissa kolmessa maksettiin Ranskan mittapuulla hyvin mitätön 2 400 euron ykköspalkinto.

Viimeksi Earl Simon osallistui tasokkaampaan lähtöön, josta kuittasi muhkean 40 500 euron potin.

Joukon hänniltä tullut komea kirivoitto todisti, että ori on valmis jatkamaan kansainvälistä läpimurtoaan, joka tyssäsi loukkaantumiseen melko tarkalleen kaksi vuotta sitten.

Sen tulos 2850 metrin volttilähdössä oli 12,0.

– Earl Simon lähti 50 metrin takamatkalta. Ajattelin, että se voisi nousta neljän viiden joukkoon, mutta se oli yllättävän hyvä. Ori sai aika hyvän juoksun, jonka jälkeen kiri helppoon voittoon, Niskanen kertoo.

Earl Simon on voittanut vaikeutensa.

– Hevonen on jo tosi hyvässä kunnossa, muttei ehkä vielä ihan samanlaisessa huippuvedossa kuin Elitloppet-juoksuissaan. Sillä on vasta vähän kovia startteja pitkän tauon jälkeen.

Viime kilpailu vakuutti Kymi GP:n järjestäjät, jotka lähettivät kutsun Earl Simonin taustajoukoille.

Niskanen tulee toiveikkaana Kouvolaan 100 000 euron arvoisen pääpotin jahtiin. Hän pitää suojattiaan jopa kovempana menijänä kuin samalla lentokuljetuksessa Ranskasta saapuvaa Ce Bello Romainia, joka puolustaa viimevuotista voittoaan.

– Kymi GP on varmasti kovatasoinen, mutta vastustajistamme tunnen selvästi parhaiten Ce Bello Romainin. Earl Simonin luokka on sitä parempi. Normaalisti hevosellani pitäisi olla hyvä sauma lyödä Ce Bello Romain ja voittaa koko kisa, mutta näistä lähtökohdista siitä ei voi olla millään varma.

– Sitäkään ei tiedä, kuinka Earl Simonin juoksu onnistuu ykkösradalta. Se pystyy avaamaan hyvin, mutta joku saattaa olla sitä nopeampi alussa.

– Tuhannen metrin radan kurvit sopivat hevoselle ainakin Elitloppetissa, mutta Kouvolan veroisista jyrkemmistä kaarteista sillä ei ole kokemusta, valmentaja sanoo Ranskan pitkien ratojen loiviin kurveihin tottuneesta suojatistaan.

Niskanen kertoo, että Kymi GP:n 2100 metrin juoksumatka passaa Franck Ouvrien ajamalle Earl Simonille paremmin kuin esimerkiksi Elitloppetin lyhyempi mailin matka.

– Ori on vahva, joten täydestä matkasta on sille hyötyä. On se kyllä myös aika nopea, ja oikeastaan sillä on kaikki hyvän hevosen ominaisuudet, Niskanen kehuu yli 900 000 euroa tienannutta elämänsä ravuria.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?