Neljäs kerta toden sanoo? Finlandia-ajon konkarin karstat palaneet

Kaksinkertainen kakkonen Next Direction hakee kruunua Finlandia-taipaleelleen.

Next Direction on kaikkien aikojen nopein suomalaisravuri ennätyksellään 08,9a.

Jos jollakin, niin Next Directionilla riittää voitonnälkää sunnuntaina ravattavassa Finlandia-ajossa. Leppävirran lentokone on sijoittunut kaksi kertaa toiseksi.

Omistaja Timo Hulkkonen ilahtuu, kun kuulee työreissullaan puhelimessa hevosensa lähtöpaikan. Tulennopea SE-ruuna starttaa radalta neljä.

– Next Directionhan voi päästä sieltä vaikka keulaan, Hulkkonen uskoo.

Lue lisää: Orpovarsa Taisto huippupaikalta Finlandia-ajoon

Sananlasku kuuluu, että kolmas kerta toden sanoo.

Next Directionilla sananparsi ei vielä viime kevään kolmannella kerralla toteutunut. Se sijoittui silloin kakkoseksi samoin kuin vuonna 2019. Näiden vuosien välissä ruuna ylsi seitsemänneksi.

Joko nyt on teidän aikanne?

– No, kivahan se olisi. Lähtö on kova, mutta sillä mielellä mukana aina ollaan, että menestys olisi parasta mahdollista.

– Sijoitus kolmen joukossakin olisi tosin hyvä saavutus.

Next Directionin vire nousee ilmojen lämmetessä.

Yhdeksänvuotias Next Direction oli kauden kahdessa ensimmäisessä startissaan Kuopiossa ja Vermossa vielä tasapaksu, mutta Porin Kultaloimen kakkossija kolme viikkoa sitten vahvalla kirillä kieli nousukunnosta.

Porin juoksu vakuutti myös Vermon päättäjät niin, että he kutsuivat huippukilpailunsa konkarin jälleen mukaan.

Myös omistaja ilahtui suojattinsa viime esityksestä.

– Next Direction oli Porissa jo aika hyvä. Tiedän hevosen tilanteen paremmin, kun palaan viikon puolivälissä reissusta, mutten ole ainakaan kuullut, etteikö sillä olisi kaikki ok. Se on ollut hyvän oloinen viime aikoina, Hulkkonen sanoo.

Koska Next Directionin vakiokuskina viime vuodet ollut Iikka Nurmonen on ollut hevosineen tämän vuoden Ruotsissa, ruunaa ohjastaa Vermossa viime startin tavoin Hannu Torvinen.

– Hannu ajoi hyvin Porissa, ja kun Iikan tulosta ei ollut tietoa, kuskia ei kannata vaihtaa.

Vapunpäivän menestys kertoo, minkälaisiin lähtöihin Next Directionilla kannatta tähdätä jatkossa.

Finlandia-ajon voittaja saa automaattisesti kutsun Euroopan kovimpaan sprintterilähtöön, Tukholman Elitloppetiin. Next Direction sijoittui kolme vuotta sitten Elitloppetissa viidenneksi.

– Minulla ei ole valmiita kilpailusuunnitelmia viikonloppua pidemmälle. Finlandia-ajo näyttää, mihin päin ruunalla kannatta suunnata.

Hulkkonen kertoi helmikuun lopussa, ettei Suomessa syntyneiden lämminveristen suurin kisa Suur-Hollola -ajo kuulu tänä kesänäkään Next Directionin kilpailuohjelmaan.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?