Laihialaishevonen on hirnunut usein makeasti vastustajilleen – voitto lauantaina toisi omistajaperheelle 24 000 euron potin - Ravit - Ilta-Sanomat

Laihialaishevonen on hirnunut usein makeasti vastustajilleen – voitto lauantaina toisi omistajaperheelle 24 000 euron potin

Jos Pro on nimensä mukainen seuraavassa kilpailussaan, se ansaitsee rutkasti mainetta ja mammonaa.

Pro ei ota ravihevosen elämää vielä liian vakavasti.

22.10. 12:25

Porissa ravataan lauantaina kaksi pitkien perinteiden suurkilpailua.

Lämminveriset taistelevat huikeiden An-Dorran ja Magical Princessin johdolla 36 000 euron pääpotista St. Legerissä ja nuoret suomenhevoslahjakkuudet jahtaavat Satakunta-ajossa 24 000 euron ykköspalkintoa.

Nelivuotiaiden Satakunta-ajosta tekee hyvin mielenkiintoisen se, että kauden aikaisemmissa ikäluokkakisoissa menestyneet tähdet joutuvat suurten voittosummiensa takia starttaamaan 60 metrin takamatkalta.

Voittaja on monesti tullut pitkältä pakilta rutinoituneimpien osallistujien joukosta, mutta aina välillä vähemmän kilpailemaan ehtinyt suomenhevonen on onnistunut luikkimaan paalulta karkuun.

Näin kävi muun muassa viime syksynä, jolloin Nevan Majurin etumatka piti Ville Kallea ja kumppaneita vastaan.

Karkumatkaa yrittää lauantaina tiukimmin laihialaisen ammattivalmentajan Hannu Hietasen perheen Pro.

Pohjanmaan oriissa on paljon muutakin prameeta kuin nimi. Varmaravinen aloittelija on saavuttanut kuudessa kilpailussaan neljä voittoa ja kaksi kakkossijaa.

Pron jaloista pidetään hyvää huolta. Ori jää lauantain jälkeen jo talvitauolle.

Satakunta-ajon karsinnassa Pro uhitteli jopa ikäluokan ykköstä V.G. Voittoa.

Hietanen ei ollut edes täysin tyytyväinen suojattinsa karsintajuoksuun.

– Pron ravi oli heikompaa kuin aikaisemmin. Sillä oli tavalliset rautakengät, koska en uskaltanut juoksuttaa sitä niin kuraisella kelillä kevyemmillä duploilla. Finaaliin hevoselle vaihdetaan duplot takaisin alle, ja se voi vähän petrata, Hietanen arvelee.

Treenari ei silti usko voittoon.

– Yritän lähteä ajamaan karkuun takamatkan kovilta, mutta se ei onnistu Pron kanssa välttämättä kovin hyvin, koska sillä pitäisi olla koko ajan kirittäjä vierellään.

– En odota oriin pystyvän voittoon Satakunta-ajossa, sillä vastustajista etenkin V.G. Voitto on ollut tosi väkevä.

Hietanen pitää Prota tulevaisuuden hevosena, jos se saa kehittyä terveenä.

– Oriilla on vähän startteja takana, koska sillä on ollut jalkamurheita. Uskoisin sen parantavan ensi vuonna, ja se voisi olla pärjäävä hevonen myöhemminkin.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?