No nyt on letti! Morsiamet jonossa Savon suunnalla - Ravit - Ilta-Sanomat

No nyt on letti! Morsiamet jonossa Savon suunnalla

Tummat silmät, tuuhea tukka. Ja ennen kaikkea vikkelät jalat.

Ossi Nurmonen laittaa H.V. Tuurin pehkon ojennukseen.

30.7. 8:00 | Päivitetty 31.7. 11:41

Onko tukka hyvin, näkyyks kello?

Rolexia ei poikkeuksellisen komean hevosen raajoissa valokuvauksessa näy, mutta hiuksia senkin edestä.

Pitkätukka, tai pikemminkin pitkäharja on Maaningalla vaikuttava H.V. Tuuri.

Hevosvaltakunnan komistus ei ole mallikuvauksissa.

Lempinimen Tukkajumala saanut ori ei ole myöskään lähdössä riiuureissulle tammojen perään.

Se on kirmaamassa Seinäjoen Kuninkuusraveihin.

Jos ravikuningas valittaisiin kauneuspisteiden perusteella, Ossi Nurmosen tallin nelijalka olisi varma voittaja.

Loimea voisi sovitella sen selkään jo ennen ensimmäistäkään näytöskierrosta.

Mutta kuninkuusraveissa ei ulkoisilla avuilla keimailla.

Siellä kysytään huippu-urheilijoiden ominaisuuksia, gasellimaista nopeutta ja härkämäistä vahvuutta.

Vihreä ruoho maistuu Katariina Nurmosen pitelemälle kaviourien Tukkajumalalle.

Nurmosen onneksi hänen sulavakroppaiselta suojatiltaan löytyy molempia vaikka muille jakaa.

H.V. Tuuri on ollut tänä vuonna selvästi vikkeläkinttuisin suomenhevonen.

Se on viilettänyt kesällä huimat tulokset 18,6a ja 19,4a. Toiseksi nopeimman Camrin paras noteeraus on 20,2a.

Vitterin vuonna 2016 ravaama Suomen ennätys on vain kymmenyksen parempi kuin H.V. Tuurin kärkiaika.

H.V. Tuuri juoksi hirmutuloksensa Tukholmassa ja Härmässä. Ne riittivät kakkossijoihin.

Molemmissa paikoissa sen edelle kiilasi täpärästi norjalainen Odd Herakles, joka on ollut viime vuosina kiistatta maailman paras kylmäverinen.

H.V. Tuuri joutui päästämään Norjan hirmun Odd Heraklesin vasta kalkkiviivoilla ohitseen Tukholman ennätysjuoksussa toukokuun lopussa.

Kuninkuuskilpailussa norjalaistähteä ei nähdä. Se on rajattu ikiomalle suomenhevosrodulle.

Vahvuutta oriitten kuninkuuskilvassa ja tammojen kuningatarkilvassa kysytään erityisesti viimeisellä osamatkalla, 3100 metrillä.

Muut juoksut kaksi päivää kestävissä karkeloissa ovat 1609 ja 2100 metrin kisoja.

Kuninkaalliset seppeleet pujotetaan kaulaan hevosille, jotka selvittävät kolme matkaa, eli 6809 metrin savotan pienimmässä yhteisajassa.

Omistajatallin Tuurilla Mennään edustaja Marko Vuolukka luottaa nopeuden lisäksi H.V. Tuurin fysiikkaan ja ravivarmuuteen.

Ainoa häntä arveluttava asia on, kuinka 11-vuotiaan kilpailun ensikertalaisen terveys kestää kolme kovaa juoksua lyhyessä ajassa.

Jos lähdöt ajettaisiin kahden päivän sijaan viikon välein, uskoisin tosi paljon Tuuriin.

– Kuninkuuskilvassa kaikki on mahdollista, mutta hevosemme vammahistorian takia huimia odotuksia ei voi suin päin asettaa. Jos lähdöt ajettaisiin kahden päivän sijaan viikon välein, uskoisin tosi paljon Tuuriin, Vuolukka sanoo.

– Sitä en sen sijaan epäile yhtään, etteikö hevonen selvittäisi pitkän matkan lähtöä, jos sen jalat pysyvät vain kunnossa.

Vuolukka on myös H.V. Tuurin kasvattaja.

Hän kertoo, että ori aloitti uransa lupaavasti 4-vuotiaana Veikko Leinosen valmennuksessa. Se kuuluu ikäluokkaan, jossa on SE-ori Vitter ja monta muuta huippumenijää.

– Voitot jäivät Tuurilla ensimmäisellä kaudella yhteen tosi kovassa ikäluokassa, mutta 5-vuotiskaudella niitä rupesi tulemaan jo paljon enemmän.

Omistaja Marko Vuolukka sai kokea toissa talvena upeita hetkiä H.V. Tuurin rinnalla Pariisissa.

– Ennen pääkilpailua Derbyä oriilla oli kolme voittojuoksua alla. Juuri ennen karsintalähtöä sille paukahti kuitenkin jänispatti, ja kausi päättyi siihen, Vuolukka kertoo.

Jännevaiva oli H.V. Tuurille kiusallinen. Se pääsi välillä kilpailemaan, mutta joutui myös välillä pitämään eripituisia sairaustaukoja, koska jalka vihoitteli.

– Kolme vuotta sitten tuumasin heikosti sujuneiden starttien jälkeen, että jotain uutta pitää keksiä.

Raumalla asuva Vuolukka kysyi hevoselleen valmennuspaikkaa Nurmoselta. Kokeneen valmentajan vastaus oli myönteinen.

Kun H.V. Tuuri siirtyi Nurmosen käsiin, sen omistussuhteet muuttuivat.

Vuolukoiden omistama Lootus-talli liisasi hevosensa kilpailuoikeudet Tuurilla Mennään -tallille, jossa on Marko Vuolukan lisäksi kuusi muuta jäsentä.

– Koska pelkona oli, ettei Tuuri juoksisi terveysmurheittensa takia enää paljon rahaa radoilta, päädyimme vuokraamaan sen. Omistajakimppaan lähtikin sitten useita kavereitani.

Vuolukan ystävien ei ole tarvinnut katua rohkeaa päätöstään.

H.V. Tuurin lennokas tyyli on vienyt menestyksestä toiseen.

H.V. Tuuri on tienannut ammattilaisen käsissä pelkästään tänä vuonna 100 000 euroa.

Hevosen alkuajat uudessa tallissa jatkuivat kuitenkin vielä ohdakkeisina.

– Tuurilla oli meille tullessaan jännetuppivaiva. Vasta kun ehdotin sen viemistä Antero Tupamäen syyniin, ongelmat helpottivat, Nurmonen kertoo.

H.V. Tuurin operoinut Tupamäki on maankuulu eläkkeellä oleva eläinlääkäri.

Tukkajumala voitti harja hulmuten Pariisissa toissa talvena järjestetyn kylmäverikamppailun molemmat osalähdöt.

Nurmosen suojatti tunnetaan nykyään jopa Keski-Euroopassa. Savon Tukkajumala voitti harja hulmuten Pariisissa toissa talvena järjestetyn kylmäverikamppailun molemmat osalähdöt.

– Pariisin reissu oli käsittämättömän hieno. Upeita ovat olleet tänä vuonna myös Elitkampen-taisto, vaikka emme päässeetkään kannustamaan oritta Tukholmaan, ja Suurmestaruuden voitto Mikkelissä pari viikkoa sitten.

H.V. Tuuri voitti kaksi viikkoa sitten Iikka Nurmosen ajamana Suurmestaruuden.

– Ja nyt pääsen vielä jännittämään ensimmäisen kerran hevoseni puolesta kuninkuusraveihin. Tuuri on kyllä tuonut jo niin paljon, ettei maailmani mullistu, vaikkei se viikonloppuna voittaisikaan, Vuolukka sanoo.

Kuninkuusravien päälähdöt ovat uusi kokemus myös valmentajalle.

Nurmonen odottaa uransa huippuhetkeä muiden valmentajien tavoin jännittyneenä.

Lisäjännitystä valmentajalle tuo se, että H.V. Tuurin ohjastaja on hänen poikansa Iikka Nurmonen, joka on viime vuosina murtautunut kuskien huipulle.

– Kuninkuuskisa on hyvin mielenkiintoinen ja avoin. Mukana on 5-6 hevosta, jotka ratkaisevat voiton. Lasken Tuurin tähän joukkoon.

– Seinäjoella kruunataan hevonen, jonka päivänvire on parhaiten kohdallaan, Nurmonen uskoo.

Valmentaja on ehkä paras henkilö analysoimaan tuulennopean H.V. Tuurin ominaisuuksia.

H.V. Tuurin huipulle valmentanut Ossi Nurmonen odottaa viikonlopun kuninkuuskilpailua suurella mielenkiinnolla.

– Tuuri on uskomattoman ravivarma ja nopea hevonen, joka pääsee pätkän 1.10-vauhtia. Sen liikkeet ovat kuin lämminverisellä, eikä se satsaile tai kopsi jalkoihinsa.

– Lisäksi se on jaksava hevonen, joka ei paljon puuskuta. Luonnonlahjakkuus, Nurmonen kiteyttää.

Entä mistä Tuurin komea tukka on tullut?

– Sitä en tiedä, ei sitä ole ainakaan meillä mitenkään kasvatettu. Tuurin harja on kyllä harvinaisen näyttävä, ja onhan se muutenkin tosi komea hevonen.

Kosintakutsuja alkoi suorastaan sataa Tukholman ennätysjuoksun jälkeen.

Vaikkei Savon liehuletti säntää viikonloppuna tammojen perässä, sitäkin se on harrastanut urakalla etenkin tänä kesänä.

Valmentaja kertoo, että kosintakutsuja alkoi suorastaan sataa Tukholman ennätysjuoksun jälkeen.

H.V. Tuuri on siittänyt reilusti yli 50 morsianta.

– Toivottavasti se periyttäisi itseään, niin tulisi paljon uusia komeita juoksijoita, Nurmonen sanoo.

Ja jotta kaikki olisi täydellistä, Maaningan mahtijuoksija on muutenkin gentlemanni.

– Tuurilla on kympin luonne. Se on kiltti ja hyvin palvelualtis suomenhevoseksi.

H.V. Tuuria ei häiritse, vaikka tukka valahtaa silmille.

– Ori ei koskaan nostele etujalkojaan väärässä kohdassa tai nouse aamuisin väärällä jalalla. Se on aina iloinen.

Hyväntuulisuus on tärkeää myös kuninkuuskilpailussa.

Se ei haittaa, vaikka letti on vähän silmillä, mutta jos kenkä puristaa, haaveet seppeleestä saa haudata.

H.V. Tuuri tosin juoksee paljain jaloin koko viikonlopun urakkansa.

Kaviourien Bikila on siitäkin erikoinen suomenhevonen.

H.V. Tuuri

Syntynyt: 4.7. 2010 Loimaalla

Kasvattaja: Lootus-Talli

Kilpailuoikeuden haltija: Talli Tuurilla Mennään

Valmentaja: Ossi Nurmonen

Ohjastaja: Iikka Nurmonen

Kilpailut: 75 starttia, 25 voittoa

Ennätys: 18,5a (toiseksi nopein suomenhevonen kautta aikojen)

Voittosumma: 165 150 euroa

Saavutuksia: Pariisin kylmäverikamppailun voitot, Suurmestaruus-voitto, Elitkampenin ja Nordic Kingin kakkonen.

Siitosura: 14 varsaa, viitisenkymmentä astutusta tänä vuonna.

Lempinimi: Tukkajumala

Harrastukset: Matkustelu ja syöminen

Seuraava kilpailu: Seinäjoen Kuninkuusravit 31.7.-1.8.

Tv: C More ja Ruutu la ja su klo 12 ja TV2 klo 19.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?