Suomen ykköstoivo pyrkii räjäyttämään pankin lähtökiihdytyksessä - Ravit - Ilta-Sanomat

Suomen ykköstoivo pyrkii räjäyttämään pankin lähtökiihdytyksessä

Next Directionin valmentajan Timo Hulkkosen mukaan on tärkeää, että avaus ei veny liian pitkäksi.

Pääseekö Iikka Nurmonen tuulettamaan Next Directionin ohjissa Kouvolassa lauantaina?

18.6. 15:11

KYMI GRAND PRIX ravataan Kouvolassa lauantaina. Kymi GP on UET Trotting Masters -osakilpailu, jonka palkintopotti on 170 000 euroa. Voittaja kuittaa itselleen 100 000 euroa.

Edellinen suomalaisvoittaja saatiin 2013, kun Jarno Kauhasen valmentama Womanizer kiri Tommi Kylliäisen ohjastamana ykköseksi.

Tämän jälkeen on ollut ulkomaalaisten juhlat seitsemän kertaa peräkkäin. Putken pyrkii tänä vuonna katkaisemaan suomalaisten ykköstoivo Next Direction, jolta on näyttöjä kansainvälisen tason koitoksista.

Viime kaudella St. Michelin nimiinsä vienyt huippuruuna sijoittui kuukausi sitten kakkoseksi Vermossa ravatussa Finlandia-ajossa, eli kunto alkaa sopivasti olla mintissä kesän timanttilähtöjen kynnyksellä.

NEXT DIRECTION elää lähtönopeudellaan ja valmentaja Timo Hulkkosen mukaan sillä tullaan satsaamaan lähtöön, vaikka arvonnassa kouraan nakattiin keskinkertainen seiskarata.

– Lähtörata seitsemän ei ole mielestäni huono, kun olen saanut sellaisen käsityksen, että sisäradalta ei ole helppoa kääntää ensimmäiseen kurviin. Kääntökulma on silloin jyrkkä. Toki lähtörata olisi saanut olla pari pykälää sisempänä, mutta tuolta ajetaan, Hulkkonen näki.

Hulkkonen näkee, että hänen suojatillaan on hyvä sauma päästä alussa kärkeen.

– Uskon, että olemme lähellä keulaa, kun sisäpuolella ei ole lähtöraketteja. Monta kertaa hevosen uran aikana on voinut sanoa, että Next Direction on elänyt lähtönopeudellaan.

Samalla lähtöviivalla on ranskalainen huipputamma Delia du Pommereux sekä nopea ruuna Ce Bello Romain. Kun ruotsalainen Aetos Kronoskaan ei väsy ensimmäisten joukossa, olisi Next Directionin etu, jos keulapaikka irtoaisi mahdollisimman vähällä vaivalla.

– Ajamme voitosta, jos lähtö ei mene liian pitkäksi ja saamme keulat. Jos avaus luiskahtaa pitkäksi, niin ongelmia on luvassa, kun ranskalaiset vastustajat ovat vahvoja jyriä ja tulevat aina hyvin perille.

HARJOITUKSISSA Next Direction on Hulkkosen mukaan ollut normaali.

– Joku voisi sanoa, että hevonen on ollut pirteä, mutta tässä tapauksessa voi sanoa että normaali.

Leppävirran tallilla asusteleva Next Direcion starttaa normaalein varustein lauantaina. Ohjissa nähdään tuttuun tapaan Iikka Nurmonen.

– Alla on normaalit, kevyet kengät. Jenkkikärryjä ei tälle matkalle laiteta.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?