Joriini iski voitokkaasti suosikki Ellin Sisun laukan jälkeen - Ravit - Ilta-Sanomat

Joriini iski voitokkaasti suosikki Ellin Sisun laukan jälkeen

Pohjoismaiden mestari Joriini oli Vieremän suomenhevoslähdön tähti.

Kuntoutuva Joriini oli omaa luokkaansa Vieremän pitkällä maalisuoralla.

29.5. 18:28

Hannu Hietasen ravitallin ykkösnyrkki Joriini esitteli muskeleitaan lauantaina Vieremän Toto75-raveissa.

Avoimen lähdön käsikirjoitus meni heti kättelyssä uusiksi, kun sisäradalta matkaan kiihdyttänyt Ellin Sisu menetti kärkipaikan Välkyn Tuiskulle. Pian Ellin Sisu sortui kielletylle askellajille, ja tuli matkan aikana hylätyksi liioista laukoista.

Hietanen ei jättänyt Joriinin kanssa tilaisuuttaan käyttämättä. Kaksikko ryöväsi matkan aikana keulapaikan Välkyn Tuiskulta, eikä kanssakilpailijoilla ollut pitkällä loppusuoralla papua hallitsevan Pohjoismaiden mestarin uhkaamiseen saati tämän ohitukseen.

Nousuvireinen Tuurin Toivo punnersi toiseksi ja kerran laukannut Rokin Maxi kolmanneksi.

– Kun Joriini pääsi keulaan, kaikki oli sen jälkeen oikein helppoa. Se vain pyöritteli korviaan loppukurvissa, ja sen korvat jäivät tänään avaamatta, Hietanen kertoi.

– Joriinin kanssa välteltiin alkukaudella huippulähtöjä, ja sen vire on nyt pikku hiljaa noussut. Toivottavasti ori saa olla terveenä, jolloin se pääsee näyttämään hyvyytensä kesän kuninkuuskilvassa. Hevosen suunta on oikea, valmentaja myhäili.

Jarkko Kervisen naruttelema Alpertto joutui kiertämään alkumatkan kolmatta rataa, mutta tänä vuonna otteitaan hurjasti petrannut ori ei lisämetreistä masentunut. Se eteni lopulta matkan aikana aina keulapaikalle saakka, josta otti neljännen voittonsa putkeen.

– Tein hevoselle itse viime syksynä putkireen ja ajoin koko pitkän talven rekiajoa. Bollströmin Rainer sanoi viime kesänä Lieksan ravien jälkeen, että hommaa reki, kun hevonen laukkaili silloin vaan. Se oli osuva vinkki, lieksalainen Jarmo Leinonen kiitteli kotikasvattinsa voiton jälkeen.

Jani Ruotsalainen oli valinnut oikeat ajohansikkaat käteensä, sillä juvalainen vieraili voittajaseremonioissa iltapäivän aikana neljä kertaa.

Kylmäveristen tasoitusajossa Ruotsalainen ohjasti kirivoittoon valmentamansa Hambon. Heti seuraavassa lähdössä Ruotsalainen juhli lainaohjastajan roolissa, kun hän kannusti Tuomo Määttäsen suojatin Jasmine Zonin tammalähdössä keulavoittoon.

Santtu Raitala narutteli Ruotsalaisen tapaan kaksi Toto75-voittoa. Punanutun voittoisat ajokit olivat Ivan B.R. ja Redemption.

Vaikka Orlando Knickin pitämä verkkainen matkavauhti oli takana juosseita vastaan, Antti Ojanperän tallin Ivan B.R. porskutti pitkällä kirillään selvään voittoon. Myös nappireissun saanut M.S. Triple J. onnistui ohittamaan vetojuhdan loppumetreillä.

– Hevosta ei tarvinnut lopussa hätistää, ja kaikki laputkin olivat vetämättä. Ivan B.R. tuli ihan omasta halustaan ohi, Raitala kertoi.

– Meillä on Antin kanssa ihan jonkinlaiset odotukset oriista. Sille olisi ollut tänään tarjolla sopivampikin sarja, mutta koska tässä lähdössä oli isompi palkinto, lähdimme hakemaan isompaa kalaa. Uskon, että Ivan B.R.llä on paljon potentiaalia nousta, jos se pysyy ehjänä.

Ivan B.R. juoksi enintään 200 000 euroa tienanneiden lähdössä, jonka pääpalkinto oli 7000 euroa. Se olisi mahtunut mukaan myös enintään 80 000 euroa ansainneiden kisaan, jonka voittaja palkittiin 4 000 eurolla.

Callela Lincolnin voitto täydensi oikean T75-rivin.

Toto75-rivi, Vieremä 29.5.

Toto75-1: 5 Alpertto

Toto75-2: 3 Ivan B.R.

Toto75-3: 8 Hambo

Toto75-4: 7 Jasmine Zon

Toto75-5: 4 Redemption

Toto75-6: 3 Joriini

Toto75-7: 3 Callela Lincoln

Seitsemän oikein -voitto-osuus 86,17 euroa ja kuusi oikein 1,74 euroa.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?