Rautarouvan tahti vain kiihtyy – ”Uskomattoman hieno hevonen”

Julkaistu:

Selene Lune ja Skyfall Shine osaavat voittamisen jalon taidon.
Selene Lunen ura on yksi raviurheilun hienoista tuhkimotarinoista. Tammasta ei ollut aluksi tulla juoksijaa lainkaan ja eikä sen tili karttunut ikäluokkalähdöissä, mutta vanhemmiten lyyti on alkanut kirjoittaa.

Harri Koivusen valmentama 9-vuotias tamma on startannut jo lähes 150 kertaa. Voittoja on kasassa 40. Molemmat luvut ovat poikkeuksellisia nykyaikaisessa raviurheilussa, varsinkin tilanteessa, jossa hevonen menestyy säännöllisesti myös uran jälkipuolella.

Tuorein ykköstila tuli Vermosta keskiviikkona. ”Rautarouva” antoi voimiensa puhua 2600 metrin kisassa. Se starttasi 40 metrin takamatkalta, mutta haki kärkipaikan jo puolimatkassa ja kirmasi kilpasiskojensa ulottuvilta lopussa.

Samalla uran voittosumma kipusi yli 130 000 euron.

– Uskomattoman hieno hevonen. Harva pystyy kilpailemaan näin paljon ja voittamaan aina vain, ohjastaja Olli Koivunen ihasteli.

Koivusen mukaan Selene Lunen kintereissä ei painanut, vaikka se kilpaili viime lauantaina Seinäjoella, ja vieläpä teki siellä yhden uransa kovimmista juoksuista kärjen rinnalta.

– Oli tavoitteenakin ajaa eteenpäin matkalla tänään. Lopussa tamma vastaili hienosti Nazarethille.

Voittoaika 14,3/2660 metriä syntyi helpon näköisesti, mutta jää silti vain puoli sekuntia Ranch Kellyn kolme vuotta sitten ravaamasta SE-ajasta.

Huipputamman omistaa Apollo Holding Oy. Tallinimen takaa löytyy kirkkonummelainen Eija Tuominen.
Illan pelatuimman hevosen Skyfall Shinen ja Pekka Korven tallista debytoineen raviliigatähden Marschall Matchin matsi oli ravien odotetuimpia.

Voitosta ei kuitenkaan syntynyt kamppailua. Skyfall Shine hallitsi kisaa mielin määrin kärkipaikalla ja venytti voittoputkensa mitan yhdeksään. Marschall Match jätettiin kolmanneksi.

Iikka Nurmonen ohjasti Markku Niemisen valmentamaa 5-vuotista supernousukasta, joka porhalsi pikamatkan kilometriaikaan 12,3a.

– Hevonen voitti tosi helposti. Varaa jäi paljon, Nurmonen tiivisti.

Kuskin mukaan Skyfall Shine on nyt monella tapaa parempi kuin viime vuonna. Se muun muassa ravaa riskimmin ja aiempaa suoremmassa. Voittoputki ei taida olla katkeamassa niin kauan kuin ruuna jatkaa kakkossarjoissa.

Suomenhevosten kolmella kilometrillä B. Riitu kiersi voittoon pitkällä kirillä ja antoi näytön kesän kuningatarkilpailuun. Vaikka tamma voitti ensimmäistä kertaa sitten viime elokuun, ykköstila ei ollut jättiyllätys. B. Riitu oli jo viime kilpailussaan hyvä kakkonen avoimessa tammalähdössä.

Valmentaja Reijo Borgströmin mukaan B. Riitu ei ole laukkaillut sen jälkeen, kun hevoshieroja Tuula Pursiainen löysi tamman kropasta kohdan mitä hoitaa.

– Riitu teki väkevän juoksun. Mutta kuningatarkilpailuun on vielä aikaa, Borgström huikkasi.

Oppilasohjastajien Salamakypärät-osakilpailun etevin valjakko oli Rebel Royal / Oona Halme. T65-lähdön voitto tuli virheettömän suorituksen jälkeen.

– Hevonen oli tosi hyvä. Vaikka lopussa kaveri läheni, meillä oli vielä korvat kiinni maalissa.

Nuori ohjastaja sai ajokkinsa heti täyteen vauhtiin lähtöauton siivekkeen takaa.

– Se on ehkä iskältä perittyä, Teemu Okkolinin 17-vuotias tytär hymyili, ja jatkoi haluavansa ammatin raviurheilusta.

Timo Korvenheimon tallin nuori lupaus Jadira Web jatkaa tappiottomana myös kolmannen kilpailunsa jälkeen. Suosikki ei ollut yllätettävissä keulapaikalta.

– Mielenkiintoista nähdä, mihin tamma yltää. Tamma on tehnyt toistaiseksi kaiken oikein ja sillä on hienot raamit, ohjastaja Santtu Raitala kehaisi.

Kärkipaikalta voitti myös BWT Danger. Sitä ohjasti Antti Teivainen.

– Tosi nopea hevonen, joka pääsi helposti keulaan. Yllättävän rauhassa sai vetää tällä kertaa, valmentaja Jeroen van Craen tuumi.

Oikea T65-rivi

T65-1: 6 Selene Lune

T65-2: 5 Rebel Royal

T65-3: 1 Jadira Web

T65-4: 5 BWT Danger

T65-5: 1 Skyfall Shine

T65-6: 14 B. Riitu

Kuusi oikein tuloksille: 103,77 euroa

Viisi oikein: 2,91 e

Kommentit

Artikkelin kommentointi ei ole käytössä.

Kommentointiaika on päättynyt.

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt