Senttipelin lopputulos yllätti ohjastajan – ”En halunnut tulla turhaan tähän keikistelemään”

Julkaistu:

Toto65
Motivated Second väläytti kykyjään ja voitontahtoaan Vermossa. Credit To Love täydensi valmentaja Anne Kankaan täysosumapäivän.
Ohjastajat tietävät maalilinjalla usein hämmentävän tarkasti, mikä hevonen vetää pisimmän korren tasaisessa maaliintulossa. Keskiviikkona Vermossa kun Jukka Torvisen ohjastama Motivated Second ja Mats Havulehdon ajama Amour Mirage olivat rynnistäneet rinta rinnan maalilinjalle, Torvinen ei jäänyt odottelemaan voittajahaastattelua vaan käänsi saman tien tallialueelle.

Moni päätteli tästä Amour Miragen voittaneen, mutta maalikameran kuva kertoi toisin. Motivated Second kurotti kuin kurottikin niukkaan voittoon ja jätti Amour Miragea ohjastaneen Havulehdon edelleen odottamaan uran avausvoittoa.

– Pikkuisen ennen maalilinjaa tuli olo että Amour Mirage meni edelle, mutta linjalla en ollut enää ihan varma. En halunnut tulla turhaan tähän keikistelemään, ettei jouduta kääntymään takaisin. Mieluummin sitä on vähän pessimisti ja yllättyy sitten positiivisesti, Torvinen perusteli haastattelussa.
Anne Kankaan valmentama Motivated Second on lahjakas 4-vuotias tamma, josta taustavoimat odottivat tälle kaudelle jopa ikäluokkatason hevosta. Vuodesta tuli kuitenkin katkonainen ja rahakkaat finaalit jäivät haaveeksi.

– Tosi mukava, että hevonen nyt onnistui. Se oli tänään kilpailutauon jälkeen vähän ihmeissään raveissa eikä meinannut heti muistaa, miten muiden kanssa juostaan, Torvinen kertoi.
Kankaan toinenkin hevonen voitti keskiviikkona ja niin ikään Jukka Torvisen ohjastamana. Credit To Love kirmasi iloisesti ykköseksi toisesta parista ulkoa.

Kisa oli vahvan ruunan toinen Kankaan valmennuksesta.

– Hevonen oli tosi hyvä jo ensimmäiseen starttiin Annelta. Tehtiin pikku muutoksia tähän ja ne onnistuivat hyvin. Varaakin jäi tänään, kun vain toinen korvapallo aukesi loppukurvissa, Torvinen kertoi.

Syksyn ja alkutalven ykköstamma Willow Pride hoiti leiviskänsä T65-pelaajien luottohevosena. Se löylytti viime keskiviikkona helposti oriit ja ruunatkin, joten nyt pelkkiä saman sukupuolen edustajia vastaan odotettiin vain voittoa.

Se tulikin, ja täysin käsikirjoituksen mukaan keulapaikalta.

Markku Niemisen valmentamaa vauhtikonetta ohjasti tuttuun tapaan Ari Moilanen. Voittoon riitti märällä kaviouralla kilometriaika 14,5a/2120 metriä.

– Hevonen rauhoittui hyvin keulassa ja meni sen mitä tarvitsi tänään. Olisin voinut ajaa paljon kovempaa matkalla tarvittaessa ja pateja jäi paljon talteen.

[video]
[/video]

Moilanen ajoi toisen T65-voiton väkivahvalla Issakan Valolla. 5-vuotiasta oria valmentaa Jussi Suominen.

Moilasen mukaan hevonen oli välillä epävarmalla ravilla ja haparoi muutaman kerran loppusuoralla, mutta kun siitä selvittiin, voitto ei ollut enää uhattuna.

Edellisen tavoin 5-vuotias Maatian Tähti on suvukas nuori suomenhevostamma, joka ravasi keskiviikkona voittajaksi ensimmäistä kertaa sitten kesäkuun. Kisa oli hevosen toinen Teemu Okkolinin valmennuksesta.

– Ensimmäisellä lähtöyrityksellä tamma karkasi vähän käsistä. Toisella se ei päässyt yhtä hyvin liikkeelle, mutta saatiin kuitenkin hyvä juoksu lopulta. Meneminen on tosi helppoa tälle hevoselle, Okkolin kuvaili.

Nashville Nancy nappasi T65-voiton enintään 15 000 euroa tienanneiden lämminveristen ryhmäajosta. Jukka Kinnusen valmennettava on yksi loppukauden kestomenestyjistä. Vielä lokakuussa se kisasi lähes nollasarjoissa.

Tamma nautti reippaasta matkavauhdista takajoukoissa ja kiri herkästi ykköseksi kolmatta rataa pitkin. Maalisuoran alun kevyt kontaktitilannekaan ei estänyt voittoa.

– Siinä kävi pieni lapsus itselle, ohjastaja Hannu Torvinen tunnusti.

Oikea T65-rivi

T65-1: 3 Willow Pride

T65-2: 8 Motivated Second

T65-3: 11 Maatian Tähti

T65-4: 2 Issakan Valo

T65-5: 11 Nashville Nancy

T65-6: 11 Credit To Love

Kuusi oikein tuloksille: 264,71 euroa

Viisi oikein: 10,22 e

Kommentit

Artikkelin kommentointi ei ole käytössä.

Kommentointiaika on päättynyt.

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt