Vennelmon Varma ei jarruttele Vermossa – ”Katsotaan kuka tulee loppua vai tuleeko kukaan, jos eka kilometri on ajettu 22-vauhtia”

Julkaistu:

Toto65
Tähtitamma voi saada ohjastaja-valmentajansa runoilemaan voiton jälkeen.
Savonlinnalaisella Tapio Kukkosella on tallissaan suomenhevonen nimeltä Parapara. Tamman nimi tulee japanilaisesta klubitanssista, jossa kädet tekevät suurimman työn ja jaloilla otetaan enimmäkseen sivuaskelia.

Kukkonen on luvannut, että jos Parapara joskus voittaa vähintään 5000 euron arvoisen lähdön, hän antaa tanssista näytteen raviyleisölle voittajahaastattelussa.

Onko jotain vastaavaa luvassa, jos tallin tähti Vennelmon Varma voittaa Vermon T65-raveissa keskiviikkona?

– Jaa-a... jotain lyriikkaa voisi ehkä tulla? Se olisi sopivan yksinkertaista, kun ei tarvita taustamusiikkia. Mutta pitää miettiä asiaa vielä, Kukkonen nauraa.

Kukkosen valmentama suomenhevostamma Vennelmon Varma on yksi ravisyksyn menestyjistä. Se iski voittosuoneen lokakuun alussa ja kartuttanut palkintosummaansa puolentoista kuukauden aikana seitsemässä kilpailussa 16 250 eurolla. Neljästä voitosta kaksi on tullut T75-lähdöistä.

Kukkonen tuumi viime lauantaina Jyväskylässä voiton jälkeen, että taitaa olla negatiivisen kunnonajoituksen mestari. Jos hevosen huippuvire olisi osunut kesälle, kuningatarkilpailusta olisi voinut saada pidemmän tilin vähemmillä starteilla.

– Meillä hevoset ovat kesällä paljon laitumella ja syövät jatkuvasti vihreää. Taitaa vain yksinkertaisesti olla niin, että sitä kautta ne keräävät liikaa nestettä kroppaan ja terävyys suorituksista puuttuu. 20–30 kiloa ylimääräistä massaa ei ole paljoa, mutta näkyy kovissa lähdöissä. Vennelmon Varmastakin näki kesällä, että viimeinen rentous ja pituus puuttuivat askeleista, Kukkonen arvioi.

Kuninkuusravien ohella huipputammoille ei ole juuri muita suurkilpailuksi laskettavia lähtöjä. Ainoana tulee mieleen Härmän Nordic Queen, jossa tänä vuonna oli 10 000 euron ykköspalkinto.

– On tavallaan surullista, että parhailla tammoilla on niin vähän mahdollisuuksia tienata isoa rahaa kuningatarkilpailun lisäksi. Mielestäni Kavioliigassa voisi olla edes yksi kylmäveristen osakilpailu vain tammoille, tai sitten Toto75:een tammadivisioona.

Viimeksi kun Vennelmon Varma kilpaili muutaman päivän starttivälillä, jälkimmäinen yritys pilaantui lähtölaukkaan. Valmentaja ei pidä suurena riskiä sille, että lähihistoria toistaisi itseään keskiviikon kilpailussa.

– Viime Vermon-retkellä kävi niin, että reissuun piti lähteä aamukahdeksalta ja hevosten normaali aamulaidun jäi väliin. Sitten matkustettiin 4,5 tuntia pääkaupunkiseudulle. Parapara juoksi ravien ensimmäisessä lähdössä ja Vennelmon Varman kanssa odoteltiin katoksilla kasilähtöä. Tamma joutui olemaan niin paljon tavallista pidempään paikoillaan kilpailupäivänä, että painetta kertyi liikaa, Kukkonen kertoo.

Keskiviikkona vain Vennelmon Varma on tallin hevosista viivalla. Kukkonen uskoo, että jos lähtöauto kiihdyttää jouheasti eikä nykäisemällä kuten esimeriksi tamman edellisessä laukkastartissa Mikkelissä, hyppyriski ei ole merkittävä.

Illan Tammatähti on kuin toisinto kahden viikon takaa. Silloin Taksvenla johti joukkoa alusta loppuun ja Vennelmon Varma puristi rinnalta kakkoseksi. Nyt kilpailumatka lyhenee 2120 metristä 1620 metriin.

Kukkonen ajaa suojattiaan itse, kun viime kilpailut ohjastanut Janne Räisänen on työvuorossa kirjastoauton ratissa.

– Tällä kertaa homma on niin, että jos pääsemme ravilla matkaan, sen jälkeen ei jarrutella yhtään hetkeä. Kaksi viikkoa sitten täydellä matkalla Janne vielä piteli vähän loppukaarteessa ja pussitteli Aurotarta, mutta nyt ei anneta lepohetkiä kenellekään. Katsotaan, kuka tulee loppua vai tuleeko kukaan, jos eka kilometri on ajettu 22-vauhtia.

Rapakeli ei ohjastaja-valmentajan mukaan haittaisi vahvan tamman suoritusta millään lailla.

Alla on komea kirivoitto Jyväskylästä lauantailta. Vennelmon Varma venytti ykköseksi harvinaisesti 40 metrin takamatka.

– Meitä auttoi Killerillä, että Vennelmon Varma meni kesäkengillä, vaikka monella vastustajalla oli jo hokit. Kesäbalanssilla jatketaan myös keskiviikkona.

[video]
[/video]

Kommentit

Artikkelin kommentointi ei ole käytössä.

Kommentointiaika on päättynyt.

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt