Moonlight Velvet ja Skyfall Shine veivät Kasvattajakruunujen suuret setelit

Julkaistu:

Toto75
Markku Niemisen tallin raju syysvire ei osoita laantumisen merkkejä.
4-vuotiaiden tammojen Kasvattajakruunussa pöytä oli katettu uudelle suurkilpailuvoittajalle, kun ikäluokkaa hallinnut Mascate Match joutui jättämään kisan väliin loukkaantumisen vuoksi.

Tilanteen hyödynsi parhaiten Eija Sorviston valmentama Moonlight Velvet. Se kiri lopussa vastustamattomasti kärkeen ohi johtaneen Piece Of Gloryn ja vei komean pokaalin sekä 30 000 euron ykkösrahat Jyväskylässä lauantaina.

Ennakkosuosikki Imakeituptothesky pääsi kiriin sisäradan syövereistä vasta loppusuoralla. Hyvä loppuveto nosti sen kolmanneksi.

Kisassa pidettiin melko kovaa tempoa. Moonlight Velvet iski kiriin toisesta parista ulkoa 600 metriä ennen maalia.

– Tempo sopi hyvin meille. Moonlight Velvet on vauhtikestävä hevonen, joka tykkää mennä tasaisen reipasta, ohjastaja Santtu Raitala sanoi.

Jo syyskuussa Villimiehen tammakilvassa onnistuneen Moonlight Velvetin menestyskausi on varmistanut sen, että tästä vuodesta tulee palkintorahoissa mitattuna valmentaja Sorviston uran paras.

Ylivieskalaisella on valmennuksessaan tällä hetkellä 11 kilparavuria. Moonlight Velvet muutti talliin helmikuussa.

– Rekilä Riina kauppasi tammaa ja meillä oli porukka, joka etsi hevosta. Palaset loksahtivat sopivasti kohdilleen, Sorvisto kertoi.

Valmentajan mukaan Moonlight Velvet on ihmisystävällinen hevonen, joka ei erikoisen luonteensa takia ole silti helpoin mahdollinen treenattava.

[video]
[/video]

4-vuotiaiden oriiden ja ruunien Kasvattajakruunussa juhli Skyfall Shine. Voitto oli Markku Niemisen valmentamalle ruunalle seitsemäs peräkkäinen, joten sen voitto ei yllättänyt ketään vaikka vastassa oli laaja joukko ikäluokan parhaimmistoa.

Niemisen talliin napsahti suurkilpailuvoitto neljäntenä lauantaina peräkkäin!

Skyfall Shine pääsi helposti keulapaikalle, kun molemmilta puolilta laukattiin kiihdytyksessä. Matkavauhti oli lönköttelyä ja pellit avattiin vasta maalisuoran alussa. Menoluvan saatuaan Skyfall Shine vastasi sisäradalta kiriin iskeneille Raskolnikov Fridolle ja Might Be Romeolle.

Voitosta niin ikään 30 000 euroa tienanneen Skyfall Shinen omistaa Kauhavalle rekisteröity Hamkari Oy.



Lauantain kolmantena suurkilpailuna ravattiin suomenhevosten Tammaderby. Siinä suuri ennakkosuosikki Suven Sametti ei ollut yllätettävissä. Tapio Perttusen suojatti veti kisaa perille kaulapaikalta ja tienasi 15 000 euroa. Samalla suurlupauksen voittosumma rikkoi sadantuhannen rajan.

– Tamma on sellainen, että se hiljentää kun vastustaja putoaa rinnalta. Niin kävi nytkin 50 metriä ennen maalia. Marginaali muihin olisi varmasti pysynyt tarvittaessa samana vielä pitkään, Perttunen vakuutti.

Perttunen ajoi heti perään toisen arvovoiton suomenhevosella, kun Morison oli vahvin enintään 120 000 euroa tienanneiden ryhmäajossa. Siru Juutisen valmentama ruuna tekee vahvaa nousua rotunsa kärkipaikoille.

– Ruunalla on tosi hyvä jakso ja vauhtiakin alkaa olla. Tämä on todella mielenkiintoinen hevonen jatkossa. Tämä on elementissään kun vauhdit hidastuvat syksyllä ja talvella.

7000 euron ykköspalkinnolla ajettu lämminveristen pitkän matkan tasoitus oli ennakkoon yksi iltapäivän herkkupaloista. Kolmen kierroksen kisasta ei kuitenkaan tullut tiukkaa taistoa Don Williamsin vahvuuden vuoksi.

Markku Niemisen valmentama ranskalainen jyrä jatkoi siitä mihin viime lauantain Kavioliiga GP:ssä jäi ja piti muut hajuraon päässä 12-vauhtisessa lopetuksessa. Lähimmäksi kiri nousukuntoa esittänyt Frankenstein Am.

Ohjastaja Ari Moilanen sai Don Williamsin hyvin liikkeelle takamatkan takarivistä. Valjakko haki keulapaikan alkumatkan aikana.

– Hevonen menee hyvin keulasta ja vastailee tarpeen mukaan. Frankenstein Am kiri kovaa, mutta Don Williams tuli korvat kiinni maaliin ja ihan kaikki ei ollut pelissä.

Moilasen mukaan talvikelien vaatimasta hokkikenkäbalanssista ei ollut hevoselle ainakaan haittaa.

Vennelmon Varma kiersi Don Williamsin tavoin T75-voittoon pitkältä takamatkalta. Janne Räisänen huolehti ohjastuksesta.

Tapio Kukkonen on ilmoittanut suojattinsa jo kahdesti mukaan kuningatarkilpailuun, ilman onnea. Jos hevosen nykykunto säilyy ensi kesään, paikan lohkeaminen on selviö. Loka- ja marraskuun kilpailuissa on tullut jo neljä voittoa laatulähdöistä.

– Valmentaja taitaa olla negatiivisen kunnonajoituksen mestari. Tällainen vire olisi pitänyt löytää kolme kuukautta sitten, Kukkonen veisteli.

Oikea T75-rivi

T75-1: 2 Moonlight Velvet

T75-2: 5 Nazareth

T75-3: 16 Don Williams

T75-4: 16 Vennelmon Varma

T75-5: 2 Skyfall Shine

T75-6: 7 Suven Sametti

T75-7: 1 Morison

Seitsemän oikein tuloksille: 207,08 euroa

Kuusi oikein: 2,47 euroa

Viisi oikein: ei voitto-osuutta

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt