Totoravien määrä jatkaa laskuaan – lähiravit korvaajiksi harrastajille?

Julkaistu:

ravit
Magic Monday- ja After Work -raveja saneerataan ensi vuonna. Kilpailukalenteri köyhtyy 36:lla ravitapahtumalla.
Ravien määrä jatkaa laskuaan myös vuonna 2021. Pudotusta tähän vuoteen tulee 36 ravipäivää. Kaikkiaan ensi vuonna järjestetään totoraveja 474 kappaletta.

Laskua ravien määrässä oli jo tämän vuoden kilpailukalenterissa neljäkymmentä edelliseen nähden. Kahden vuoden pudotus on siten yhteensä 76 ravipäivää.

– Ensi vuoden kilpailukalenteriin ei käytännön tasolla tullut suuria muutoksia, kun tutut kilpailukonseptit säilyivät ja niitä päästään kehittämään entisestään. Kilpailupäivien määrä väheni hieman, mutta tällä pyrittiin tehostamaan ravien kysynnän ja tarjonnan kohtaamista ajankohdallisesti sekä alueellisesti, Suomen Hippoksen kilpailupäällikkö Tuomo Pekonen kertoo.

Linkki vuoden 2021 kilpailukalenteriin.

Ravien karsiminen johtuu yksinkertaisesti kilpailijoiden vähenemisestä.

– Ei ole mitään järkeä ajaa vuodesta toiseen liikaa totoraveja hevosmäärään nähden. Ei ole kannattavaa järjestää raveja, joissa on paljon pieniä lähtöjä, Pekonen perustelee.


Pekosen mukaan keskusteluissa on ollut, että raviradoilla olisi mahdollisuus järjestää alueensa harrastajien hevosille enemmän paikallisia lähiraveja, joihin ei pelata totoa.

Paikallisraveja on ajettu vuosikymmeniä eri puolella maata pienillä palkinnoilla, mutta näkyvin ero tulisi olemaan se, että hevosille kertyisi lähiraveissa myös starttipisteitä.

Niissä saatavien pisteiden avulla hevosten olisi helpompi päästä mukaan parempipalkintoisiin totoraveihin.

– Nämä lähiravit auttaisivat omien maakuntien hevosia, jos havaitaan, että kilpailujen määrä jääkin karsimisten seurauksena jossain turhan pieneksi. Kysynnän mukaan niitä sitten pidettäisiin, jos ne tulevat ravitarjontaan mukaan.

– Mitään päätöksiä lähiraveista ei ole kuitenkaan vielä tehty, vaan ne ovat radoilla ja Hippoksessa yhä suunnittelun asteella, Pekonen kertoo.


Lähiravit aiheuttaisivat palkinnosta lähtien myös enemmän kustannuksia kuin nykyiset paikallisravit ja harjoitusravit. Kustannusten kattaminen on Pekosen mukaan yksi merkittävä ratkaistava asia ennen kuin lähiraveja voi alkaa järjestää.

Näkyvimpiä muutoksia ensi vuoden kilpailukalenterissa on maanantain Magic Monday- ja perjantain After Work -ravien karsiminen. Kumpikaan ei ole raviratojen näkövinkkelistä osoittautunut varsinaiseksi hittituotteeksi eikä vähiten pienten yleisömäärien takia.

Kun kahdella raviradalla nopeassa aikataulussa limittäin ajettavat MM-ravit tulivat kilpailutarjontaan vuoden 2018 alussa, niitä järjestettiin kahdeksana kuukautena vuodessa. Tänä vuonna niitä ajetaan kuuden kuukauden ajan ja ensi vuonna enää neljänä kuukautena talviaikaan.

Lähtöjen määrä sen sijaan kasvaa MM-raveissa kummallakin paikkakunnalla kuudesta kahdeksaan.

After Work -ravit tulivat tänä vuonna jollain tavoin korvaamaan hyllylle joutuneet lounasravit. Kahdeksan lähdön AW-raveja ajettiin kesän jälkeen kolmena syyskuukautena perjantai-iltapäivisin klo 15.30-18.00 ennen päivän pääraveja.

Pekonen kertoi vuosi sitten IS Raveille odottavansa mielenkiinnolla sitä, millaisen vastaanoton After Work -ravit saavat niin yleisön kuin kilpailijoidenkin keskuudessa.
Hevosia AW-raveihin riitti, mutta ne eivät kiinnostaneet kovin paljon yleisöä ja pelaajia.

Ne eivät ole ensi vuoden kilpailukalenterissa enää mukana säännöllisenä ravitapahtumana, kuten tänä syksynä. Raviradoilla on kuitenkin mahdollisuus järjestää perjantain kakkosravinsa jatkossa After Work -sapluunalla.

– AW-ravit eivät ole kalenterissa enää erikseen. Jotkut raviradat haluavat kuitenkin ajaa sellaiset muutamana perjantaina. Kun raveja piti vähentää, näistä oli luontevinta karsia, Pekonen kertoo.

Molempien rotujen huippuhevosten Kavioliiga jatkuu ensi vuonna normaaliin tapaan kesäkuukausien ulkopuolella. Kevään Grand Prix -lähdöt kilpaillaan 27.2. Tampereella ja 15.5. Kuopiossa, missä selviää myös kauden 2021 mestari.

Kahdella paikkakunnalla Magic Monday -tyylisesti järjestettävien Superlauantai-ravien määrä laskee neljästä kahteen. Ensimmäiset ajetaan maaliskuussa ja toiset joulukuussa.

Ensi vuoden kuninkuusravit ravataan Seinäjoella 30.7.-1.8. ja kaksi viikkoa aikaisemmin 17.-18.7. vuorossa ovat perinteiset St. Michel -ravit. Ravikesän kohokohtiin lukeutuvat myös muun muassa Suur-Hollola -ajo Lahdessa 3.-4.7. ja Kymi Grand Prix Kouvolassa 19. kesäkuuta. 

Kevään kohokohta on 8.-9. toukokuuta järjestettävät Vermon Finlandia-ravit. Finlandia-ajo siirtyi tänä vuonna kevään koronatauon takia syyskuulle.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt