Com Milton vahvin Festivaali-ajossa – ”Odotellaan soittoa Tiaiselta”

Julkaistu:

Toto75
Com Milton antoi näytön St. Micheliin.
Festivaali-ajo käynnistyi odotetusti Sobel Conwayn ottaessa helposti keulat. Kaikki näytti suursuosikille pedatulle, kun kierroskin paineltiin mailille verrattaen maltillisesti 12,5-kyytiä.

Rinnalla ravannut Com Milton oli kuitenkin toista mieltä. Hannu Torvisen ajokki sai otteen maalisuoran alkupuolella ja työntyi kolmen hevosen rintamasta yllätysvoittoon.

Johtavan takana matkannut Hesiod kiri toiseksi ennen kolmanneksi taipunutta Sobel Conwayta. Seuraavana maalilinjan ylitti kolmannessa sisällä matkannut Next Direction.

–  Ei voinut millään tavalla kuvitella, että Sobel Conwayta pystytään ulkopuolelta lyömään, mutta sillä ei tainnut olla paras päivänsä. Periaatteessa koko matkan ajan vaan mietin kakkossijaa. Ei ollut mitään syytä mennä keulahevosta härkkimään, koitettiin vaan ajaa tasaisesti rinnalla ja panostaa loppuun. Viimeisen kurvin lopussa lähdettiin ajamaan kovaa ja hienosti se tsemppasi maaliin, Torvinen sanoi.

Kuskia miellyttää Com Miltonissa muutkin kuin juoksijanlahjat.

–  Se on iloinen ja pirteä sekä oikein mukava ajaa. Sitä on aina miellyttävä tavata raveissa. Mahtava voittaa tämän hevosen kanssa tällainen lähtö, Torvinen kiitteli.

–  Tullaan periaatteessa kahden hevosen lähtöön (Sobel Conway ja Next Direction) ja sitten kun pystytään voittamaan johtavan rinnalta, niin on se vaan makeeta. Tosi positiivinen olo siitä on itsellä ollut koko ajan, kun se on jotenkin niin tuore ja yrittävä hevonen, Matias Salo totesi valmennettavastaan.

Com Milton ei saanut vielä tuoreeltaan kutsua ensi viikon sunnuntaina ajettavaan klassiseen suurkilpailuun, St. Micheliin.

–  Odotellaan Tiaiselta (Kari, Mikkelin radan toimitusjohtaja) soittoa jo tänä iltana, osaomistaja Jarmo Kauppinen sanoi hymyssä suin.

Com Miltonin omistaja on helsinkiläinen Team Pajas Hope. Festivaali-ajon voittaja palkittiin 10 000 eurolla.

St. Micheliin jo kutsutun Sobel Conwayn kuski Olli Koivunen oli luonnollisesti pettynyt.

– Hevonen tuntui periaatteessa tosi hyvältä, mutta vaikea nyt heti startin jälkeen analysoida mistä kiikasti, Koivunen harmitteli.

Joriini on valmis kuninkuusraveihin

Suomenhevosten ykkössarja oli 3100 metrin matkalla ajettu voimainkoitos.

40 metrin takamatkalta lähteneet Joriini ja Vixen valtasivat nopeasti kärkipaikat. Huippuoriit ottivat matkalla tiukasti yhteen ja maalilinjan ne ylittivät hienossa voittokamppailussa lähes tasapäin.

Maalikamera kertoi Joriinin kurkottaneen äärimmäiseen niukkaan voittoon.

– Ori oli vähän epävarman tuntuinen keulassa, kun se niin harvoin sinne pääsee ja ei osannut aivan kunnolla mennä. Maalissa ei kyllä tiennyt kumpi oli edellä, Hannu Hietanen sanoi treenattavastaan.

Joriinin luonnollinen tähtäin on seuraavaksi Seinäjoen kuninkuusravit.

– Se on vielä ensi torstaina Porissa ja jäädään sitten odottelemaan niitä (kuninkuusraveja). Tasaisuus on Joriinin valtti ja varsinkin kun tämä menee päätösmatkankin, niin se merkkaa paljon, Hietanen spekuloi.

Joriinin voittotulos 25,8 jäi vain kolme kymmenystä Köppisen pitkän matkan SE-tuloksesta.

Kättä päälle - ja tunnin päästä voittajarinkiin

Kimmo Taipaleen treenistä debytoinut Valiant Dream osoittautui vahvimmaksi lämminveristen kakkossarjassa. Kolmannessa ulkona matkannut ruuna kiri lopussa selvään voittoon 3100 metrin matkalla.

–  Matkavauhti oli rauhallista ja vähän arvelutti miten sieltä ehditään. Vauhti kiihtyi tosi paljon viimeisen takasuoran alussa. Ajattelin, että Iikka (Nurmonen) nousee eteen, mutta ei se niin tehnytkään. Jatkettiin sitten kolmatta ja hevonen tuli hyväntuisesti koko ajan, Ari Moilanen totesi ajokistaan.

Voittajan omistajuussuhteissa tapahtui muutoksia vain hetki ennen starttia.

–  Eilen ja tänään hevosesta hierottiin kauppaa. Tunti ennen starttia tehtiin kaupat. Suomenhevosia on ollut, näitä veivikauloja (lämminverisiä) ei niin paljon, mutta tämä kiinnosti, puolet Valiant Dreamista ostanut Petri Lahti-Luopa sanoi.

Myös lämminveristen tammavoltissa matka oli 3100 metriä. Iikka Nurmosen ohjastama ja valmentama Golda Paris teki siinä tempun, joka harvoin T75-lähdössä onnistuu kirimällä peräti 60 metrin takamatkalta voittoon.

Voittajanreikä nimensä veroinen

Avauskohteensa vei nimiinsä Santtu Raitalan ohjastama pikkuyllättäjä Efdromed, joka kiri johtaneen takaa omaa vauhtiaan ykköseksi ennen Frankenstein Amia.

–  Loppukurvissa oli mielenkiintoinen tilanne, kun piti miettiä koitetaanko ulko- vai sisäkautta, ja siinä oli pitkällisen pohdinnan paikka. Lopulta päädyttiin siihen, että koitetaan sisältä, kun tuntui ettei ulkokautta välttämättä tule tilaa. Samantien kun luukku aukesi, niin tuntui, että meillä on paras potku maalisuoralla, Raitala totesi Markus Pulkkisen tallin hevosesta.

Myös kylmäveristen III-divisioonan ykkönen juoksi voittajanreiäksikin kutsutulla paikalla toisessa sisällä. Kierroksen pankki Vilivillis näytti keulassa pitkään voittajalta, mutta takana vaaninut Niemen Eemil sai juuri kreivin aikaan kiritilat ja Jarmo Saarelan ajokki spurttasi tylysti ohi. Kolarista saapunutta näyttävää oria valmentaa Tarmo Liikamaa.

Toisena kohteena ajetussa IV-divisioonan mailin ryhmässä nähtiin kiivasta kilvanajoa, sillä heti startista luukutettiin koko matka täyttä osin kolme rinnan.

Keulassa viilettänyt Hamlet Star ei ollut moksiskaan 11,5-vauhtisesta avauskierroksesta, vaan karkasi lopulta ylivoimaiseen voittoon. Exploding Belle kiri takaa toiseksi ennen suurimman osan matkasta kolmatta rataa tarponutta Just A Flirtia.

–  Hevonen oli turhankin innokas lähdössä ja vei vähän väkisinkin keulaan. Just A Flirt on niin hyvä hevonen, että oli meidän onni, kun se jäi kolmannelle. Loppukurvissa tuntui, että nyt on ajettava alta pois. Tässä hevosessa on paljon hyvää, Veli-Erkki Paavola totesi treenattavastaan.

Oikea Toto75-rivi Kaustinen 11.7.

Toto75-1: 2 Edfromed

Toto75-2: 4 Hamlet Star

Toto75-3: 5 Niemen Eemil

Toto75-4: 10 Valiant Dream

Toto75-5: 11 Joriini

Toto75-6: 6 Com Milton

Toto75-7: 15 Golda Paris

Seitsemän oikein -tuloksille 9849,54 euroa

Kuusi oikein tuloksille 165,76 euroa ja viidellä oikein 16,28 euroa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt