Pilvenmäen ravirata ei jäänyt tuleen makaamaan – tarjoaa lähiruokaa kotiinkuljetuksella

Julkaistu:

Raviradat elävät tällä hetkellä raskaita aikoja. Forssassa ei jääty lepäämään laakereilleen.
Ravien, siinä missä muidenkin tapahtumien järjestäminen on tällä hetkellä pysähdyksissä. Se iskee kovaa myös raviratoihin.

Forssan Pilvenmäen radalla ideoitiin henkilöstöä ensimmäisten joukossa uusiin toimenkuviin.

Rata tiedotti perjantaina aloittavansa kuljetuspalvelun, joka toimittaa lähiruokaa sitä kaipaaville.

Tiedotteessa kerrotaan, että Forssassa aloitetaan lähiruokalounaiden kuljetuspalvelu, koronaviruslomautusten ja idearikkaan yhteistyön seurauksena.

Forssan Pilvenmäen raviradan ravintola ja keittiö ovat olleet hiljaisia koronaviruksen leviämisen jälkeen ja tällä tietoa seuraavat yleisöravit järjestetään kesäkuussa. Seudun toimijoiden kanssa syntyi yhteistyön muoto, jossa lähiruokalounas matkaa kotiovelle asti lämpimänä lounasaikaan.

Ensimmäiset lähiruoat toimitetaan asiakkaille maanantaina.

Toiminnanjohtaja Elina Hirvosen mukaan palvelu on aluksi kokeiluluontoinen, eikä sillä ole tarkoitus hakea taloudellista voittoa, mutta sillä turvataan organisaation tiloille ja osalle henkilökuntaa hyödyllistä käyttöä, sekä työtä.

– Viimeiset ravimme ajettiin maanantaina 16. päivä maaliskuuta. Hyvin nopeasti tämän jälkeen jo lomautimme porukkaa ja tuntityöntekijöille ilmoitettiin tuntien loppumisesta, mutta jo tällä viikolla innostavan viestittelyn jälkeen päätettiin lähteä kokeilemaan lounaspalvelua tutun lähiruokatuottajaporukan kanssa.

– On ollut hienoa nähdä, että tämä vaikea tilanne on kuitenkin tuonut kaikkia toimijoita lähemmäksi toisiaan. Yhteistyö on avainasia tällä hetkellä ja sitä haluamme edistää, Hirvonen taustoittaa.

Pilvenmäen keittiöväen tekemän lähiruokalounaan kerrotaan valmistuvan kotimaisista raaka-aineista.

Lähiruokayrittäjät ovat luonnollisesti innoissaan, varsinkin kun heidän tilauksiinsa on tullut lovi seudun ravintoloiden tilausten vähenemisen tai loppumisen myötä.