Ohjastaja suolapatsaana Vermon yllättäjän rattailla – ”Kolme rinkiä kun on hengittämättä...”

Julkaistu:

Toto64
Kärkipaikka oli valttia Vermon T64-raveissa keskiviikkona.
Suloviima tunnetaan potentiaalisena suomenhevosena, jonka kohdalla laukka on vielä 7-vuotiaanakin lähes sääntö. Keskiviikkona Vermossa 3100 metrin tasoituksessa näytti pitkään hyvältä ravaamisen kannalta, kun ruuna onnistui luikahtamaan kärkipaikalle kiihdytyksessä. Vaan laukka tuli sittenkin, tällä kertaa loppukaarteessa 300 metriä ennen maalia.

Kun hevosen uran laukkaprosentti on yli 80, harha-askeleet eivät tulleet puun takaa. Mutta se yllätti, että ruuna selviytyi hetkessä takaisin raville ja jatkoi keulassa. Se myös piti asemansa maaliin saakka.

Teemu Okkolin tunnetaan voitontahtoisena kuskina. Suloviiman rattailla hän kuitenkin istui loppuun saakka kuin patsas hevosta häiritsemättä.

– Kolme rinkiä kun on hengittämättä, niin huhhuh! Tämä hevonen ei tarvitse syytä laukatakseen. Ruutia on kyllä jäljellä lähdön jälkeenkin vielä vaikka kuinka, ohjastaja-valmentaja päivitteli.

Suloviima polki 3 120 metrin matkan kilometriaikaan 31,6 ja tienasi voitosta 3 000 euroa.

Usein suomenhevoset varmistuvat, kun ikää ja kilpailukokemusta karttuu. Suloviima ei ole enää mikään varsa ja ura käsittää jo 36 kilpailua, joten varmuuden kohentuminen jää nähtäväksi.

– Ruuna kun malttaisi ruveta ravaamaan, niin tulosta tulisi kyllä, Okkolin uskoi.

[video]
[/video]

Callela Lisbeth hallitsi ravi-illan nimilähtöä Tammatähteä piikkipaikalta. Se piti kiihdytyksessä helposti asemansa sisäradalta, minkä jälkeen laatulähdöissä kovaa kuntoa esittänyt hevonen oli velvoitettu menestymään.

Markku Niemisen valmennettava tienasi kauden kolmannesta ykköstilastaan 4 000 euroa. Uran voittosumma kolkuttelee jo 250 000 euron rajaa.

– Hevonen on ollut pitkään hyvällä tasolla, mutta on ollut vähän hankalia lähtöpaikkoja. Tänään oli hyvä paikka ja nopea hevonen alla, siitä oli hyvä lähteä liikkeelle. Saatiin ajaa omaa ajoa ja hevonen voitti tänään vaivatta, ohjastaja Ari Moilanen vahvisti.

Moilanen ajoi toisen T64-voiton Pia Huusarin valmentamalla Deux En Unilla. Tuomaristo tarkisteli maaliintulon jälkeen loppukaarteen tilannetta, jossa valjakko nousi kiriin sisäradalta. Deux En Un kuulutettiin kuitenkin nopeasti voittajaksi.

– Ei siellä mitään hässäkkää ollut. Kylliäisen Tommin hevonen (Roofer) alkoi hukata raviaan rinnalla ja laukkasi. Meille tuli siitä tilat, muuten ei olisi koskaan päästykään ulos. Kun päästiin kiriin, hevonen tuli tosi helposti ohi.

Olli Koivunen ajoi helpon T64-voiton päivän teeman mukaisesti kärkipaikalta Harri Koivusen valmentamalla Inaccessiblella.

– Ei tamma mennyt vieläkään tosissaan. Tämä on tosi lahjakas hevonen, toivotaan että se nyt alkaisi näyttää osaamistaan.

Bring Me Brodden voitto oli T64-pelaajille vielä odotetumpi kuin Callela Lisbethin. Myös Matias Salon valmennettava sai huseerata mielin määrin keulapaikalla.

– En ruvennut kiskomaan, vaan annoin hevosen mennä mitä se rauhoittui menemään. Hevonen tuli voimissaan maaliin, tosin viimeisessä kurvissa oli pieni vaaran paikka kun hevonen meinasi laukata, ohjastustehtävistä huolehtinut Iikka Nurmonen sanoi.

Nurmonen täydensi tuplan oman tallin Poikolan Neidon rattailla. Tamma oli T64-rivin viides keulapaikalta maaliin kestänyt voittaja, tosin se sai haettua paikan B. Riitulta vasta kirikierrokselle lähdettäessä.

– Koitin ottaa keulapaikan pätkällä takasuoralla, mutta ei päästy. Tehtiin sitten uusi isku etusuoralla.

Nurmonen sanoi, ettei kärkipaikka välttämättä ollut pakollinen voiton suhteen. Poikolan Neito on vauhtikestävä hevonen, joka ei hevin väsy.

– Tilanteen mukaan aina ajetaan, mutta lopputulos olisi varmaankin ollut ihan hyvä, vaikka olisi jääty johtavan rinnallekin.

Poikolan Neito muistetaan kesän kuningatarkilpailusta. Sieltä ei tullut menestystä, mutta talvesta voi tulla mainio. Nurmosen mukaan hevonen on jatkanut kehittymistään kaiken aikaa.

Oikea T64-rivi

T64-1: 1 Callela Lisbeth

T64-2: 7 Bring Me Brodde

T64-3: 4 Suloviima

T64-4: 1 Deux En Un

T64-5: 1 Inaccessible

T64-6: 6 Poikolan Neito

Kuusi oikein tuloksille: 795,04 euroa

Viisi oikein: 6,53 euroa

Neljä oikein: ei voitto-osuutta

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt