Hurjasta kolarista toipuva ”Härmän Häjy” tuo Vermoon todellisen jokerikortin

Julkaistu:

TOTO64
Antti Ala-Rantalan talli kilpailee ahkerasti, vaikka ravimies itse on ”sairaslomalla”.
Ravimaailma pysähtyi haukkomaan henkeään marraskuun alun Porin Toto75-finaaleissa, kun raveissa nähtiin ikävä kolari. Rytäkän toinen osapuoli Antti Ala-Rantala on tarttunut jo takaisin työarkeen kiinni ja tallin hevoset jatkavat ahkeraa kilpailemistaan. Keskiviikkona Kauhavalta saapuu Vermoon kaksi hevosta.
– Kylkiluita meni liuta ja solisluu koki kovia. Leikkaus on takana, mutta päivä kerrallaan suunta on parempaan. Onneksi Niko Jokela, Juha Länsimäki, Risto Rauhala ja Jani Peräsalo ovat erityisesti olleet hiittiapuna ja on tästä lähiseuduilta löytynyt muutenkin hienosti apukäsiä. Eihän me muuten mitenkään selvittäisi. Pitää olla kilttiä poikaa, ettei suututa apumiehiä, Ala-Rantala nauraa.

Kovana työmiehenä tunnettu "Härmän Häjy" ei ole malttanut pysyä itsekään pois sorvin äärestä.

– Solisluun vuoksi käsi pitäisi pitää kantositeessä, mutta eihän sitä sitten pysty mitään tekemään. Mieli vetää tallitöihin. Sairaanhoitajavaimo on vihainen, vaikka koitan kuinka uskotella, että tosi varovaisesti tässä touhutaan ja vain välttämättömimpiä asioita.

Ranskalainen ikäluokkamenestyjä debytoi

Ala-Rantala on ahkera kauppamies erityisesti ostopuolella ja talliin saapuu hevosia oikeastaan ympäri maailmaa. Vermon Toto64-pelissä debytoiva ja Ranskasta saapuva Espoir de Ginai on tallin uusimpia ja eksoottisimpia vahvistuksia. Valmentaja ei ylläty kovaluokkaisen hevosen voitostakaan, mutta tunnustaa, että vaikkei sivusta seuraaminen ole yleisesti ollut raastavan jännittävää, niin keskiviikon startti kyseisen hevosen kohdalla on sitä.

– Sillä on aivan karmea kapasiteetti. Ruuna on mennyt 3-vuotiaana mailin 12,1 ja täyden matkan 13,2. Sen jälkeen on ollut paljon ongelmia ja arpanahan me se hankittiin. Se on vähän omalaatuinen hevonen ja jarru on toisinaan hukassa. Ensimmäisissä hiiteissä se polki 12-vauhtia ensimmäisen tuhannen ja olin vain matkustaja. Se meni kummallakin kertaa kuitenkin 15-kyytiä 2000 metriä ja nyt kun se on sentään vähän rauhoittunut, niin ei kai se niillä ajoilla tuossa kaukana ole.

– Jännittää kyllä aika lailla kuskin puolesta, vaikka osaan muuten ottaa nämä tallin hevosten startit siten, että se on aina vain yksi startti muiden joukossa. Hevonen voi olla startissa taas liian innokas ja sitten kyllä mennään. Toivottavasti se pysyisi edes suhteellisen rauhallisena, niin se voi vaikka voittaa.

Ala-Rantalan toinen hevonen Vermossa on suomenhevosten tammahuipulle tietään raivaava Tutun Impi.

– Se on eri lailla omintakeinen hevonen ajaa. Jokela ottaa siihen nyt ensituntumaa kilpailussa ja pelkään, että se menee vielä vähän opiskelun merkeissä. Tamma on edelleen hyvässä kunnossa, mutta ajetaan tästä tällainen tutustumistartti hevoselle ja kuskille, kun parin viikon päästä on tarjolla hyväpalkintoinen tammalähtö. Rahasija tyydyttäisi Vermossa, Ala-Rantala huomauttaa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt