Suuret suosikit hävisivät Villinmiehen Tammakilvan karsinnoissa

Julkaistu:

VILLINMIEHEN TAMMAKILPAILUT
Bosses Lady ja Peanuts kokivat yllätystappiot Lappeenrannassa.
Lappeenrannassa karsittiin torstaina hevosia 4-vuotiaiden tammojen Villinmiehen Tammakilpojen finaaliin. Varsinkin lämminverisissä ikäluokan tyttöjen taso on melkoisen kova.

1. karsinta

Ensimmäisen karsinnan suosikki BWT Divine otti kisan heti kiihdytyksestä komentoonsa ja voitti lopulta suorastaan naureskellen. Derbyn finaaliin selvinnyt ja siellä mukavasti kuudenneksi yltänyt tamma on selvästi ottanut kovat kisat oikealla tavalla ja petraa näköjään loppukaudesta joka hetki.

Olli Koivunen ohjasti Kaisa Toivosen valmennettavaa.

– Meillä oli lähtökohdatkin tietysti vahvasti puolellamme, kun saimme nopealle avaajalle kakkosradan, mutta oli hevonen tänään tosi super. Se voitti korvat kiinni ja ajamatta, Koivunen kehui.

Viimeisten finaalipaikkojen suhteen oli jännitettävää pitkään, sillä tuomaristo tutki loppusuoran ajolinjoja lähes kymmenen minuuttia. Lopulta virallinen tulojärjestys oli sama kuin maaliin tullessa. Kaksi jälkimmäistä finaalipaikkaa nappasivat Cover Princess ja Sweet Carolina.

BWT Divinen omistaa Seppo Härkönen Utsjoelta.

2. karsinta

Keulapaikka oli valttia toisessakin karsinnassa. Ikäluokkakilpailudebyyttinsä tehnyt MAS Chili sai vetää johtopaikalla maltillisesti ja jatkoi voitokasta työtään. Tamma otti kauden kahdeksannen voittonsa kymmnennessä startissaan. Vasta tällä kaudella uransa aloittanut 4-vuotias on kehittynyt hurjaa tahtia ikäluokan tammakärkeen.

Tapio Perttunen ohjasti omaa valmennettavaansa.

– Kaikki oli tosi helppoa tänään ja ei voi olla kuin tyytyväinen. Hevonen on toisinaan ollut liian innokas, mutta nyt se tyytyi mukavasti tuohon rauhalliseen tahtiin, jota halusin pitää. Tällä on vielä vähän startteja ja on mielenkiintoista nähdä mitä tapahtuu, kun pitää mennä isoa kovaa koko matka, Perttunen spekuloi.

Team HabaNerot Orimattilasta omistaa.

Double Revenge ja Stonecapes Respect nappasivat loput finaalipaikat.

3. karsinta

Kolmannessa karsinnassa saatiin karsintojen ensimmäinen jättiyllätys, kun ikäluokan tammalähtöjä hallinnut Bosses Lady koki tappion. Tähtitamma selvisi kuitenkin finaaliin kirittyään kolmanneksi.

Ykköseksi pinnisti vasta tällä viikolla Suomeen muuttanut Even Smaller Plum tarkan juoksun jälkeen. Tamma on valmentautunut tähän saakka Ruotsissa ja vieraillut sieltä käsin täällä 3-vuotiaana kolme kertaa hyvällä menestyksellä. Hevonen oli toinen Tammahambossa viime vuonna ja viides Tammakriteriumissa, joten aivan puskista menestys ei tullut.

Iikka Nurmonen ohjasti tuoretta valmennettavaansa.

– Sain hyvin treenatun hevosen käsiini. Ei tässä ole oikeastaan muuta ihmeellistä tehty kuin laitettiin koko varustus uusiksi, Nurmonen perusteli.

Even Smaller Plumin omistaa Franco Degrassi Raahesta.

Brisenda ja Bosses Lady nappasivat loput finaalipaikat.

4. karsinta

Myös illan toinen suuri suosikki joutui nöyrtymään, kun Kivarin Raindance torjui lopun kiritaistossa Derby-kolmosen Peanutsin. Tapio Perttunen kohosi näin illan nimeksi, vaikka Bosses Ladyllä tulikin tappio. Kaksi starttia sitten pohjoisesta Perttusen talliin muuttanut tamma nostaa profiiliaan hurjaa tahtia uusissa maisemissa.

Karsintavoitto oli Perttuselle ohjastajana ja valmentajana illan toinen. Samalla Kivarin Raindancestä tuli tallin kolmas finalisti.

– On tämä hurjan nopea lähtijä. Annoin sen lähteä omilla ehdoillaan, mutta se ampaisi helposti johtoon. Huippuhevonen Peanuts iski lopussa rinnalle, mutta hienosti tämä vastasi, Perttunen iloitsi.

Kivarin Raindance oli karsintojen nopein voittaja. Sen omistaa Markku Peltoniemi Kemijärveltä.

Karsintojen voittajat palkittiin 3000 eurolla.

Supersuosikki vakuuttava suomenhevosissa

Suomenhevosilla oli vain kaksi karsintaa. Koko kilpailun suurin ennakkosuosikki Lumi-Oosa oli omassa karsinnassaan täysin ylivoimainen. Tamma eteni johtoon 1. kaarteessa ja alkoi tehdä jo matkalla eroa muihin. Ohjastaja-valmentaja Harri Kotilainen voitti suomenhevosten Villinmiehen Tammakilvan kymmenen vuotta sitten Lumi-Oosan emällä Helmin Roosalla. Helmin Roosa ravasi tuolloin kilpailuennätyksen 26,0/2100 metriä, jota ei luonnollisesti hätyytelty torstain raskaissa olosuhteissa.

– Annoin hevosen mennä sitä vauhtia keulassa kuin se halusi. Voimia jäi vielä paljon, Kotilainen kommentoi kymmenien metrien voiton jälkeen.

Lumi-Oosan omistaa Markku Lumiaho Raahesta.

Toisessakin karsinnassa nähtiin ylivoimainen voittaja, kun alussa keulaan ampaissut Ciiran Tähti karkasi muilta päätöspuolikkaalla kauas. Villinmiehen Tammakilvan kautta aikain menestynein kuski Esa Holopainen ohjasti Seppo Suurosen valmennettavaa.

– Tammalla on ollut liikaa intoa alku-uralla ja moni juoksu on mennyt sen vuoksi pilalle. Nyt hevonen vaikuttaisi olevan menossa osaavissa käsissä oikeaan suuntaan myös henkisesti. Kaikki oli tänään helppoa ja voimia jäi paljon. Lumi-Oosa näytti omassa karsinnassaan pelottavan hyvälle, mutta ei se auta kuin yrittää, Holopainen valoi uskoa.

Ciiran Tähden omistaa L.M.V. Stable Orimattilasta.

Karsintavoittajat nappasivat Lappeesta 2500 euroa.

Suomenhevosten Villinmiehen Tammakilvan finalistit: Lumi-Oosa, Kopran Tuuli, Valkia, Leikillä, Pirttilän Olga, Tuutinki, Ciiran Tähti, Kaino Helmi, Nevan Neito, Taikatulen Liekki, Oi Emma ja Virin Varpu.

Villinmiehen Tammakilvan finaalit ravataan 28. syyskuuta. Lämminveristen voittaja ansaitsee 52500 euroa ja suomenhevosten paras 30000 euroa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt