Kova kuninkuuskilpa vain herkisti Joriinia – näyttävät voitot jatkuivat Vermossa

Julkaistu:

Toto64
Joriini ja Donato E. ovat iskeneet loppukesällä kultasuoneen.
Näyttää siltä, että kuninkuusravien urakointi vain piristi kovassa nousussa tänä vuonna ollutta Joriinia.

Pohjanmaan ori ei riittänyt debytanttina Lahden superkinkereissä viidettä sijaa korkeammalle, mutta se sai ehdottomasti puhtaat paperit. Kuninkuuskilvan jälkeen Joriinin kehitys on jatkanut ja se on voittanut irtonaisella tyylillä molemmat kilpailunsa.

Täysosumista jälkimmäinen tuli keskiviikkona Vermossa uudessa 1. divisioonan karsintalähdössä, johon mahtuivat mukaan niin sanotut kakkostason suomenhevoset.

Vaikka viivalla oli vain kahdeksan hevosta, Hannu Hietasen ajokki sai urakoida.

Joriini kiersi lähes koko kirilenkin kolmannella radalla ilman vetoapua, mutta jyräsi silti hallittuun voittoon ohi johtaneen Tee Wee Paronin kupeella taivaltaneen A.T. Veetin.

Joriinin perässä seurannut suosikki Lissun Eerikki pilasi pelinsä maalisuoran laukkaan, muttei olisi ehtinyt voittoon asti ravillakaan.

– Pääsimme hyvin toiseen pariin ulos, mutta siellä sai tuumailla, milloin lähdetään kiriin. Joriini tuli lopussa yllättävän helposti ohi A. T. Veetistä, vaikka vauhti oli viimeisillä sadoilla metreillä tosi kovaa, Hietanen sanoi.

Hurja loppuspurtti

Kun laukoista kärsinyt Donato E. sai viimeksi Jyväskylässä onnistumisen alle, ruunaa onkin enää vaikea pysäyttää.

Vaikka Tommi Kylliäisen ajamalle ruunalle jäi Vermon pikamatkalla juoksupaikka keulasta kiinni pitäneen Grainfield Oliverin kupeelta, se rykäisi hurjassa 08,5-vauhtisessa loppukirissä vastustamattomasti tämän ohitse.

– Olli Koivunen teki alussa selväksi, että hän ajaa keulasta, minkä jälkeen tyydyimme paikkaan Grainfield Oliverin rinnalla. Donato E. meni siellä lunkisti eikä painanut ohjille, Kylliäinen kertoi.

– Tunsin hyvissä ajoin, että lyömme Ollin hevosen, mutta sitä ei voinut tietää, miten hyvin takana olleet kirisivät. Ruunalla oli kyllä voimia jäljellä lopussa, ohjastaja sanoi Jarno Kauhasen valmennettavasta.

Hetviina pisti parastaan

Kovien suomenhevostammojen kilvassa saatiin yllätys.

Suosikki Liisan Tulilintu kävi ylikierroksilla ja laukkasi itsensä heti kättelyssä pihalle. Kakkossuosikiksi pelatun ravikuningattaren Vieskerin Virvan veto riitti paussin jälkeen kolmossijalle.

Komean kirivoiton vei Antti Tupamäen valmentama Hetviina, jolle täysosuma oli vasta vuoden ensimmäinen. Voittajan edessä kirinyt Tähtituula oli selvä kakkonen.

– Hetviina sai tänään nappijuoksun, mutta oli myös parempi kuin kertaakaan minun ajamanani. Tamma oli nyt sellainen kuin sen kuuluukin olla. Jatkamme 1,5 viikon päästä Turun tammalähdössä, Tupamäki kertoi myhäillen ajokkinsa kärryiltä.

Toto64-kierros päättyi Sultan Journeyn näyttävään voittoon. Jatkuvasti kehittyvä ruuna ei masentunut juoksupaikasta suosikki Diesel Degaton kupeella, vaan pötki maalisuoralla omille teilleen.

Esa Holopaisen suojatin aika oli mainio 13,2/2100a. Rajua nousuvirettä väläyttänyt Silvester tykitti kaukaa takaa näyttävästi kakkoseksi.

– Kun Sultan Journey on päässyt kilpailemaan säännöllisesti, se on tullut vain paremmaksi, Holopainen vahvisti.

Oikea Toto64-rivi, Vermo 4.9.

Toto64-1: 7 Joriini

Toto64-2: 3 Donato E.

Toto64-3: 6 Roseland

Toto64-4:6 War Paint

Toto64-5: 8 Hetviina

Toto64-6: 5 Sultan Journey

Kuusi oikein voitto-osuus 1179,39 euroa. Viisi oikein 17,79 ja neljä oikein 2,44 euroa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt