Polarasta jälleen Ruunaruhtinas - ylikova avaus väsytti vastustajat

Julkaistu:

Ravit
Polara uusi vuoden takaisen tittelinsä.
Ylivieskassa järjestetyn Ruunaruhtinas-kilpailun toinen osamatka alkoi käsikirjoitusten mukaisesti suosikki Pyörylän Paronin pidettyä helposti keulat, mutta sitten alkoi tapahtua.

Avausmatkan yllätyskakkonen Pertturi antoi kovaa prässiä ja Pyörylän Paroni sekosi askelissaan hylkäykseen asti jatkuneelle laukalle. Avauspuolikas hurjasteltiin eilisen tavoin 17-vauhtia. Josveis siirtyi Pertturin ohi keulaan ja ulkomaan vieraiden suurin toivo Polar Northug asemoitui johtavan kantaan.

Takarivistä rauhallisesti alun ottaneella Polaralla kierrettiin runsas kierros ennen maalia johtavan rinnalle, josta se siirtyi keulaan 500 metriä ennen maalia ja näytti jo tekevän muihin riittävän eron.

Loppusuora oli väsyneiden hevosten taistelua ja myös Antti Tupamäen ohjastama Polara hiljensi lopussa pitäen kuitenkin varmaan voittoon ennen Josveista.

Eilen kuudenneksi sijoittunut ja 0,6 sekuntia kärkeä perässä ollut Polara sai tehtyä pahimpiin uhkaajiinsa riittävän eron voittaen kokonaiskilpailun 1,5 sekunnilla ennen Polar Northugia. Avausmatkan voittaja Nopsan Vauhti sijoittui kolmanneksi.

Polara kärsi avausmatkalla lähdön uusinnasta ja kävi sen jälkeen niin kuumana, että oli törmätä kovalla vauhdilla paikalla olleeseen lähtöautoon.

– Tänään se asettui hyvin. Päästiin auton takana hyvin norjalaisen selkään ja ei ollut mitään ongelmaa. Otettiin kenkiä pois ja laitettiin vetolaput, niissä oli varmaan myös yksi voiton avain. Se suosi tietenkin meitä ettei oltu mukana kovassa avauksessa ja Pyörylän Paroni laukkasi, Tupamäki sanoi.

– En seurannut lopussa missä pahimmat vastustajat menee. Koitin vaan ajaa täyttä ja maalissa tuntui siltä, että ehkä ne jäivät riittävän kauaksi, Tupamäki jatkoi.

Lupsakoiden petäjävetisten Tupamäen ja Janne Tiaisen omistama Polara tienasi viikonlopun urakastaan yhteensä 16 000 euroa ja tuliterät kilpakärryt. Sen voittosumma kohosi jo lukemiin 437 943 euroa, jolla se on kautta aikojen toiseksi eniten tienannein suomenhevosruuna Diktaattorin jälkeen.

– Juteltiin joskus Jannen kanssa jos se juoksisi meille talot ja emännät, ja Jannella se on aika hyvin täyttynytkin, Tupamäki hauskuutti yleisöä.

Ylivieskan Ruunaruhtinas-kilpailussa juostaan ensimmäisenä päivänä 1600 metrin ja toisena 2600 metrin matkalla. Voittajaksi selviää parhaan yhteisajan noteerannut. Kilpailu järjestettiin nyt toista kertaa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt