Kuninkuusravikuume nousee – Vixen jyräsi väsymättä kolmatta rataa voittoon

Julkaistu:

TOTO75
Mika Forss vei Tornion Toto75-raveissa molempien rotujen päälähdöt. Edward Ale murskasi rataennätyksen.
Tornion Toto75-kierroksella ajettiin monta mielenkiintoista lähtöä, mutta vakuuttavin voittaja oli kylmäveristen päälähdössä loppusuoralla Suomi-Norja -maaottelun sinivalkoiseksi kääntänyt Vixen.

Juukalaisen Talli Pääpäivän omistama ori juuttui alussa kolmannelle, mutta jyräsi väsymättömästi eteenpäin ja lopulta voittoon. Viimeisenä haasteen heitti norjalainen Myr Faksen, joka oli puolestaan saanut peesailla selissä ja viimeisempänä juuri Vixenin selässä viimeiseen kaarteeseen saakka. Ohi ei kuitenkaan ollut mitään asiaa, kun Vixen lipui raskaasta juoksusta huolimatta omille teilleen.

Kyydissä kaiken kokenut Mika Forsskin intoutui nostamaan maalin kohdalla kättä pystyyn.

– Tuuletus kumpusi siitä, että hevonen oli aivan uskomattoman hyvä. Tätä ei voi alussa hätistää. Se lähtee omaa tahtiaan ja nyt jäätiin kiertämään ulos. Ei siinä auttanut kuin lähteä ajamaan tasaisesti omaa ajoa. Uskomattoman hallittu voitto se oli kaiken tuon jälkeen ja ohjissa oli tunne, että se olisi voinut jatkaa samaa vauhtia vielä uudelle kierrokselle, Forss ihasteli.

Kuninkuusravit odottavat kolmen viikon päässä ja Vixen on noussut sekavalla pelikentällä yhdeksi kuninkuuskilpailun suosikeista. Forss myöntää, että pullat ovat hyvin uunissa.

– Pakka on ehkä sekaisin, mutta täytyy muistaa, että niiden muidenkin hyvien hevosten takana on taitavat taustajoukot, jotka osaavat laittaa asioita paikoilleen. Meidän tilanne on tietysti hyvä. Koko alkukausi on ollut tähtäämistä Lahteen ja hevonen on ollut jatkuvasti mainio, vaikka onnistumisia ei ole joka kerta tullut. Nyt toivotaan, että ori pysyy terveenä.

– Tämä on osoittanut, että sille käy kolme matkaa ja se viimeinen pisin matka on varmasti meidän ässä. Tosi lupaavalta tämä vaikuttaa, mutta sinne Lahteen on vielä se kolme viikkoa, Forss huomautti.

Markus Porokan valmennettava ravasi uuden volttiennätyksensä 23,7/2120 metriä ja ansaitsi 7000 euroa.

Forss sai kaartaa voittajaesittelyyn myös lämminveristen illan päälähdön jälkeen. 4-5 -vuotiaat kamppailivat Midnight Racessa 10000 eurosta, vaikkakaan ykkösestä ei lopulta minkäänlaista kamppailua nähty.

Ingemar Hultqvistin yksityisvalmentajana Uumajassa toimiva suomalainen Samu Sundqvist toi ruotsalaisen ikäluokkamenestyjä Selmer I.H:n upeassa iskussa tauolta. Ensimmäisellä takasuoralla keulaan edennyt 5-vuotias irtosi loppusuoralla höyhenen kevyesti vastustajiltaan ja polkaisi Tornion radalle kelpo tuloksen 13,4/2100 metriä aivan eleettömästi.

– Tiesin, että tästä tallista hevoset palaavat kunnossa. Sovittiin treenarin kanssa, että ei murehdita kevään tapahtumia, jolloin hevonen laukkaili ja sille sattui huono päivä Seinäjoki Raceen, vaan katsotaan eteenpäin. Tässä on kaikki huippuhevosen elementit ja se on yksi parhaista mitä olen ajanut, Forss painotti.

Tulevaisuuden tähdeksi ennakoidun Selmer I.H:n omistaa Stall Ratu Uumajasta. Hevosen seuraavaksi lähdöksi paljastui Solvallan upea avoin 5-vuotiskilpailu Jubileumspokalen.

Rataennätys uusiksi – Tiina Koskinen tuplavoittaja valmentajana, Ville Pohjola ohjastajana, Harju Trot Oy omistajana ja Kuusaan Virma Oy kasvattajana

Jos ilta oli hieno Mika Forssille, oli se sitä myös Tiina Koskiselle, joka saapui raveihin kahden valmennettavansa kanssa Lappajärveltä saakka ja molemmat poistuivat areenalta voittajana. Juliet Ale oli omaa luokkaansa tammalähdössä ja myös Kuusaan Virman Oy:n kasvattama Edward Ale täryttikin sitten Rataennätyskokeessa uuden kaivatun ennätystuloksen. Vanha RE parani kerralla peräti sekunnilla lukemiin 11,3/1600 metriä.

Kisat olivat molempien Koskisten hevosten hallinnassa ensi metreistä alkaen ja ero muihin vain kasvoi loppusuoralla. Koskinen kuitenkin myönsi, että kummankin hevosen kohdalla kova avaus ehti herättämään huolta.

– Edward Ale on sarjojensa nopeimpia avaajia ja pääsee yleensä keulaan, mutta ei se varsinkaan alkukaudesta sitten aina jaksanut puristaa aivan perille saakka. Tänään se tuli onneksi hienosti loppuun asti. Onhan tämä kovempaakin juossut kuin tuon 11,3, mutta on se hurja aika tälle Tornion radalle, Koskinen iloitsi.

– Julietkin joutui avaamaan kovaa ja sen kohdalla huoletti ensimmäinen kaarre muutenkin, kun se on välillä laukannut siihen. Matkalla sai onneksi rauhoittaa ja ohjastaja Olli Koivunen totesi, että tamma löi suorastaan sutia, kun siltä vedettiin laput lopussa.

Molemmat Ale-hevoset omistaa Harju Trot Oy Lappeenrannasta. Koivusen piti ohjastaa kumpaakin, mutta kesken ravien tapahtunut onnettomuus pakotti etsimään Edward Alelle uuden kuskin. Valinta osui Ville Pohjolaan, eikä sitä tarvinnut katua.

– Otettiin lista esiin, että ketäs siellä on vapaana. Ville on ajanut meille ennenkin ja valinta oli aika helppo, Koskinen teroitti.

Pohjola ohjasti Toto75-voiton myös avauskohteessa Vilivilliksellä.

Edward Ale sai avoimen lähdön voitosta 4500 euroa ja rataennätyksestä kaupan päälle 1000 euron bonuksen.

Oikea T75-rivi, Tornio 13.7.

T75-1: 11 Vilivillis

T75-2: 1 Juliet Ale

T75-3: 7 Exaudio Vici

T75-4: 8 Hard To Trick

T75-5: 14 Vixen

T75-6: 7 Selmer I.H.

T75-7: 2 Edward Ale

Seitsemän oikein: 21,46 euroa

Kuusi oikein: ei voitto-osuutta

Viisi oikein: ei voitto-osuutta

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt