Aripekka Pakkanen illan nimi Vermossa – kahdella hevosella kaksi voittoa

Julkaistu:

Ravit
Ypäjä Louvre ja Chique ypäjäläisvalmentajan voittajahevoset.
Aripekka Pakkanen saapui Vermoon kahden valmennettavansa kanssa, ja tulos oli sataprosenttinen. Ypäjä Louvrelta odotettiin jo etukäteen paljon, kun se oli koko kierroksen eniten pelatuin hevonen, ja ori vastasi huutoon upeasti.

Alkumatkalla johtoon päässyt Olli Koivusen ajokki sai vetää 3 100 metrin matkalla keulassa rauhallista vauhtia irrotellen lopun 10-vauhtisessa lopetuksessa ylivoimavoittoon.

– Tuntui, että se meni ihan puolitehoilla, vaikka 15,1-tulos on sekin pitkällä matkalla kovaa kamaa. Viimeisen kurvin alussa annoin menoluvan, että nyt saa mennä, jos haluaa, ja se tuli ihan itse leikitellen tuon lopun, Koivunen ihasteli.

5-vuotias Ypäjä Louvre on ollut koko uransa lupaavan hevosen maineessa. Sen voittosumma ei vielä vastaa hevosen todellisia kykyjä.

– Tuntuu, että se on riskistynyt viime vuodesta, ja kaikki palaset ovat nyt loksahtaneet kohdalleen. Mielenkiintoista nähdä, mihin se tulevaisuudessa vielä kehittyy.

– Sillä on kaikki lahjat ja fysiikka, ja siitä voi tulla vaikka miten kova hevonen, Koivunen sanoi.

Kyvykäs mutta äärimmäisen epävarma Chique malttoi ravata pitkästä aikaa ja toi Pakkasen valmennustallille illan toisen voiton.

Antti Teivainen leiskautti tamman toisesta ulkoa keulaan 1 400 metriä ennen maalia, ja kovavauhtisella kirikierroksella Chique irrotti jo selvään johtoon.

Loppusuoran alkupuolella se ehti vielä pelästyttää kannattajiaan haparoimalla voimakkaasti mutta selvitti kriittisen hetken kuskin taiten ajamana ja eteni hallittuun voittoon.

– Tällä on ollut tapana, että kun se heittää vähän vapaalle, niin laukka on pinnassa. Onneksi oli sen verran etumatkaa, että saimme rauhassa ottaa takaisin rytmiin, ja kaikki oli lopulta helppoa, Teivainen kertasi loppusuoran tapahtumia.

Chique on ravannut uransa 27 startissaan koko matkan vain kymmenen kertaa, mutta näistä starteista se on voittanut peräti kahdeksan.

– Tämä ei oikein kestä minkäänlaista häiriötä, jos on lentävää hiekkaa tai muuta. Tänään se kuitenkin malttoi yllättävän hyvin mennä toisen perässä. Tapsa (Perttunen) lähti sitten ajamaan takaa eteenpäin hyvällä hevosella, niin oli tarkoitus päästä sen etupuolelle.

– Pääsimme sitten ilmaiseksi keulaan, kun Juha (Utala) antoi ne suosiolla. Silloin kun tämän tamman elämä on mallillaan, niin tulee tulostakin, Teivainen sanoi.

Hannu Torviselle jälleen tupla

Illan kovinta kyytiä nähtiin Toto64-rivin avauskohteessa, jossa vuoden ensimmäiseen voittoonsa juossut One Break Broline pysäytti kellot mailin ryhmäajossa ennätystään sivuavaan aikaan 12,7a.

One Break Broline otti jo kiihdytyksessä muilta luulot pois avaamalla omaa vauhtiaan keulaan.

Etukäteen ruunan pahimmaksi uhkaajaksi veikattu Stardust Fibber pääsi yrittämään johtavan takaa ohitusta maalisuoralla, mutta One Break Broline vastasi kovassa lopetuksessa hallitusti.

– Hevonen lähti hyvin liikkeelle, ja saimme ensimmäisessä kurvissa keulapaikan hallintaan. Saimme ajaa sitten tosi nätisti.

– Ihan hyvin hevonen irtosi, ja se ihan paras terä tulee vielä starttien myötä. Oli se tänään jo huomattavasti parempi kuin viimeksi Tampereella, One Break Brolinea ajanut Hannu Torvinen totesi Juuso Holttisen valmennettavasta.

Viime viikon tapaan myös nyt Torvinen ajoi kaksi Toto64-voittoa. Toisen ”tolpan” toi Tom Erikssonin valmentama Casimir Tof.

Reilu kierros ennen maalia johtavan rinnalle kiertänyt ruuna siirtyi keulaan loppukurvissa ja jatkoi väkevän esityksen päätteeksi varmaan voittoon.

– Vaikka etusuoralla vauhti oli vielä kovaa, niin ajattelin, että pääsemme kiertämään johtavan rinnalle ja onneksi pääsimme.

– Tunne oli, että keulahevosesta päästään ohi, mutta tietenkään ei voinut tietää, miten paljon takana tulevilla on voimia. Viimeksi se oli vähän hermostuneempi, ja tänään koetimme vaan pitää sitä rauhallisena. Hienosti se lopussa tsemppasi.

Toto64-rivin ainoan suomenhevoskohteen voitti Lilli Aution valmentama ja Esa Holopaisen ajama Moona-Mi keulajuoksun jälkeen.

Rivin päättäneessä lähdössä Bwt Angryman sai sujuvasti tilaa sisäpareista ja kiri herkällä tyylillä selvään voittoon. Jukka Torvinen ajoi Jeroen van Craenin treenaamaa oria.

Oikea Toto64-rivi:

Toto64-1: 3 One Break Broline

Toto64-2: 7 Chique

Toto64-3: 3 Moona-Mi

Toto64-4: 11 Casimir Tof

Toto64-5: 3 Ypäjä Louvre

Toto64-6: 1 Bwt Angryman

Kuusi oikein voitto-osuus 337,12 euroa. Viisi oikein 7,08 euroa. Neljä oikein ei voitto-osuutta.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt