Suomen kaikkien aikojen ravuri täyttää 30 vuotta, hautapaikka jo katsottu – ”Kuolemasta tulee raskas hetki”

Julkaistu:

Syntymäpäiväsankari
– Vieskerin merkitys meille on enemmän kuin lottopotti, omistaja Kari Ahokas sanoo. Laukaalainen ravilegenda täyttää juhannuksena 30 vuotta.
– Ihahaa Viesker, ihahaa! nauroi Urheilulehden edeltäjän Veikkaajan otsikko hevosenkokoisin kirjaimin keväällä 1999.

Suomenhevoslegenda oli juuri nöyryyttänyt Norjassa ties monennenko kerran ulkomaiset kilpakumppaninsa.

Laukaalaishevosen sensaatiomaiset juoksut on jo juostu ajat sitten.

Jääkiekkomiesten parinkymmenen vuoden takaisesta Ihanaa Leijonat Ihanaa -kannatusvärssystä jäljitellystä otsikosta tuli kuitenkin taas ajankohtainen.

Laukaan teräsvaari täyttää torstaina 30 vuotta, joka on hevosille hyvin kunnioitettava ikä. Harmaita hapsia näkyy jo Vieskerin turvassa, mutta se vaikuttaa ikäisekseen hyväkuntoiselta.

Sankari ei malta juuri pysyä paikallaan pihanurmikolla, kun sitä kuvataan ja ihaillaan. Ori kiertää pitkän riimunarun päässä laajaa ympyrää ripein askelin.

Välillä Vieskerin takapuolesta turahtaa voimakas pruut-ääni. Turautus kääntää omistaja Kari Ahokkaan kasvot syvään hymyn.

– Siinä se on – Vieskerin hyvän terveyden salaisuus, Ahokas huudahtaa.

– Maha on hevosen päämoottori. Kun hevonen piereskelee, se käyttää ravintonsa hyvin. Silloin sen on kiva olla, omistaja täsmentää.

Ahokas mainitsee, että jos vatsa ei toimi, hevosen yleiskunto voi heikentyä kertaheitolla.

Vieskerillä on aina ollut uskomaton vastustuskyky sairauksille.

– Kun joskus avasi tallin oven, jolloin virustauti oli pahimmillaan, se oli kuin sikalaan olisi mennyt. 30 hevosta röhki ja yski, ja räkä vain valui niiden nenästä.

– Yksi hevonen pysyi kuitenkin aina terveenä. Viesker ei sairastunut, vaikka olisi nuollut toipilaiden turvat.

Entinen suurjuoksija pitää kiinni myös linjoistaan. Solakka hevonen ei iske turpaansa lahjakakun kermakuorrutukseen. Se pyrkii haukkaamaan vain kakun päällä törröttäviä porkkanoita.

Kalu seisoi, järki ei

Vieskerin satumainen kilpaura päättyi kevään 2004 voittojuoksujen jälkeen.

Koska vanhat jalkavaivat kummittelivat, omistajatrio Ahokkaan veljekset ja Jorma Tuunanen tuumasivat, että heille kaiken antanut superhevonen on jo eläkepäivänsä ansainnut.

Kokopäiväistä eläkeläistä laukaalaisesta julkkiksesta ei kuitenkaan tullut vielä pitkään aikaan.

Koska hevosvaltakunnan sulttaanin kalu yhä seisoi mutta järki ei, sillä oli yhä paljon annettavaa tammoille.

Vieskerin merkitys lajin näkyvyyden kannalta on ollut merkittävä myös suomenhevosten jalostuksessa.

Lukuisia tähtiä periyttäneellä siitosjätillä on Suomen Hippoksen tilastojen mukaan huimat 1 500 jälkeläistä.

Niistä kuuluisimmat ovat ravikuningatar B. Helmiina ja -kuningas Vitter sekä tämän päivän huipuista Välähdys ja Polara.

Hyppy pilveen

Viesker ei ole ollut omistajilleen pelkästään lottovoitto. Se on monta lottovoittoa.

Ori juoksi kaviourilta yli 1,1 miljoonaa euroa. Sen tienestit siitosoriina ovat olleet vielä yli tuplasti suuremmat.

– Vieskerin merkitys meille on enemmän kuin lottopotti. Se oli köyhille ravivalmentajille kuin hyppy pilveen. Hyvin tavallisilla hevosilla puurtaneet pienen punaisen mökin miehet alkoivat nähdä muutakin kuin tyhjää pankkitilillään, Ahokas kuvailee.

Viesker voitti 169 kilpailustaan uskomattomasti 136. Sen huippusaavutuksia olivat muun muassa viisi ravikuninkuutta ja Elitkampenin voittoa, neljä Suur-Hollola-voittoa ja kolme absoluuttista SE:tä.

Kaikkien aikojen menestynein suomenhevonen ei tuonut taustavoimilleen pelkästään mammonaa.

Omistajat pääsivät reissaamaan Vieskerin kanssa ympäriinsä Pohjoismaita, saivat paljon uusia ystäviä ja entistä laadukkaampia kilpahevosia talliinsa. Ahokkaan veljeksistä tuli otsikot täyttäneitä tähtivalmentajia.

Hullun hommaa

Kun Vieskerin kilpaileminen loppui, myös valmentajien toiminta ja menestys alkoi muutamien vuosien päästä hiipua.

Kaarlo menehtyi kolme vuotta sitten, ja Karin valmennuksessa on vain yksi starttaamaton 3-vuotias suomenhevonen, jota hän kutsuu Vieskerin seuraneidiksi.
Omistajalla ei ole suurta paloa kärryille – ei ainakaan tavallisten tallaajien.

– Kun hevosten kanssa raatoi vuosikymmeniä joka päivä aamusta iltaan, se oli aika hullua hommaa. Koska tallissa oli myös siitosoriita, aamuisin tuntui siltä, että olisi punttisalille mennyt. Oli melkoista painimista niiden kanssa, Ahokas kertoo.

Ahokas myöntää, että Vieskerin menestys täytti hänen vatsansa, mutta myös heikentynyt terveys toi omat rajoitteensa kilvanajoon.

Hänen selkänsä alkoi vihoitella jatkuvan kärryillä istumisen ja kengittämisen takia. Kipulääkepurkit ovat tulleet Ahokkaalle tutuiksi raviurheilijoiden ammattitaudin varjossa.

Ahokas korostaa, että hänellä on nykyäänkin riittävästi askareita tilansa maataloustöissä.

Uinti ja seksi pannassa

Kun Vieskerin kilpakengät naulattiin seinään, sen arki sujui pitkään lenkkeillen, järvessä polskien ja tammoja pyöritellen. Näistä iloista se ei ole kuitenkaan enää muutamiin vuosiin päässyt nauttimaan.

Kuninkaan takajalat eivät enää kestä kunnolla pukille nousemista ja kärryjen vetämistä.
Vanhuksen uintiharrastus loppui taas siihen, kun hevosilta evättiin lähijärveen meno hygieniasyistä.

Kielto vähän harmittaa vesipedon omistajaa.

– Viesker oli mahdottoman kova uimaan. Kun monia hevosia uittaessa ehtii järvellä tiirailla kaikki lokkiparvet, Vieskerin kanssa sai olla tosissaan airoissa kiinni, jottei vene jäänyt sen jalkoihin, Ahokas myhäilee.

Kaipaa seuraa

Kun tärkeimmät aktiviteetit loppuivat, Viesker alkoi kaivata entistä enemmän läheisyyttä.

– Yritän antaa sille mahdollisimman paljon aikaa päivisin. Vieskerille hankittiin myös varsa kaveriksi, ettei sen tarvitsisi olla yksin, Ahokas huomauttaa.

Laukaalainen hevoskuuluisuus saa yhä huomiota myös ulkopuolisilta.

– Aika paljon ihmisiä käy katsomassa Vieskeriä tarhassa. Se tykkää varsinkin pikkulapsista älyttömästi.

– Ori nauttii, kun sitä rapsutellaan, kuvataan ja sille syötetään porkkanoita ja ruisleipää, jotka ovat sen suurta herkkua.

Kaarlo-veljen taidonnäyte

Kari Ahokas muistelee Vieskerin elämän käänne- ja kohokohtia. Hän on koko ajan kuulunut oriin omistaja- ja valmentajatiimin, mutta pitää sen sensaatiomaista nousua eniten edesmenneen veljensä Kaarlon ansiona.

– Kun Viesker tuli meille 3-vuotiaana, sen lahjat selvisivät nopeasti. Se kuitenkin laukkaili uran alussa jatkuvasti. Minä olisin voinut jopa ruunauttaa sen, mutta Kalle halusi pitää sillä munat.

– Hänen mielestään suomenhevoset olivat oriina ehdottomasti kovimpia radalla. Hän sanoi, että vaikka niiltä ajaisi jossain starteissa niskat ihan nurin, ne tulevat aina takaisin.

Vieskerin viidestä peräkkäisestä ravikuninkuudesta etenkin ensimmäinen Mikkelissä vuonna 1996 kolahti valmentajille ja korkealta.

– Olihan se huima juttu miehille, jotka olivat pienistä asti ihailleet kuninkuusravihevosia. Mikkelissä pääsimme mukaan omalla hevosellamme, ja ensimmäisellä kerralla vielä heti natsasi.

Kaarlo ajoi pääasiassa Vieskerin startit, mutta myös pikkuveli pääsi nauttimaan vauhdin hurmasta sen kärryille 13 kilpailussa. Niistä 12 päättyi voittoon.

Tukholman sensaatio ei unohdu

Laukaan ihmehevosen kovimpana juoksuna Ahokas pitää Elitkampenin voittoa vuonna 1997. Ori ehti pahasta lähtölaukasta huolimatta ykköseksi.

– Viesker jäi laukassaan huitsinnevadaan. Kalle sanoi, että hän ajatteli jo keskeyttää. Hevonen oli kuitenkin eri meiltä ja alkoi imeä vauhdilla porukkaa kiinni.

– Loppukurvissa Kalle yritti vielä kääntää toisen hevosen taakse varmisteleman hyvää sijoitusta, mutta sekään ei käynyt Vieskerille. Ori tuumasi, että kilpaa tänne on tultu juoksemaan, ja jatkoi vain ulkoratoja pitkin kohti kärkeä. Se oli aivan järjetön juoksu.

Tuo Tukholman uroteko todisti Ahokkaan mukaan hyvin, kuinka viisas ja voitontahtoinen hevonen Viesker oli.

Myös eräs omistajan hengityksen lähes salpauttanut tapahtuma Oulun kilpareissun varressa kuvasi hänen mukaansa hyvin Vieskerin älyä.

– En ollut huoltoasemalla saanut vielä hörpättyä kahvikupista, kun joku tuli huutamaan, miksi hevosemme seisoo pihalla.

– Heinäpussi oli ilmeisesti vapauttanut kuljetuskopin etuoven ja Viesker kömpi ahtaasta välistä ulos. Rintapuomi oli jäänyt killumaan jalkojen väliin, mutta se ei herraa häirinnyt. Tavallinen hevonen olisi samassa tilanteessa laukannut valtatielle liikenteen sekaan.

– Minua ei ollut koskaan jännittänyt yhtä paljon, kun hiivin aseman pihalla Vieskerin luo. Kahvit jäivät sillä kertaa pöytään, kun jatkoimme kotimatkaa, Ahokas muistaa.

Tuon onnekkaasti päättyneen selkkauksen ohella kylmiä väreitä kilpailujen ulkopuolella Ahokas on saanut myös tämän vuosikymmenen kuninkuusraveissa. Hän kävi vielä toissa kesänä Vermon karkeloissa esiintymässä Vieskerin kanssa suuryleisölle.

– Vieskerillä on ollut hurjasti faneja. Kun olemme ajaneet eri kuninkuusraveissa heidän eteensä radalle pauhun keskelle, sen tunteen kuvailemiseen ei ole sanoja.

– Joskus sanotaan, että karvat nousevat pystyyn, mutta noilla kerroilla ovat nousseet kainalokarvatkin.

Juhlat raviradalla

Ahokkaan suusta virtaa värikästä tarinaa. Viesker sen sijaan näyttää jo vähän väsyneeltä.

Sillä alkaa olla päivänokosten aika.

Ahokas kertoo, että ikä painaa sen verran Vieskeriä, ettei se jaksa ulkoilla koko päivää. Hän taluttaa sen iltapäiviksi talliin omaan pilttuuseen lepäilemään.

Sanotaan, että ihmisen vuosi vastaa koiran elämässä seitsemää vuotta. Hevosten elinikä on noin 4-5 kertaa ihmistä lyhyempi.

– Paljon hevosia lopetetaan, kun niille ei ole enää käyttöä tai tilaa.

– Vieskerin kaltaista hevosta ei voi kuitenkaan samasta syystä laittaa pois. Se on minulle mahdottoman hyvä kaveri, jonka kuolemasta tulee raskas hetki. Sille on katsottu hautapaikka tuolta pihalta, Ahokas näyttää.

Vielä ei ole kuitenkaan hautajaisten vaan juhlan aika. Juhannusvarsan viralliset 30-vuotiskekkerit pidetään ensi viikon torstaina Jyväskylän raveissa. Sinne odotetaan paljon kaviourien valloittajan faneja.

Ketkä juhlakalu erityisesti haluaa vieraikseen?

– Ainakin hoitajansa Eliisa Bergin ja Pirjo Ylösmäen, eläinlääkärit Olli Kaukon ja Tiina Eskosen ja Jorma Tuunasen tyttären Merja Tuunasen, Ahokas olettaa.

Vieskerin paras heppaystävä Quicky Way ei sen sijaan voi tulla syntymäpäiville. Suomenhevosten kuninkaan mielen monella tavalla virkeänä pitänyt punainen hovineito kuoli 3,5 vuotta sitten.

Ehkäpä Viesker tapaa sydänystävänsä vielä joskus vihreimmillä laitumilla.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt