Ravikuningas Costellon suunnitelmat täysin uusiksi: Kuka ajaa, kuka valmentaa?

Julkaistu:

Ravit
Puhallustestissä kärynneen Ville Herttuan korvaa Costellon valmentajana todennäköisesti hänen puolisonsa.
Hallitsevan ravikuninkaan Costellon valmentaja Ville Herttua määrättiin kolmen kuukauden kilpailukieltoon sunnuntaina Kausalan raveissa. Syynä oli alkoholin vaikutuksen alaisena esiintyminen.
Rikkeen johdosta Costellon valmentaja ja ohjastaja vaihtuvat.

Oriin seuraava startti on auki. Sille tehdään terveystarkastus keskiviikkona.

Näin ollen perjantain Teivon lähtö ja vaihtoehtona ollut ollut seuraavan päivän Kymi GP-ravien suomenhevoslähtö jäävät Costellolta väliin.

Herttuan mukaan oriin selässä on on ollut pientä sanomista, mutta sitä myös vaivanneet nivelet ja hengityselimistö toimivat tällä hetkellä hyvin. Hevosen selkävaivat ovat perua tältä talvelta.

– Mututuntumalla hevonen voisi mennä nyt täyden matkan 1.23-vauhtia läpi, muttei ole ihan siinä kunnossa, että loppusuoraa tultaisiin 1.17-vauhteja, Herttua arvelee.

Uusi kuski auki

Iso kysymys numero yksi on se, kuka ohjastaa Costelloa seuraavissa lähdöissä. Tärkeänä osa ravikuninkaan tiimiä ollut hoviohjastaja Risto Tupamäki menehtyi tapaturmaisesti toukokuussa.
Viime viikolla peruttuihin suomenhevosten Suur-Hollola -ajon alkueriin Costellon ohjastajaksi oli ilmoitettu valmentaja Herttua.

Herttua ei voi kuitenkaan toimia enää kesällä hevosena kuskina sunnuntaina saamansa kilpailukiellon takia. Hänen rangaistuksensa päättyy syyskuun 9. päivänä. Jokimaan kuninkuusravit ovat elokuun ensimmäisenä viikonloppuna.

Onko uutta kuskia mietitty?

– Ei ole mietitty. Olen tunneihminen. Haluan kunnioittaa edesmenneen Risto Tupamäen muistoa.

Puoliso valmentajaksi?

Toinen iso kysymys on se, kuka toimii Costellon valmentajana. Herttuan kilpailukielto kattaa valmennettavien raveihin ilmoittamisen ja hevosten käsittelyn kilpailualueella ravien aikana.

Todennäköisin korvaaja on Herttua puoliso Tia Malinen.

– Tia on tähänkin asti tehnyt asioita ja touhunnut hevosen kanssa raveissa katoksilla. Itse olen hoitanut lähinnä kuorma-autolla ajon ja ihmisten kanssa seurustelun, Herttua paljastaa.

Herttuan piti osallistua tänään maanantaina Loviisan raveihin Brown Reclusella ja Joivauksella, mutta tallikaverusten startit peruuntuivat Kausalan tapahtumien jälkeen.

Itse Costellolla on pitänyt kiirettä, vaikka sen viime kilpailuista on pari kuukautta. Siitosrintamalla kuninkaalla on ollut tänä vuonna tammavieraita noin sata.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt