Finlandia-kutsuja sateli – Next Direction vastasi heti myöntävästi

Julkaistu:

toto64
Erkki-Pekka Mäkinen jäi vielä pohtimaan, mitä tekee Graceful Swampin saaman kutsun kanssa.
Vermon keskiviikkoraveissa riitti väriä. Kohti Finlandiaa -lähdössä kovan luokan lämminveriset antoivat näyttöjä vapun jälkeen ravattavan pääradan kansainvälisen huippukisan pääsylippuja varten.

Ja sellainen saatiinkin.

Keulapaikan kiihdytyksessä riistänyt Next Direction latasi viimeiset 500 metriä huimasti 07,0-kyytiä ja karkasi selvään voittoon jo Finlandia-kutsun saaneelta Top Of The Worldilta ja kumppaneilta.

Iikka Nurmosen ajokin voittoaika oli 12,0/1609a. Vaikkei voittoaika ollut huippuolosuhteissa jättikova, Timo Hulkkosen tallin suojatin lennokas tyyli oli sitäkin komeampi.

Ravien lopuksi voittaja sai vermolaisilta odotetun kutsun, jonka ohjastaja otti myös myöntävästi vastaan.

– Lähdimme auton takaa maksimivauhtia. Hevonen oli pikkuisen virkeä, mutta koska vauhti ei ollut hirmu kovaa, ei huolestuttanut. Annoin 400 metriä ennen maalia Next Directionille menomerkin, jotta hevosen tilanne nähtäisiin kunnolla. Se lähtikin menemään aika iloisesti, Nurmonen myhäili.

Graceful Swampille myös kutsu

Vermossa annettiin myös toinen Finlandia-kutsu. Sen sai ikäluokkatähti Graceful Swamp, joka voitti näyttävästi viiden hevosen Nelivuotistähden.

Olisi kuitenkin yllättävää, mikäli valmentaja Erkki-Pekka Mäkinen toisi vasta 4-vuotiaan tähtensä kivikovia konkareita vastaan 2,5 viikon kuluttua. Sille on tarjolla Finlandia-raveissa myös ikäistensä oma suurkilpailu.

Vaikka Nelivuotistähteen lähti mukaan vain viisi lämminveristä, katsojat saivat makeaa mahan täydeltä.

Jolly Roy ei suostunut kunnioittamaan Graceful Swampia, vaan pakotti tämän juoksemaan rinnallaan päätöslenkin. Tiukassa yhteenotossa vauhti kiihtyi 1.10-tahtiin.

Vaikka haastaja harasi hyvin loppuun asti vastaan, Ari Moilasen ajokin luokka puhui ratkaisumetreillä tylyä kieltään.

Graceful Swampin voittoaika oli mainio 12,9/2100, joka alitti kolmella kymmenyksellä sen ennätyksen. Muut totosijat vieneiden tallikaverusten Jolly Royn ja Cocktail Princessin ajat olivat 13,1 ja 13,2.

Myös Next Directionin tallikaveri Look Complete kaarsi voittajaesittelyn. Nurmonen tarjosi sille huippureissun johtaneen Leon Cogerin peesissä, mistä valjakko spurttasi maalisuoralla iloisesti ohitse.

Voima puhui

Väkivahva Cyrius d’Ariane jatkoi kolmen kierroksen pitkällä matkalla voitokasta menoaan.

Vaikka kahdelta takamatkalta startannut ruuna oli välillä pelottavan kaukana Knocking Matchin johtamasta kärjestä, se ehti lopulta jyrätä vielä selvään voittoon. Cyrius d’Arianen kanssa 40 metrin pakilta matkaan lähtenyt BWT Angryman täydensi takahevosten juhlat kakkossijallaan.

Ohjastaja Tapio Perttunen kertoi, minkä takia Timo Korvenheimon valmennettava ei ollut voitosta huolimatta aivan letkeimmillään.

– Cyrius d’Arianella oli tänään tavallista löysempi sekki ja kengät etujaloissa. Sen takia ruuna vähän satsaili, Perttunen sanoi.

Toto64-kierroksen avannut lämminveristen kakkossarja huipentui kahden kovan hevosen millimetrikamppailuun voitosta.

Jugador jyräsi kuolemanpaikalta suosikki Ice Winen ulos voittotaistosta, mutta joutui kalkkiviivoilla päästämään takanaan kaiken ilmaiseksi saaneen Ricoconen edelleen.

– Maalissa oli tunne, että ehdimme ohi Jugadorista. Ricocone on kehittynyt koko ajan siitä lähtien, kun sillä ruvettiin ajamaan kilpaa. Koska sitä päästiin ajamaan hyvin talvitauolla, odotuksia on, että se kehittyisi tänä vuonnakin, valmentaja Tommi Kylliäinen tuumaili.

Hymynvirne kehityskaaressa

Kova alkurevitys ei painanut Tero Mäenpään valmentaman Hymynvirneen kintereissä. Takavuosien huipputamman Hymyhuulen jälkeläinen jyräsi maalisuoralla omille teilleen, vaikka joutui juoksemaan johtaneen Mopoheikin kupeella.

Mopoheikki hiipui loppusuoralla, mutta piti kuitenkin muun joukon selvästi loitolla.

– Kävin kyselemässä, josko keulapaikka olisi tarjolla, mutta koska Teemu Okkolin oli päättäväisen näköinen, ajattelin ajaa sitten Mopoheikin rinnalta. Hymynvirneestä voi kehittyä vielä oikein hyvä hevonen. Se on lunki ori, joka ei stressaile liikoja, mutta kun se on starttiviivalla, rupeaa tapahtumaan, Mäenpää suitsutti aiheesta tallinsa nousevaa lahjakkuutta.

Oikea Toto64-rivi, Vermo 17.4.

Toto64-1: 10 Ricocone

Toto64-2: 4 Hymynvirne

Toto64-3: 1 Look Complete

Toto64-4: 15 Cyrius d’Ariane

Toto64-5: 2 Next Direction

Toto64-6: 13 Draken

Kuusi oikein -voitto-osuus 68,48 euroa. Ei alavoittoja.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt