Supertamman floppi yhä mysteeri – seuraava etappi Oulussa

Julkaistu:

Ravit
Taustavoimien ajatukset pyörivät jo enemmän Ranch Kellyn alkavassa siitosurassa kuin jäähyväiskilpailuissa. Seinäjoen epäonnistumisen syy on yhä hämärän peitossa.
Omistaja Anne Luttinen on yhä huuli pyöreänä Ranch Kellyn epäonnistumisesta viime lauantain Seinäjoki Racessa. Supertamman ravi ei luistanut normaalisti, ja epäonnistumisen sinetöi viimeisen takasuoran laukka.

Luttinen kertoo, että hevoshoidon ammattilaiset Tuula Pursiainen ja Jarno Kauhanen tutkivat Ranch Kellyn vielä tarkemmin lähipäivinä.

– Tamman jalka ei ole ollut turvoksissa eikä myöskään lämmin. Voi olla, että se vain aristeli Seinäjoen karkeaa rataa. Kengittäjän mukaan Kellyn etukavion reunassa oli pientä arkuutta. Se menee tällä viikolla vielä ammattilaisten luo klinikalle tutkimuksiin, Luttinen sanoo.

Ranch Kellyn meno talven ja kevään kilpailuissa ennen Seinäjoki Raceakaan ei näyttänyt aivan yhtä letkeältä kuin viime vuoden huippujuoksuissa. Myös Luttinen on samaa mieltä.

– Hevosen tyyliä ei ole nähnyt kunnolla rauhallisemmissa harjoituksissa, vaan vasta huippuvauhdeissa kilpailuissa.


Tähtioriin haaremiin

Reilun kahden viikon päästä ravattava Finlandia-ajo ei kuulu enää Ranch Kellyn mahdollisiin kevään kilpailuihin.

– Mikäli tammasta ei löydy mitään erikoisempaan, emmeköhän me jatka seuraavaksi viikko Finlandian jälkeen juostavassa Oulun Number Onessa. Kilpailut eivät kuitenkaan ole enää ykkösjuttumme, vaan se on Ranch Kellyn saaminen kantavaksi tänä kesänä.

Jos kaikki menee taustajoukkojen suunnitelmien mukaan, hallitseva Suomen mestari siemennetään alkukesällä Euroopan kovimman ravurin Readly Expressin spermalla.

– Kellyllä on varaus Readly Expressille. Jos sen kiimat eivät kuitenkaan satu yhteen oriin sperman saatavuuden kanssa, tamma pitää astuttaa jollain toisella hevosella.

– Menhammerin siittolan omat tammat ovat Readly Expressin listalla etusijalla, eikä Kellyn astutusta voi jättää enää heinäkuulle, Luttinen huomauttaa.

Omistaja kertoo, että hänellä olisi myös 11-vuotiaan tammansa varapartneri selvillä, mutta hän ei suostu paljastamaan sen nimeä.

– En kerro toista vaihtoehtoa, koska tamman sulhasta on vatvottu jo aika lailla. Kohta kaikki sanovat, ettei tuo omistaja osaa päättää mitään, Luttinen naurahtaa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt