Mielipiteitä jakava toimenpide nostaa lupauksen uudelle tasolle: ”Onhan se pahinta mitä voi kaverille tehdä”

Julkaistu:

TOTO75
Callela Louis aloittaa 4-vuotiskauden ruunana ja valmentaja odottaa hurjaa tason nostoa.
Lähes jokainen oriin omistaja joutuu joskus tilanteeseen, jossa mietinnässä on, että jatkaako hänen hevonen oriina vai ruunana. Oriina pysymisen varjopuolena ovat usein käytös- ja keskittymishäiriöt, kun sukupuolivietti on kukkeimmillaan.

Nykyaikana entistä useampi valmentaja haluaa oriit ruuniksi varhain varsana, jo ennen kuin isompia ongelmia edes esiintyy, mutta on myös vanhempi koulukunta, jolle ruunaamiskynnys on korkea. Varsinkin suomenhevosilla, sillä se vie mahdollisuuden osallistua Kuninkuusraveihin.

Hurjaa tulosta hevosillaan takova kuopiolainen Heikki Korhonen tunnustautuu ruunajaisten vastustajaksi, vaikka ei varsinainen suomenhevosvalmentaja olekaan. Callela Louisin kohdalla mies kuitenkin perääntyi ja ainakin harjoitusten perusteella onnistunein tuloksin.

– Olen ollut aina sitä mieltä, että luojan luomiin ei pidä mennä koskemaan. Onhan se pahinta mitä kaverille voi tehdä, että siltä vie vietit, Korhonen laukoo hersyvään tyyliinsä.

– Callela Louisin kohdalla tähän nyt kuitenkin päädyttiin. Kovasti se on kotioloissa muuttunut ja ottanut harjoituksissa työrukkaset ihan eri lailla käteen.

3-vuotiskauden lopun Markku Niemisen valmennuksesta kilpaillut Callela Louis on palannut talvitauon aikana omistajansa hoiviin ja samalla lähtivät pallit jalkojen välistä.

Sukuvarsaa on aina pidetty normaalia lahjakkaampana, mutta viime kauden ansiot jäivät alle 20000 euron ja suurin meriitti oli Kymenlaakso-ajon karsinnan ykkönen. Suurin syy odotettua pienempiin ansioihin löytyi siitä, että oriina keskittyminen oli usein jossain ihan muualla kuin sen olisi pitänyt olla.

4-vuotiskausi alkaa lauantaina Joensuussa suoraan Toto75-tasolta. Jos Korhosta on uskominen, niin se on vain väliaskelma kohti vieläkin suurempia ympyröitä.

– Hevonen on muuttunut ruunana tosi paljon. Sen elimistö toimii paremmin ja se on jo kesäkarvassa. Harjoitusotteet ovat todella hyviä ja viimeistelyissä se polki siihen malliin, että ei sitä ole kenenkään vastustajan kiva kohdata noissa sen omissa sarjoissa.

Lennokkaana kommentoijana tunnettu Korhonen osaa kehua hevosia kun siihen on aihetta, mutta mikään yltiöpäinen kaikkien kehuja mies ei ole. Miehen suusta tulee tämän hevosen kohdalla kuitenkin varsin painavia lausuntoja ja Toto75-pelaajien on syytä huomioida tuore ruuna lauantaina peleissä ensimmäisten joukossa.

– Hevoseen on kova luotto jo lauantaina ja varsinkin tulevaisuudessa. Tämän kohdalla tähdätään Derbyyn, mitä sitä kiertelemään. Meidän tallissa on ollut aika kovia hevosia, mutta jos verrataan niitä 4-vuotiaana ja tätä nyt, niin ei tämä ketään ainakaan jäljessä ole.

Callela Louis kiihdyttää Joensuussa ykkösradalta, joka saattaa tuoda riskitekijöitä, mutta ei saa Korhosta huolestuneeksi.

– Hevonen avaa reippaasti ja jos se nyt sitten keulan menettää, niin onhan siinä juostavaa matkaa 2600 metrin edestä päästä ulos. Joensuussa on pitkät suorat ja siellä ehtii kauempaakin.

Korhosella on Joensuussa myös toinen valttikortti, Hopeadivisioonan Cameron Evo. Osaomistaja hiihtäjäsuuruus Iivo Niskanen on vielä hevosta kuuluisampi, mutta oriissakin on ainesta. Kausi alkoi yllätysvoitolla Kuopion Hopeassa ja jatkoa voi olla luvassa jo lauantaina.

– Cameron Evo ei vakuuttanut minua kausiavauksen viimeistelyissä ja hieman yllätti, että se oli heti niin hyvä. Hyvä hevonen se on ja on ollut nyt kotona paljon virkeämpi. Kai se voisi startti alla parantaakin, mutta liekö sen niin hirveästi tarvitsisikaan menestyäkseen jälleen, Korhonen pohtii.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt