Tamma varasti pääosan veteraanihevosten jäähyväiskisassa – ”Voitto oikeaan osoitteeseen”

Julkaistu:

Toto65
Huipputamma Huimariina ei kainostellut konkarihevosten joukossa.
Vermon tapaninpäivän raveissa oli myös aimo annos haikeutta mukana.

Toinen pääkilpailluista oli Köppinen kiittää -lähtö, joka oli suunniteltu kaksinkertaisen ravikuninkaan ja kaikkien aikojen kolmanneksi rikkaimman suomenhevosen jäähyväiskilpailuksi.

”Vermon Sheriffi” ei päässyt kuitenkaan kilpailemaan nimikkokisassaan, koska loukkasi jalkansa syksyllä.
Köppinen saapui silti lempiradalleen seuraamaan, kuinka sen 15-vuotiaat ikätoverit ori Hullumies ja ruuna Topper hyvästelivät ravikansan kaviouralla kilpailun kautta.

Suomenhevosten kilpailuoikeus päättyy sen vuoden alussa, kun ne täyttävät 16 vuotta.

Voittoon asti ei kumpikaan veteraani yltänyt, vaan pääosan varasti Huimariina, joka oli juoksun ainoa tamma. Tamman esitys oli vahva, sillä se kiertyi puolimatkassa toisen radan vetojuhdan paikalle.

Hurjassa 18,0-vauhtisessa avauksessa keulapaikan ryövännyt Hullumies jaksoi myös mainiosti, vaikka putosi maalipaalun tuntumassa kolmanneksi Huimariinan ja väkivahvasti viimeisen kierroksen kolmatta rataa pitkin tarponeen Rokin Maxin jälkeen.

Topper ei mahtunut kirimään lopussa täysin vapaasti ja oli neljäs.

Suunnitelma piti

Koska Köppinen, Hullumies ja Topper eivät voittaneet konkareiden jäähyväislähtöä, ykkössija meni niiden jälleen sopivimmalle valjakolle. Huimariinan ohjastaja Ari Moilanen oli myös Köppisen vakiokuski.

– Suunnittelimme vähän, että näin tämä menisikin. Omasta mielestänikin voitto tuli oikeaan osoitteeseen, Moilanen myhäili Huimariinan kärryillä voittajahaastattelussa.

Ohjastaja kertoi, että kriittisimmät hetket koittivat vähän ennen maalia.

– Keula veti alussa aika reipasta vauhtia, emmekä lähteneet siihen mukaan. Saimme tasaisemman matkavauhdin, mutta etusuoralla ajoin kuolemanpaikalle, mistä tamma tsemppasi hyvin.

– Huimariina haparoi lopussa muutaman askeleen, minkä takia minun piti ottaa sitä kiinni. Haparoinnin vuoksi homma meni tiukemmalle kuin välillä näytti.

Moilanen antoi täyden tunnustuksen monivuotiselle kilpakumppanilleen.

– Hullumies antoi hienon vastuksen. Ikävää vain, että nämä hevoset joutuvat lopettamaan tässä vaiheessa.
Johanna Sianojan valmentamalla 11-vuotiaalla Huimariinalla on vielä useita kilpailukausia jäljellä.

Historia toisti itseään

Moilanen näytti voittavansa myös illan isopalkintoisimman lähdön, Uudenmaan Upeimman. Hänen ajamansa Mainio kiri takasuoralla omaa kyytiään, mutta meni loppukaarteessa niin vinoksi, että sen vauhti hukkui pahasti.

Tämän jälkeen parrasvaloihin porhalsi iloisella spurtillaan Antti Teivaisen ajama Double Revange, joka tulee Markku Niemisen tallista.

Loppusuoralla juonen päästä uudelleen kiinni saanut Mainio selvisi kakkoseksi, ja voittajan tallikaveri Hit The Road Jack nousi Niemisen ajamana kolmanneksi.

Double Revenge ansaitsi voitostaan 15 000 euroa.

– Saimme tosi hyvän juoksun sisäradalla, mistä pääsimme nousemaan viimeisellä takasuoralla väljemmille vesille. Double Revenge tuntui loppukurvissa tosi hyvältä, kun taas toisilla näytti olevan jo vaikeuksia. Kun vedin hevoselta silmälaput maalisuoran alussa, se kiri voittoon yllättävänkin helposti, Teivainen sanoi.

– Double Revengen suoritukset ovat ailahdelleet. Se oli kesällä tosi hyvä, mutta sille tuli syksyllä suvantovaihe. Viime aikoina hevonen on mennyt taas parempaan suuntaan.

Vermossa haastateltiin myös suuryllättäjän hoitajaa Noora Tuulaa, joka kertoi pääsevänsä torstaina talvilomalle.

– En osannut odottaa voittoa, mutta puhuimme kyllä päivällä kahvilla, että kun Double Revengella on seiskanumero ja seiskalähtö, niin tehdään sama juttu kuin viime vuonna, Tuula nauroi.

Hoitaja viittasi vuodentakaiseen Uudenmaan Upeimpaan, jonka voitti Niemisen valmentama, Teivaisen ajama ja Tuulan hoitama Willow Pride sama voilokkinumero kyljessään.

SE ravien alussa

Lämminveristen Tammatähti oli yhden hevosen näytöstä.

Rokotuspaussi ei näkynyt lainkaan Anna Sulinin treenaaman Beat Of Loven otteissaan, vaan alusta asti johtanut hevonen pötki lopussa helposti muilta karkuun. Voittajan kannoilla matkannut Stonecapes Poe yritti hetken haastaa maalisuoralla, mutta joutui viime metreillä vain varmistelemaan kakkossijaansa.

Takamatkalta startanneista isorahaisimmista tammoista Viking Grace oli yli kilometrin kirillään kelpo kolmas ja Merit terävällä loppuspurtillaan neljäs. Ylemmäksi kaksikolla ei ollut mitään mahdollisuuksia kovavauhtisella päätöslenkillä.

Keskiviikon ravit käynnistyivät kaksivuotislähdössä SE-vauhdilla.

Aikakirjoihin juoksi kuukausi sitten tammojen suurkilpailussa Kasvattajakruunussa juhlinut Korven tallin She Rains, jonka numerot 2100 metrin volttilähdössä olivat 16,9. Hurjan tulostason pohjusti kaukana muiden edellä ylivireänä pötkinyt Countess Zolletta, jonka She Rains tavoitti vasta vähän ennen maalia.

She Rains kohensi tallikaverinsa Mascate Matchin nimissä ollutta vanhaa SE:tä lähes sekunnilla.

Oikea Toto65-rivi, Vermo 26.12.

Toto65-1: 1 Beat Of Love

Toto65-2: 3 Taistelu Jaska

Toto65-3: 4 Huimariina

Toto65-4: 7 Double Revenge

Toto65-5: One Point

Toto65-6: 4 Lovely Secret

Kuusi oikein voitto-osuus 1883,60 euroa. Viisi oikein 28,60 euroa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt