Tornion raveissa jättimoka – väärin pelanneet rikastuivat, oikein pelanneet jäivät nuolemaan näppejään

Julkaistu:

Ravit
Tuomariston paperilappuun oli kirjattu hevoset väärin päin Tornion sunnuntairaveissa.
Tornion sunnuntairavien tuomaristolle sattui sangen ikävä kömmähdys, joka johti väärään rahanjakoon troikkalähdössä.

Lähdön oikea tulojärjestys kolmen ensimmäisen osalta oli 11 Fleetwood Web - 7 Sannu Mustang - 13 Forastero.

Ravien valvojalta lähti kuitenkin totojohtajalle paperilappu, jossa viralliseksi tulojärjestykseksi ilmoitettiin 11–13–7. Lapussa oli voittaja Fleetwood Web oikein, mutta muille totosijoille sijoittuneet Sannu Mustang ja Forastero oli kirjoitettu väärin päin.

– Tuomaristolle sattui inhimillinen virhe, raviradan puheenjohtaja Markku Sadinmaa kuvailee.

– Petteri Joen hevonen (Fleetwood Web) voitti ja toisena maaliin tullut Kari Alapekkalan hevonen (Ponce de Leon) hylättiin loppusuoran laukasta. Niiden takana seuraavina maaliin tulleet hevoset menivät valvojalla väärin päin. Jossain vaiheessa virhe sitten huomattiin ja sitä ruvettiin selvittämään, Sadinmaa kertoo.

Tiukasta maaliintulosta väärä tulkinta ei johtunut, sillä Sannu Mustangin ja Forasteron ero maalilinjalla oli kokonainen hevosenmitta.

Pelaajat kärsivät, omistajat eivät

Ravikilpailutuloksiin Tornion virhe on saatu korjattua, joten omistajien palkintorahat lähtevät oikeisiin osoitteisiin.

Kärsijöiksi jäivät sen sijaan pelaajat, koska totorahat maksettiin väärän tulojärjestyksen mukaan.

– Kun tuomaristo on julkistanut tulojärjestyksen ja voitonjako on avattu, tototuloksiin ei enää tehdä muutoksia, vaikka tulkinta olisi ollut väärä. Sama sääntö on voimassa kaikissa muissakin urheilupeleissämme, Veikkauksen tuoteryhmäpäällikkö Juha Ahjolinna sanoo.

Ahjolinna kertoo, että Veikkauksen operaattorille tuli tieto troikkalähdön virallisesta tulojärjestyksestä klo 16.04.

– Klo 16.30 tietoomme tuli, että tulojärjestyksessä olikin virhe. Vaikka tieto virheestä olisi tullut esimerkiksi jo klo 16.06, tilanne olisi ollut ihan sama. Virallisen tulojärjestyksen ja voitonmaksun aloittamisen jälkeen emme enää muuta tototuloksia. Jos kyseessä olisi ollut Veikkauksesta johtunut virhe, silloin olisimme pystyneet oikaisemaan voitonjaon ja rahat olisi maksettu oikein pelanneille.

Rahat menivät Tornion yhdeksännessä lähdössä vääriin taskuihin troikkaa ja kaksoisveikkausta pelanneilla pelureilla.

Todellisen maalintulojärjestyksen tienneet jäivät näissä pelimuodoissa ilman rahojaan, kun taas ilmoitetun virallisen tulojärjestyksen tienneet voittivat rahaa, vaikka pelasivat todellisuudessa väärin.

Virallinen kaksarikerroin oli 32,57 ja troikkakerroin 305,31. Jos maaliintulotulojärjestys olisi ilmoitettu oikein, kertoimet olisivat olleet 12,24 ja 236,61.

Poliisihallitus voi pelastaa

Tornion ravit olivat niin sanotusti sunnuntain kakkosravit, joissa pelivaihdot olivat melko pieniä.

Kohulähdössä pelaajille maksettiin takaisin pelivaihdosta troikassa 4 732 ja kaksarissa 2 768 euroa.

Ahjolinna kertoo, että virheestä kärsineellä pelaajalla on mahdollisuus yrittää hakea korvausta tekemällä ratkaisusuositushakemus poliisihallitukselle. Hän ei ottanut kantaa siihen, kuinka hyvät mahdollisuudet hakemuksen läpimenolla on.

– Minulla ei ole tietoa, onko hakemuksia vielä lähetetty. Pelaajilta on kyllä tullut yhteydenottoja Tornion lähdöstä. Olemme pyytäneet tarkat selvitykset siitä, kuinka virhe pääsi sunnuntaina käymään.

Tornion kömmähdyksessä heräsi kysymys, että onko ikivanha paperilappujen lähettäminen ravien totojohtajalle järkevä ja nykyaikainen toimintamalli voitonjaon aloittamiselle, vai olisiko se syytä päivittää nykypäivään tekniikan avulla.

Tällöin virheidenkin mahdollisuus luultavasti pienenisi.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt