Ravit

Ruotsalainen tähtiohjastaja sai kilpailukiellon kokaiinin käytöstä – Suomessa raviohjastajia ei testata

Julkaistu:

Ravit
Adrian Kolgjini on ensimmäinen raskaista huumeista kiinni jäänyt ruotsalainen raviohjastaja.
Ruotsin raviurheilun keskusjärjestö ST on langettanut rangaistuksensa viime kuun puolivälissä huumetestissä kärähtäneelle Adrian Kolgjinille.

Järjestön tiedotteessa kerrotaan, että tähtiohjastaja on asetettu kuuden kuukauden kilpailukieltoon, joka loppuu kesäkuun 12. päivänä.

Kolgjinille tehdyssä huumetestissä löytyi kokaiinia Malmön raveissa joulukuun 5. päivänä. Vuonna 1993 syntynyt ohjastaja on kertonut Sulkysportille, että epäilee jonkun ulkopuolisen laittaneen huumetta hänen juomaansa.

– Toivon jokaisen ymmärtävän, etten koskaan riskeeraisi uraani huumeilla, Kolgjini painotti kärynsä jälkeen Sulkysportin haastattelussa.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

– Nyt haluan vain puhdistaa maineeni. Satsaan uraani 110 prosenttisesti. Olen valmis maksamaan huumetestini jokaisena kilpailupäivänäni, jotta kaikki näkevät, etten ole tekemisissä tällaisten juttujen kanssa, Kolgjini sanoi lehdelle.

Kärähtänyt ohjastaja on vuosikaudet Ruotsin merkittävimpiin ravivalmentajiin kuuluneen Lutfi Kolgjinin poika. Adrian Kolgjini on käynyt kerran kilpailemassa Suomessa. Hän voitti toissa keväänä Seinäjoki- racen isänsä valmentamalla El Mago Pellinillä.

Suomessa ei huumetestejä

ST:n tiedotteessa kerrotaan, että huumetestit aloitettiin Ruotsin raveissa vuonna 2008 ja niitä tehdään keskimäärin 500 per vuosi.

Tiedotteen mukaan yhtään kokaiinikäryä ei ole aikaisemmin ollut, mutta joitakin vuosia sitten eräs henkilö tuomittiin kolmen kuukauden kilpailukieltoon kannabiksen käytöstä.

Suomen Hippoksesta kerrottiin IS Raveille, ettei kilpailijoille tehdä järjestelmällisesti huumetestejä Suomen raveissa. Kaikissa kilpailuissa jokainen ohjastaja joutuu sen sijaan puhallustestiin Ruotsin tavoin.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt