Sebastian

Ravit

Neuvostoliiton lahjat presidentti Kekkoselle astelivat Pasilan asemalle 60 vuotta sitten – keväällä 1958 syntyi historiaa tehnyt perillinen

Julkaistu: , Päivitetty:

Kekkosen lahjat
Monena mies eläessänsä, Urho Kekkonen jopa hevosmiehenä!
Joulukuun 19. päivä vuonna 1957 Helsingin Pasilan asemalla kuultiin puoliltaöin historian kavioiden kopinaa. Ensimmäisiä Suomeen tuotuja lämminveriravureita talutettiin silloin ulos Moskovan-junan härkävaunusta.

Ihan tavalliseen torppaan hevoset eivät olleet matkalla, vaikka uusi omistaja torpan poika olikin, presidentti Urho Kekkonen. Uusi omistaja oli myös urheilumies, ei tosin hevosurheilu-. Sen sijaan lajikiinnostuksen taustalla olivat ns. yleiset syyt: hevoset olivat Sosialististen Neuvosto­tasavaltojen Liiton lahja presidentille.

Idästä saapui kaksi tammaa, olihan Kekkonen tunnetusti naisten mies. Eivätkä tulijat, Kaunotar ja Suosikki olleet mitä tahansa koneja, vaan tarkasti valikoituja orlov-rodun jaloimpia edustajia. Kaunotar oli jopa palkittu ensimmäisellä palkinnolla maatalousnäyttelyssä Neuvostoliitossa.

Balovnitsa eli Suosikki oli viisivuotias ja Krasavitsa, Kaunotar neljä, kun ne joutuivat jättämään suuren synnyinmaansa. Viiden vuorokauden junamatkan jälkeen ne vahvasti loimitettuina lopulta astelivat Suomen kamaralle.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Kaunotar ei nimensä velvoittamana juuri valokuvaajia väistellyt. Suosikki sen sijaan hermostui salamavalojen välkkeestä sen verran, että käänsi peräpäätään kuvaajien suuntaan ja nosteli kaviotaan siihen malliin, että fotojournalistien ammattikunnan lahjakkaimmat yksilöt tajusivat ottaa ripeästi taka-askelia.

Arvohevosten matkaseurana ei ollut mikä tahansa tallityttö, vaan oikea neuvostoeläinlääkäri. Kun härkävaunun ovet Pasilassa avattiin, ensimmäinen näky olikin valkoiseen lammasnahkaturkkiin ja huopasaappaisiin pukeutunut tohtori Ziembal, joka talutti toista tammoista riimusta kohti uuden kotimaan kamaraa.

Pasilan poseerauksen jälkeen hevoset kuljetettiin Helsingin Taivallahteen Kaartin pataljoonan sairastalleille. Siellä pataljoonan eläinlääkäri, eversti Erkki Estola tarkasti hevosten terveydentilan, ja se todettiin moitteettomaksi. Näinhän Kekkosen ja hänen lähipiirinsä kuntoa oli myöhemminkin tapana arvioida.


Molemmat nuoret tammat olivat kantavia tullessaan Suomeen. Taivallahden sairastallista ne siirrettiin Ypäjälle Valtion hevossiittolan tiloihin odottelemaan helmikuista varsomista.

Alkukeväästä 1958 tammaduo varsoi sitten kauniit tammavarsat. Suosikin perillinen ristittiin Tamaraksi, sen isä oli äidin matkatoverin Kaunottaren isä Kvadrat, mutta sattuuhan sitä paremmissakin piireissä. Kaunottaren tytär sai nimen Katja.

Maan isän hevosharrastus oli silloisille Suomen hevosjalostusliittojen keskusliitolle ja Suomen Ravirenkaalle, Suomen Hippoksen edeltäjäjärjestöille, visainen rasti. Suuri osa liittojen jäsenkunnasta katsoi vahvasti taaksepäin. Varsinkin agraari­orientoituneiden hevosjalostajien mielestä tulevaisuus kuului edelleen työhevoselle. Jykevä rakenne, jäyhä luonne, hyvä rehunkäyttökyky ja suuret kaviot olivat tavoitteina, ei turhanpäiväinen ympyränjuoksu.

Kekkosen hevosista, ”kenokauloista” ei kuitenkaan ollut sontakärryn kiskojiksi, joten liitot joutuivat vakavissaan pohtimaan, antaisivatko ne pirulle pikkusormen ja sallisivat lämminveristen ravikilpailut Suomessa. Kekkosen edessä oli työhevosmiestenkin lopulta taivuttava, ja 1959 Ravirengas päätti syyskokouksessaan myöntää lämminverisille kilpailuoikeuden Suomessa vuodesta 1960 lähtien.

Kekkosen hevoslauma oli jo 1959 ehtinyt kasvaa uudella neuvostolahjalla, ori Lennolla. Koska Suomessa ei vielä silloin vierasrotuisia suvaittu, Kekkonen vei oriinsa Ruotsiin valmennukseen. Matkalta syntyi lähinnä kuluja, sillä kuudessa Ruotsin-startissaan Lento meni parhaimmillaan 1.29,2-tuloksen, hyvää kylmäverivauhtia.

1960 maailma kuitenkin aukesi, ja niinpä Kaunotar ja Suosikki saivat palata mammalomalta radan kiertoon ja Lento Suomeen. Varsinaisia tykkejä ei mistään presidentil­lisistä hevosista sukeutunut. Kekkonen katsoi, että kauppa se on, joka kannattaa ja tyhjensi talliaan. Kaunotar löysi 1961 uuden kodin Jaalasta Antti Iiskolan hoivista ja sen varsa Tamara oli jo aiemmin myyty Kiikkaan legendaariselle hevosmiehelle Tuomo Mäkelälle.

Tamara teki Kiikan Maestro rattaillaan heti kaksivuotiaana historiaa voittamalla heinäkuussa 1960 ensimmäisen suomalaisille lämminverisille tarkoitetun lähdön Helsingissä Käpylän raviradalla. Iiskolan Kaunottaren huippuhetki osui vuoteen 1963, kun tamma loimitettiin lämminveristen Suomen mestariksi. Tuolloin kuitenkin kilpailevia lämminverisiä oli Suomessa pari tusinaa, joten kisa ei ollut kovin veristä.

Kekkosen hevostelun näkyvin jälki olikin lopulta lämminveristen kilpailuoikeuden toteutuminen. Kaunotar varsoi Iiskolan omistuksessa ori Casanovasta nopean ja upean tamma Carolan, mutta sen jälkeen tamman sukulinja on vaipunut iltaravihevosten kautta autuaaseen unohdukseen.

Suosikin tyttärenpoika Mani Song oli 1970-luvun lopulla, raviurheilumme charmeasserdal-kaudella, klassisten kilpailuiden menestyjä. Se oli oman ikäluokkansa Derbyn kakkonen 1978 ja voitti St.Legerin 1979. Lähtemättömimmän muistijäljen Mani Song jätti kuitenkin Lahdessa 1979. Ori oli matkalla maaliin Suur-Hollola-ajon varmana kakkosena, kun sen ohjastaja tavan vuoksi näpäytti ajokkiaan vitsalla muutama metri ennen maalia. Luonnikas Mani Song ei tästä pitänyt, vaan vastasi käskyyn laukalla. Maalilaukka maksoi 45 000 markkaa, reilut 25 000 nykyeuroa. Sen koommin ei Suosikinkaan sukulinja ole juuri otsikoissa paistatellut.
Pelaa täällä: Veikkaus.fiMAINOS Rekisteröidy ja pelaa netissä Veikkauksen ravipelejä Suomeen ja Ruotsiin!Lue lisää ›

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt