Ravit

Raviohjastaja sai sankarillisesta tempusta mojovat sakot - näin tuomaristo perustelee

Julkaistu:

Ravit
Ohjastajalupaus Jukka Torvinen selvitti lauantaina Joensuun T76-raveissa ajetussa lähdössä hurjan vaaratilanteen mestarillisesti. Palkinto tempusta? 150 euron sakot!
Tapahtumaketju alkoi, kun Jukka Torvisen ohjastaman Magnatin kärrynpyörä osui Joensuun Toto76-lähdön loppukaarteessa vastustajan jalkoihin. Kontaktin aiheuttaman keikauksen myötä ohjastaja putosi kärryjen penkiltä niin, että miehen selkä viisti radan pintaa. Torvinen kuitenkin hanskasi vaaratilanteen hienosti eikä päästänyt ohjista irti.

Joensuun ravituomaristo kuitenkin palkitsi 19-vuotiaan Torvisen tilanteesta 150 euron sakoilla, syynä kahta rataa ajaminen.

- Korostan, että tuomaritornissa ihailtiin Jukka Torvisen urheaa tilanteen hoitamista ja siinä olisi voinut käydä paljon pahemminkin. Tilanteessa kuitenkin aiheutui merkittävää haittaa kanssakilpailijoille ja yksi vastustaja sai esimerkiksi kolhun jalkaansa, ravien suurkilpailuvalvoja Kai Tuusa selvensi.

Tapauksesta tekee järjettömän se, että Torvinen olisi välttynyt sakoilta, jos hän olisi pudottautunut tai pudonnut kyydistä ja hevonen olisi päässyt irti kesken lähdön.

- Tuomarit tulkitsevat sääntökirjaa, eikä siinä ole omille maalaisjärjen tuntemuksille juuri sijaa. Häiriöitä tapahtui ohjastaja rattailla ja olimme pakotettuja rankaisemaan Torvista tässä tapauksessa, Tuusa huomautti.

Ruotsissa on käytössä bonus-järjestelmä, jossa vastaavankaltaisissa tilanteissa ohjastaja tai hevosen taustajoukkoihin kuuluva saa rahallisen palkkion, mikäli hänen katsotaan toimillaan estäneen vahinkotilanteen, tai pitäneen vahingot minimissä. Tuusa on tietoinen tästä ja harmittelee sellaisen puuttumista Suomesta.

- Tämä oli varmasti tilanne, jossa sakkojen lisäksi ohjastajaa olisi voitu palkita. Kyseisen järjestelmän luomisesta Suomeen on ollut puhetta, eikä tämä tapaus varmasti ainakaan haittaa sen etenemistä. Uskoisin, että asia otetaan pöydälle viimeistään seuraavilla valvojapäivillä, Tuusa arvioi.

IS tavoitti sunnuntaina myös ohjastaja Jukka Torvisen. Torvisella on oikeus tehdä tuomiosta valitus, mutta mies ei ollut vielä päättänyt, ryhtyykö toimiin. Mahdollinen valitus pitäisi tehdä tiistaihin mennessä.

- Koko tilanne oli monen sattuman summa ja lähti melko tavanomaisesta kilvanajotilanteesta, jämsäläinen tyytyi kommentoimaan.

Katso Fintoton video hurjasta tilanteesta täältä.