Ismo

Ravit

PM-voittaja entistä ehompana uusimaan mestaruutta

Julkaistu:

TOTO75, POHJOISMAIDEN MESTARUUS
Jan Roar Mjölneröd tuo Särpefanteninsa hyvillä mielin puolustamaan Pohjoismaiden mestaruutta.
Norjalainen Särpefanten iski viime vuoden PM-raveissa pääkilpailun voittoon pienenä yllättäjänä, kun suomalaiset Pihlajan Aaroni ja Pulun Pilke takasivat ylivauhdista. Tänä vuonna ori kuuluu ennakkosuosikkien joukkoon.

- Kuulostaa aika hurjalta, mikäli me olemme suosikkeja. Suomalaisilla on kuitenkin vahva joukkue, eikö? Rutinoitunut Hallsta Lotus on myös aina kova vastustaja, eikä muitakaan pohjoismaalaisia saa unohtaa, Jan Roar Mjölneröd ihmettelee.

- Ori on kyllä lähellä elämänsä parasta virettä. Se aloitti kauden hieman vaisusti, mutta on nyt ollut oikein mainio jo monta kertaa peräkkäin. Jotenkin tuntuisi, että se kehittyy vielä vanhoilla päivilläkin.

Särpefanten on vieraillut Turussa kolme kertaa aiemmin ja yltänyt joka kerta totoon. Enimmäisellä vierailullaan ori oli toinen viisivuotislähdössä ja toisella kertaa kolmas päälähdössä. Viime vuonna tuli täysosuma ja 40000 euroa.

- Hevonen matkustaa mainiosti ja ihmisetkin ovat viihtyneet joka kerta. Tänne haluttiin ilman muuta lähteä jälleen kerran, kun tilaisuus tuli. Viime vuonna saatiin makea voitto ja on kunnia-asia tulla puolustamaan ykkössijaa.

Mjölnerödilla on ykkösradalta juoksunkulun avaimet käsissään.

- Särpefanten avaa lujaa. Siinä on kuitenkin minulle monta tuntematonta hevosta vastassa ja tässä vaiheessa on mahdotonta tietää taktiikasta. Hevoselle itsessään ei ole suurta merkitystä, että juokseeko se johtopaikalla vai selässä. Yritän lähteä reippaasti. En sulje keulajuoksun mahdollisuutta pois, mutta mihinkään hullutteluihin ei ole tarkoitus lähteä.

- Toivottavasti ei sada, tai ettei rata ainakaan mene raskaaksi. Se ei vie meidän mahdollisuuksia kokonaan, mutta hevoseni on parempi kuivalla radalla, Mjölneröd lähettää terveisensä säiden haltijalle.

Norjan toinen edustaja on maan paras tamma



Lähdön toinen norjalainen Ulsrud Tea on arvottu takarivin uloimmaksi, mutta Mjölneröd huomauttaa sen vaarallisuudesta. Eikä ihme, sillä seitsemänvuotias valloitti viimeksi tammojen Norjan mestaruuden kovalla ajalla ylivoimaisesti, vaikka joutui alkumatkalla taivaltamaan jonkin aikaa ulkoradoilla.

- Ulsrud Tea on aivan erityyppinen hevonen kuin Särpefanten. Se ei ole läheskään yhtä nopea, mutta on tammaksi poikkeuksellisen vahva. Se on juossut Norjassa oikeastaan pelkkiä tammoja vastaan. Sitä on vaikea verrata näihin parhaisiin oreihin, mutta se on ollut varsin vakuuttava jo pitkään.

- Sivusta katsottuna takaa kiertämisen ei pitäisi olla sille ongelma, mutta ainahan noista asemista on hieman juoksunkulun ja muiden tekemisten armoilla, Mjölneröd arvioi kilpakumppaniaan.

Kylmäveristen Pohjoismaiden mestaruus ajetaan Turun lauantain Toto75-ravien kymmenentenä lähtönä. Ykköspalkintona on 30000 euroa. Suomalaishevonen ei ole onnistunut voittamaan kilpailua sen jälkeen, kun Turku herätti sen henkiin muutaman vuoden tauon jälkeen vuonna 2006. Tänä vuonna ykköstilaa on tavoittelemassa peräti kahdeksan suomenhevosta.
Pelaa täällä: Veikkaus.fiMAINOS Rekisteröidy ja pelaa netissä Veikkauksen ravipelejä Suomeen ja Ruotsiin!Lue lisää ›

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt