Ruotsin rallin kärjessä paahtaa yllätysnimi – tästä syystä hän ei tee MM-pisteillä mitään

Tuleeko iloisesta irlantilaisesta uusi MM-rallin voittaja?

Craig Breen on jo ehtinyt kuvitella miltä voitto tuntuisi.

11.2. 15:35

Uumaja

Craig Breen on toistaiseksi hennolla otteella kiinni debyyttivoitossaan.

Voiton esteenä on vain kaksi asiaa; Ruotsin MM-rallin kireää lannevyötä vaativat erikoiskokeet ja vuoden 2019 maailmanmestari Ott Tänak.

Aamupäivän lenkin päätteeksi Tänak haistoi tilaisuutensa tulleen. Ero kutistui vain kolmeen sekuntiin, mikä on ensimmäinen varoitusviesti virolaisen suunnalta. Breen ei kuitenkaan kohtaloaan purematta niele, joten iltapäivän erikoiskokeilla nähdään tuima taistelu.

– Saimme vauhdistamme hienon vahvistuksen tänä aamuna. Eihän sitä koskaan varmasti tiedä, ovatko edellytyksemme samat kuin kilpakumppaneillamme.

Uran ensimmäinen voitto, tai varma ja hallittu kakkossija – siinä pähkäiltävää Breenille.

Sarjan kannalta tekisi hyvää nähdä uusi osakilpailuvoittaja maalilavalla, mutta kun toisessa vaakakupissa on palkinto tehdystä työstä tiimille, on Breen puun ja kuoren välissä.

Osa-aikaisena kuljettajana Breenillä ei ole MM-pisteille käyttöä, joten sen suhteen hän voi tykittää erikoiskokeilla yhä vapautuneesti.

– Tiimillä on ollut iso yritys tehdä autosta voittaja. En aio luovuttaa taistelua, mutta en myöskään heittää roskiin hyvää tulosta, Breen pyöritteli.

Herkän luonteensa usein näyttävä Breen lienee jo kuvitellut mielessään, miltä itkun tirauttaminen rallin maalissa tuntuisi. Miehen vanhemmat ovat paikan päällä seuraamassa kisaa, joten kotiväki tekisi taatusti seuraa juhlahetkeen.

– Tämä on iso taistelu, joten nautitaan tästä. Yritin tietysti saada vähän marginaalia, mutta äskeinen (EK11/14) oli uusi minulle. En aio ottaa massiivisia riskejä. Auto tikkaa kyllä, joten jatketaan näin.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?