Kalle Rovanperällä kävi mäihä – Jari-Matti Latvalalta raaka arvio

Kalle Rovanperä lähtee lauantain erikoiskokeille seitsemäntenä autona. Ero rallia johtavaan tallitoveriin Elfyn Evansiin on vaivaiset seitsemän sekuntia.

Kalle Rovanperä selvitti Uuden-Seelannin rallin avauspäivän mallikkaasti.

30.9. 11:35 | Päivitetty 30.9. 14:00

Torjuntavoitto. Niin Kalle Rovanperän avauspäivää Uuden-Seelannin MM-rallissa voisi kuvailla.

Rovanperä on rallissa neljäntenä vain seitsemän sekuntia Elfyn Evansia jäljessä, vaikka suomalaiskuski joutui auraamaan tietä perjantaina.

Viiden sekunnin aikasakon saanut Ott Tänak on toisena (+4,8) ja kolmas Toyotan kuljettaja Sebastien Ogier kolmantena (+6,5).

Toyota näyttää avauspäivän perusteella selättäneen viime ralleissa vaivanneet ajettavuusongelmat.

– Olen todella tyytyväinen päivään. Meillä on kolme autoa neljän parhaan joukossa, ja heistä kaikilla on sauma taistella voitosta. Mukavaa, että olemme saaneet auton toimimaan ja kuskit ovat olleet oikein leppoisalla tuulella, Toyotan tallipäällikkö Jari-Matti Latvala myhäili WRC+:n haastattelussa.

Rovanperän urakkaa helpotti perjantaina Uudessa-Seelannissa vihmonut sade. Kuivalla kelillä ensimmäisenä reitille säntäävällä on enemmän aurattavaa.

– Pakko sanoa, että sade kyllä suosi Kallea. Pahimmassa tapauksessa hän olisi voinut ottaa pataan puoli minuuttia tai jopa enemmän, jos olosuhteet olisivat olleet kuivat, Latvala arvioi.

Kalle Rovanperä lasautti perjantaina yhdet pohjat.

Lauantain välisenä yönä ajetaan kuusi erikoiskoetta. Ennusteiden mukaan sade jatkuu, ja tiet saattavat kostua kakkospäivänä huomattavasti.

Rallin kärkinelikko on perjantain jälkeen runsaan seitsemän sekunnin sisällä, mutta Latvalan mukaan erot saattavat venähtää lauantaiyönä.

– Pätkien luonne muuttuu. Pohja on periaatteessa aika kova ja pitävä, mutta irtosoran alta voi löytyä mutaa. Se tarkoittaa, että pito vaihtelee kovasti jopa pätkien sisällä ja ajaminen on haastavaa.

Lauantaina 22-vuotissyntymäpäiviään viettävä Rovanperä lähtee matkaan seitsemäntenä autona ja Tänak kymmenentenä. Suomalaissepän lähtöpaikka on oiva ja asetelmat kutkuttavat.

– Olen aina nauttinut sateessa ajamisesta, ja tänäänkin kellotimme märässä kelissä kelpo aikoja. Huomenna yritämme samaa, Rovanperä ilmoitti WRC+:lle.

Suomalainen voi varmistaa MM-tittelin Uudessa-Seelannissa, jos hän ottaa rallista vähintään kahdeksan pistettä enemmän kuin Tänak tai voittaa rallin ja ottaa vähintään seitsemän pistettä enemmän kuin Tänak.

Juttua päivitetty kello 13.59. Lisätty tieto Ott Tänakin rangaistuksesta.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?