Joutuvatko rallikatsojat vakavaan vaaraan? Esapekka Lappi kertoo piilevästä riskistä: ”Oli jo aika lähellä”

Ralli ei ole koskaan täysin riskitöntä katsojillekaan. Onko esiin nousemassa uusi turvallisuushuoli?

Esapekka Lappi sinnitteli Suomen MM-rallin maaliin romuttuneella ajokilla.

Esapekka Lapin Toyotan tuulilasi hajosi kahteen otteeseen Suomen MM-rallissa elokuun alussa. Ensin lauantaina siihen pamahti kivi omituisten – liki epäloogisten – pomppujen kautta.

Sunnuntaina tuulilasi koki uudelleen kovia, kun Lappi karautti ulos tieltä romuttaen autonsa. Hän onnistui pitämään autonsa kuitenkin ajokunnossa, mutta ennen power stagea suomalaiskuljettaja päätti luopua säröjen täyttämästä tuulilasista. Lappi ja kakkoskuljettaja Janne Ferm turvautuivat viimeisellä erikoiskokeella motocross-laseihin.

Belgian MM-rallin yhteydessä Lappi kertoi Ilta-Sanomille, ettei Jyväskylän lauantain ajopäivän sattumus ollut välttämättä pelkkää huonoa tuuria. Hän arvioi, että nykyautossa on erityinen piirre, joka saa kivet lentämään.

– Minun mielestäni auton etupuskurin alaosa on niin vahva, ettei se anna periksi. Sellainen iso kivi, mikä Suomen MM-rallissa lauantainakin lähti, niin se lähtee kuin raketti, Lappi sanoi.

Tapahtumapaikan läheisyydessä oli myös katsojia.

– Se oli jo aika lähellä, ettei osunut, Lappi huokasi.

Rallissa on aina voinut lentää kiviä katsojiakin kohti, joten yleisön pitää joka tapauksessa olla tarkkana ja pysyä järjestäjien turvallisiksi määrittelemillä alueilla. Kaikki tietävät, mitä voi pahimmillaan tapahtua, jos iso kivi tulee kovalla vauhdilla katsojaa kohti.

– Se voi vielä tapahtua joskus. Toivottavasti ei, mutta riski on läsnä – kyllä, Lappi pohti.

Tuoreeltaan Suomen MM-rallissa Lappi kertoi lauantain ajopäivän vaaratilanteesta näin:

– Otin ihan normaalin jarrutuksen risteykseen. Auton keula meni tosi alas jarrutuksessa, ja irtokivi ampui siitä eteenpäin.

Lappi on ajanut MM-sarjan kahdessa viime osakilpailussa kolmanneksi.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?