Tommi Mäkinen ylistää Kalle Rovanperää – näkee yhtäläisyyksiä nuoressa tähdessä ja itsessään - Ralli - Ilta-Sanomat

Tommi Mäkinen ylistää Kalle Rovanperää – tästä syystä hän vertaa nuorta tähteä itseensä: ”Ei sitä pysty edes selittämään”

Tommi Mäkinen esittää mielenkiintoisia arvioita viime aikoina MM-rallipoluilla loistaneesta Kalle Rovanperästä.

Rallilegenda Tommi Mäkinen (oik.) näkee yhtäläisyyksiä itsessään ja Kalle Rovanperässä.

15.9. 8:18

KREIKAN MM-ralli oli voittoon ajaneen Kalle Rovanperän, 20, mykistävää näytöstä. Toyota-kuljettaja Rovanperän vauhti oli häikäisevää ja suoritus kaikin puolin kypsä. Tämä ei todellakaan jäänyt huomaamatta kuljettajien nelinkertaiselta maailmanmestarilta Tommi Mäkiseltä.

Mäkinen, 57, ylistää Ilta-Sanomille Rovanperän otteita.

– Varmuus näkyi. Vauhti oli heti alusta kovaa ja kohdallaan. Auto istui niin sanotusti hyvin käteen. Tiedän, että on erikoisen vaikeaa voittaa, kun ajaa jossain rallissa ensimmäistä kertaa. Niin kuin Kalle nyt.

– Minulla on omakohtaistakin kokemusta tästä, kun voitin Argentiinassa ja Afrikassa ensiyrittämällä. Se on sellainen näyttö muille – ja antaa valtavasti lisää itseluottamusta, Mäkinen sanoo.

HEINÄKUUSSA Viron MM-rallin voitolla Rovanperästä tuli historian nuorin MM-osakilpailuvoittaja. Hän ohitti tässä tilastossa Toyotan nykyisen tallipäällikön Jari-Matti Latvalan. Sitten hän oli kolmas Belgian MM-rallissa ja voitti hiljattain Kreikassa.

Toyotan MM-rallitallin entinen pomo ja jättimäisen japanilaisvalmistajan urheiluosaston nykyinen neuvonantaja Mäkinen arvioi, että Rovanperä on nyt ottanut ison kehitysaskeleen urallaan.

Rovanperän sopeutumista MM-sarjan pääluokan WRC-autoon jarrutti osaltaan koronan takia tyngäksi jäänyt viime kausi. Kokemusta ei karttunut nuoren miehen ajohaalareihin odotetulla tavalla.

– Nyt alkaa tosissaan näyttää siltä, että Kallella alkaa olla tarvittava kokemus WRC-autosta. Kaikista MM-sarjan ralleista hänellä ei ole samaa kokemusta kuin muilla huippumiehillä, mutta nimenomaan WRC-auton ajamisesta kokemus – ja tuntuma autoon – vaikuttaa Kallen osalta nyt hyvältä, Mäkinen toteaa.

Mäkinen kuvailee, että auton käsittelyssä kokemuksen karttumisen ja ajotuntuman paranemisen huomaa siinä, että pienet virheet alkavat pudota pikkuhiljaa pois.

– Sellaista on kuitenkin liki mahdotonta ulkopuolisen huomata pelkästään ajamista seuraamalla, jotain pientä voi sieltä toki löytää. Kokonaisvaltainen tarkkuus on sellainen homma, jonka sieltä voi bongata.

Kalle Rovanperä piiskasi Toyotansa upeaan vauhtiin Kreikan soralla.

MAESTRO Mäkinen tunnettiin aktiiviurallaan keskittymisen mestarina. Mäkisen perusvauhti oli tunnetusti kovaa, mutta hän pystyi usein lataamaan hämmästyttävän pohja-ajan erikoiskokeelle silloin, kun kilpakumppanit sellaista vähiten kaipasivat. Mäkisen iskut ja hyökkäykset olivat usein tyrmääviä.

Rallin ajamisen luonne on jonkin verran muuttunut Mäkisen huippuvuosista, mutta joka tapauksessa hän näkee Rovanperässä samanlaisia henkisiä ominaisuuksia kuin itsessään.

– Kalle on viilipytty. Jotain samaakin meissä on.

Mitä hyvä keskittyminen mielestäsi on rallin kilpailutilanteessa?

– Ensimmäinen asia on se, että osaa sulkea kaiken muun paitsi ajamiseen liittyvän pois ympäriltään. Sitten kun keskittymisen taso menee riittävän korkealle, suorituskyky paranee entisestään. Siinä menee sellaiseen olotilaan, että olet hirveän tarkka ja nopea reagoimaan.

– Se korkean keskittymisen taso on sellainen ominaisuus… Sitä ei pysty oikein tarkasti sanoilla edes selittämään…

SEURAAVAKSI MM-sarjassa kilpaillaan Keski-Suomen soraränneissä lokakuun alussa. Se on Rovanperän ja hänen edustamansa Toyota-tallin kotiralli. Rovanperää pidetään yleisesti Suomen MM-rallin vankkana ennakkosuosikkina, mutta Mäkinen ei julista mitään etukäteen.

– Kyllä siellä kaikki kärkiukot kovaa menevät. Kova kisa siitä tulee. Uskon kuitenkin, että Kallella on jo tarvittava kokemus ”Jyskälästä” yltääkseen kisan voittotaistoon.

Tuleeko kisasta jotenkin erityislaatuinen, koska nyt ajetaan syksyllä kesärallin sijasta?

– Tiet voivat olla vaikeammassa kunnossa kuin kesällä. Yöt ovat kylmempiä, mikä vaikuttaa tienpinnan karkeuteen ja kovuuteen. Tarjolla voi myös olla märkää ja limaa. Kyllä sellainen varmasti ajamiseen vaikuttaa.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?