Jari-Matti Latvala kommentoi Toyotan ensi kauden kuljettajatilannetta - Ralli - Ilta-Sanomat

Tuleeko rallin MM-sarjaan lisää suomalaisväriä? Jari-Matti Latvala vihjasi ”nousevasta tähdestä”

Latvala kommentoi Toyotan kuljettajatilannetta Autosportin haastattelussa.

Jari-Matti Latvala kuvattuna tuurissa marraskuussa 2020.

22.6. 23:26

Ralliautoilun ranskalaislegenda Sebastien Ogier saattaa ajaa täyden MM-kauden ensi vuonnakin, pohtii Toyotan tallipäällikkö Jari-Matti Latvala Autosport-sivustolla. Toki mahdollisuus siihen on Latvalan mukaan pieni.

Seitsenkertaisen maailmanmestarin Ogierin aikeissa on ollut ajaa vain osa kaudesta ensi vuonna. Mies kuitenkin johtaa MM-sarjaa ja ilmoille on heitetty ajatusta, että mahdollinen mestaruus siivittäisi Ogieria ajamaan täyttä kautta myös ensi vuonna.

Latvala on tehnyt selväksi, että hän haluaa pitää nykyisen kuljettajistonsa eli Ogierin, Elfyn Evansin, Kalle Rovanperän ja Takamoto Katsutan myös ensi kaudella. Ogier olisi käytettävissä ainakin puolet kauden ralleista.

–  Koskaan ei kannata sanoa ei koskaan. Se on mahdollista, mutta luulen, että mahdollisuus on pieni, Latvala sanoi Ogierin mahdollisesta "koko kaudesta" ensi vuonna.

–  Sebastien on vähän kuin Sebastien Loeb (toinen ranskalaismestari). Luulen, että hän haluaa kokea jotain muutakin. Olemme nähneet hänet (rata-autoilun) Porsche Carrera Cupissa ja taisi hän kokeilla formula ykkösten autoakin. Hänellä on saumoja myös muissa sarjoissa. Eli häntä kiinnostaa tehdä jotain muuta, ja siksi luulen, että hän ajaa vain puolikkaan kauden. Siltä se tällä hetkellä näyttää, mutta koskaan ei kannata sanoa ei koskaan.

Jos Ogier ei ole täysillä mukana, Latvalan on löydettävä lisävoimaa. Spekulaatioissa on pyöritelty sellaisia nimiä kuin Esapekka Lappi, Teemu Suninen, Dani Sordo ja Jari Huttunen.

–  Suninen, Lappi ja Dani, joka on ajanut aika pitkään Hyundailla. Hän taitaa olla ihan tyytyväinen siellä, mutta on jollain lailla kiinnostava (mahdollisuus) meidänkin osaltamme. Ja sitten nouseva tähti Huttunen, joka voitti WRC2-luokan Sardiniassa (kesäkuun alussa), Latvala miettii.

–  Vielä on aika monta kuljettajaa, joista valita.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?