Jyväskylän MM-ralli siirtyy - Ralli - Ilta-Sanomat

Jyväskylän MM-ralli siirtyy

Kisa ajetaan syksyllä.

Jari-Matti Latvala kuvattuna Suomen MM-ralliteillä 2019.­

20.4. 12:30

Vuoden toinen Suomessa ajettava MM-ralli siirtyy ajettavaksi 30. syyskuuta–3. lokakuuta. Alun perin Jyväskylän seudulla piti kaasutella heinä-elokuun taitteessa. Kisajärjestäjä kertoi muutoksesta verkkosivuillaan.

Siirron taustalla on koronavirus ja sen vaikutus yleisötilaisuuksien kokoontumisrajoituksiin.

– Haluaisimme totta kai, että Suomen MM-ralli ajettaisiin kesällä, mutta vallitsevan koronaviruspandemiatilanteen takia emme voineet jatkaa tapahtuman valmisteluja sellaisessa tilanteessa, jossa yleisön mahdollisuus osallistua tapahtumaan on epävarmalla pohjalla, AKK Sports Oy:n toimitusjohtaja Riku Bitter avasi.

Jyväskylä on siirrosta huolimatta rallin keskuspaikka, mutta erikoiskoeohjelmaa vielä hiotaan. Viime vuonna Jyväskylän MM-ralli jäi kokonaan väliin, mutta tänä vuonna Suomessa ajetaan kaksi MM-osakilpailua. Helmikuussa Rovaniemellä ajettiin kilpailu, joka korvasi Ruotsin MM-rallin.

– Toisin kuin helmikuussa menestyksekkäästi järjestetty Arctic Rally Finland, Suomen MM-ralli on hyvin pitkälti katsojille räätälöity tapahtuma, ja me tarvitsemme rallifaneja onnistuneen tapahtuman luomiseen, Bitter painotti.

– Vaikka vielä ei olekaan täyttä varmuutta siitä, voimmeko toivottaa katsojat tervetulleiksi lokakuussakaan, toivomme että rokotusohjelman saaminen hyvään vauhtiin voi edesauttaa asiaa.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?