Maailmanmestari Timo Salonen myi luksustalonsa ja muutti rivitaloon – ”Aika sählinkiä” - Ralli - Ilta-Sanomat

Maailmanmestari Timo Salonen myi luksustalonsa ja muutti rivitaloon – ”Aika sählinkiä”

Rallilegenda Timo Salonen kauppasi pitkään hulppeaa taloaan. Nyt se on myyty.

Rallilegenda Timo Salonen pisti asumisjärjestelyjään uusiksi.­

21.1. 15:15

Rallilegenda Timo Salonen on saanut vihdoin myytyä pitkään kauppaamansa luksustalonsa.

Hämeenlinnan Hauhon Pyhäjärven rannalla sijaitseva yli 200-neliöinen talo oli myynnissä useita vuosia. Se on rakennettu vuonna 2001.

Salonen kertoo Ilta-Sanomille muuttaneensa Marjo-vaimonsa kanssa rivitaloon Vanajaveden äärelle lähelle Hämeenlinnan rautatieasemaa.

– Aika sählinkiä on ollut näiden muuttohommien kanssa. Vaimo kiertää nyt kaupasta toiseen ja minä toimin kuskina ja kantajana. Onneksi hän muistaa ostaa myös ruokaa, ettei ihan nälkään kuolla, hyväntuulinen Salonen, 69, raportoi.

Kiireistään huolimatta Salonen vaikuttaa erittäin tyytyväiseltä päästyään muuttamaan.

– Tammikuun neljäs päivä luovutettiin vanha talo ja muutettiin uuteen asuntoon. Menihän siinä myynnissä aikansa, mutta ei tuollainen liki miljoonan euron talo ole helppo myytävä täälläpäin.

Salonen on innostunut uudesta asunnostaan monestakin syystä.

– Kaksikerroksinen rivitalo on rinteessä ja sieltä avautuvat upeat näkymät Vanajavedelle ja Hämeen linnalle. Sitten tuo Vanajaveden rantalenkki on tosi kiva mennä. Aulangon alue on myös lähellä, useiden kilometrien kävelylenkeillä liki päivittäin reippaileva Salonen kertoo.

Timo Salonen on maailmanmestari vuodelta 1985. Kuvassa hän on 50-vuotisjuhlakisassaan Suomen MM-rallissa 2002.­

Omakotiasujan huolet ovat nyt myös takanapäin.

– Sikäli tämä muutto on kuin lottovoitto. Ei pidä touhuta pihahommia ja muita enää. Ei tarvitse mennä enää esimerkiksi lumitöihin. Nykyään oikein naurattaa, kun lunta sataa, huuliveikkona tunnettu Salonen virnistää.

Salosella on asuinpaikka myös Espanjassa Fuengirolan kupeessa, Mijas Costassa.

– Sitten kun koronatilanne aikanaan hellittää, voi lähteä taas Espanjaan ja jättää huoletta rivariasunnon tuohon. Naapurit katsovat kämpän perään. Ei tarvitse samalla lailla huolehtia kuin omakotitalosta, kun reissun päälle lähtee.

Autokauppiaana työskentelevä Salonen pisti liiketoimiaan uuteen uskoon viime vuonna. Myllerrys alkoi, kun Salonen päätyi viime vuoden maaliskuussa poikkeukselliseen ratkaisuun. Hän tyhjensi liiketilansa Tampereen Nekalassa ja ajatti kaikki myynnissä olleet autonsa talonsa pihaan.

Ratkaisuun vaikutti koronakevään hyydyttämä automyynti sekä se, että autojen saanti Euroopasta oli vaikeutunut koronan takia.

Viime syksynä Salosen kotitalon pihalla ollut ”autokirppis” tuli kuitenkin tiensä päähän, kun hän hankki uuden liiketilan Lempäälästä kauppakeskus Ideaparkin kupeesta.

Salonen käy kauppaa käytetyillä autoilla, pääasiassa hänellä on myynnissä Euroopasta Suomeen tuotuja ajokkeja.

– Kaupankäynti Lempäälän-tiloissa on lähtenyt tosi hyvin liikkeelle. Töitä on ollut paljon, Salonen sanoo.

Timo ”Löysä” Salonen on tunnettu rennosta ja positiivisesta otteesta elämään.­

Salonen ajoi parikymmentä vuotta huipputasolla rallia ja voitti maailmanmestaruuden vuonna 1985 legendaarisella B-ryhmän Peugeot 205:llä.

Ennen Peugeot-vuosiaan Salonen kaasutteli pitkään japanilaisen Datsun-Nissanin palveluksessa. Häntä on yleisesti pidetty 1980-luvun alun parhaiten palkattuna rallikuljettajana maailmassa.

Autokauppaa Salonen on kertonut pitävänsä lähinnä harrastuksena. Hän on työskennellyt autokauppiaana pitkään eri jaksoissa ennen ja jälkeen ralliuransa. Myös Salosen isä oli autokauppias.

Oberstdorfin MM

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?