Kirja: Jari-Matti Latvala on tarvinnut mielialalääkitystä useiden vuosien ajan - Ralli - Ilta-Sanomat

Kirja: Jari-Matti Latvala on tarvinnut mielialalääkitystä vuosien ajan: ”Tällä luonteella mentaaliapu on tarpeen”

Jari-Matti Latvala kertoo uutuskirjassa ahdistuksestaan ja epätoivostaan.

Tällä luonteella mentaaliapu on tarpeen, sanoo Jari-Matti Latvala uutuuskirjassa.­

1.10.2020 0:01

Rallimies Jari-Matti Latvala on käyttänyt vuosien ajan mielialalääkkeitä. Näin kerrotaan Riikka Smolander-Slotten kirjoittamassa kirjassa Jari-Matti Latvala – Elämän erikoiskoe (Otava).

Kirjassa kerrotaan avoimesti Latvalan keskittymisvaikeuksista, heikkouksista paineensietokyvyssä ja suorittajan luonteesta.

Latvala, 35, on jo lapsesta asti pyrkinyt tavoittelemaan monessa eri asiassa täydellisyyttä. Sinnikkyyttä, lahjakkuutta ja voitontahtoa on piisannut, mutta epäonnistumisten ja huolien hetkellä murheet ovat kasautuneet liki ylitsepääsemättömiksi.

– Tällä luonteella mentaaliapu on tarpeen. Elämä on aikamoista tohottamista, ja stressaan asioista. Energiaa riittää, ja siksi rauhoittumiseen tarvitaan välillä apua, Latvala toteaa kirjassa.

Kirjan mukaan Latvala on turvautunut lääkitykseen kahdessa eri jaksossa. Ensimmäinen jakso alkoi 2004, jolloin Latvala koki valtavia ristipaineita muun muassa ralliurasta, opiskelusta ja elämästä ylipäätään.

Psykiatrin vastaanotolle Latvalan kehotti tämän Mari-isosisko.

– Vaihtoehtoina olivat joko säännöllinen psykiatrilla käynti tai lääkitys. En halunnut elämään enää lisää kiireitä, joten valitsin mielialalääkityksen, Latvala sanoo.

Jari-Matti Latvalan elämässä on toki ollut myös hymyä ja onnen hetkiä.­

Latvala kertoo käyttäneensä lääkkeitä vuoden 2007 lopulle, jolloin henkisen valmennuksen osuus lisääntyi.

Uudestaan hän otti mielialalääkkeet käyttöön vuoden 2016 lopulla. Tuolloin hänen elämässään oli paljon epävarmuutta, koska Latvalan silloinen työnantaja Volkswagen ilmoitti vetäytyvänsä rallin MM-sarjasta. Latvala putosi hetkeksi niin sanotusti tyhjän päälle, mutta ura jatkui Toyotalla kaudella 2017.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?