Jyväskylän MM-rallin kohtalo täysin auki – ratkaisun hetki tiedossa - Ralli - Ilta-Sanomat

Suomen MM-rallin kohtalo täysin auki – ratkaisun hetki tiedossa: ”Raha määrittelee aika paljon”

Jarmo Mahosen mukaan Suomen MM-rallin kohtalosta päätetään kesäkuussa.

Julkaistu: 26.3. 14:31

AKK:n Jarmo Mahonen ei usko, että seuraavaa MM-rallia Keniassa pystytään ajamaan suunnitellusti.

Suomen MM-rallin järjestäjä AKK-Motorsport pohtii parhaillaan kuumeisesti elokuisen kilpailun kohtaloa. Koronavirusepidemia on jo pakottanut kansainvälisen autourheiluliitto FIA:n perumaan Argentiinan, Portugalin ja Italian MM-rallit.

Ainoa toistaiseksi kalenterissa oleva MM-ralli ennen Jyväskylää on Keniassa heinäkuussa kurvailtava Safari-ralli. AKK-Motorsport ry:n puheenjohtaja Jarmo Mahonen kertoo Ilta-Sanomille, että varoaikaa Suomen kilpailun tulevaisuudesta päättämiselle on vielä jonkin verran.

– Emme ole tässä tilanteessa yksin. Vaikea kuvitella, että Afrikan kilpailu voisi toteutua ainakaan niin, että osallistujat haluaisivat sinne matkustaa. Kesäkuun alkupuolelle mennessä meidän on tehtävä ratkaisu sen suhteen, voidaanko Jyväskylässä ajaa, Mahonen sanoo.

Mahosen mukaan FIA on antanut hyvin vapaat kädet järjestäjille kilpailuihin liittyvissä päätöksissä.

– FIA:ssa ei ole paljoa ajatuksia tämän osalta, vaan kaikki on ulkoistettu kansallisille liitoille. Ymmärrän tämän sitä taustaa vasten, että kansainväliset promoottorit ovat siellä taustalla ja raha määrittelee aika paljon. Kilpailut pyritään järjestämään viime hetkeen asti, kunnes on pakko tehdä jokin ratkaisu. Jossain vaiheessa pitää katsoa, mikä on loppuvuoden tilanne.

AKK:n vuoden ennusmerkit ovat koronavirusepidemian vuoksi sen verran synkät, että se joutui käynnistämään yt-neuvottelut lomautusten osalta kriisin puhjettua pahemmin Euroopassa. Jos MM-ralli peruuntuu, kärsii AKK varmasti tappioita. Mahonen ei suostu arvioimaan niiden suuruutta.

– Jyväskylä on markkinointiyhtiön (AKK-Motorsport Oy) projekteista se kivijalka sekä suuruudeltaan että tuotoiltaan. Kesäkuulle asti pystymme venyttämään rallin ajopäätöstä ja ymmärtääkseni huhtikuun aikana tätä nykytilannetta pystytään jo ennustamaan kauemmaksi.

Toistaiseksi AKK jatkaa MM-rallin valmisteluja niin normaalisti kuin se on mahdollista. Myös yhteistyökumppanit ovat luonnollisesti joutuneet taloudellisesti vaikeiden aikojen eteen.

– Olemme tiedottaneet tilanteemme kumppaneillemme hyvin tarkasti. Kaikki ovat odottavalla kannalla ja olemme saaneet myönteisen vastaanoton. Sillä suunnalla ei ole juuri nyt murheita, mutta pitää odottaa, mihin maailman tilanne menee. Kunpa joku voisi sanoa, milloin tämä loppuu. Sitten helpottaisi.