Tommi Mäkinen on pulassa – jatkaako Jari-Matti Latvala sittenkin Toyotalla? ”Siinä tapauksessa pidän sinetöitynä”

Julkaistu:

ralli
Jos Ott Tänak todellakin siirtyy Hyundaille, Jari-Matti Latvala jatkaa varmasti Toyotalla. Näin uskoo maailmanmestari Marcus Grönholm.
Juuri uransa ensimmäisen maailmanmestaruuden varmistaneen Ott Tänakin ensi kauden tallikuviot puhuttavat rallikansaa. Autosport uutisoi viime perjantaina, että virolaiskuski siirtyisi ensi kaudeksi Toyotalta Hyundaille, ja myös Ilta-Sanomien useat lähteet kertovat samaa.

Tätä pidetään rajuna takaiskuna nelinkertaisen maailmanmestari Tommi Mäkisen johtamalle Toyota-tallille. Tänak ajaa tallissa nyt toista kauttaan.
Päivän polttama kysymys on, miksi Tänak, 32, haluaa lähteä voittajatiimistä talliin, jossa hänelle ei ole tarjolla yhtä selkeää ykköskuskin asemaa kuin japanilaistallissa olisi ollut. Viime kaudet Hyundain ykköskuskina on ajanut Thierry Neuville, jolla on myös ensi kaudeksi sopimus tallin kanssa.


Kysymys askarruttaa rallin kaksinkertaista maailmanmestaria Marcus ”Bosse” Grönholmia, joka on seurannut aktiivisesti MM-sarjan tapahtumia.

– Jos tiedot Tänakin tallivaihdosta pitävät paikkaansa, sitä voi toisaalta pitää isona yllätyksenä. Toyotalla Tänak sai alleen kaikista kilpailukykyisimmän auton ja tuekseen voittajatiimin. En usko, että kovin moni kuski olisi vastaavassa tilanteessa edes harkinnut tallinvaihtoa, Grönholm, 51, sanoo.

– Toisaalta Tänakin lähtö ei välttämättä ole mikään suurensuuri yllätys. Siis jos häneltä löytyy tallinvaihtoon esimerkiksi sellaisia merkittäviä syitä, joista ei ole julkisuudessa puhuttu. Tämä on kuitenkin pelkkää spekulointia.

Viime viikkoina rallimaailmassa on pohdittu kuumeisesti sitä, onko Toyota ollut valmis maksamaan Tänakille yhtä suurta palkkaa kuin Hyundain ja M-Sportin WRC-tallit, joiden on tiedetty tarjonneen sopimusta virolaiselle.

IS:n tietojen mukaan raha ei ole noussut minkäänlaiseksi kynnyskysymykseksi Tänakin tallineuvotteluissa, ja tämänkaltaista tietoa on myös ollut arvostetulla rallimanagerilla Timo Jouhkilla.


Kulisseissa on enemmänkin uskottu siihen teoriaan, että virolainen olisi pettynyt Toyota-tallin johtamistyyliin.

– En usko, että raha on ollut ratkaisevassa asemassa Tänakin neuvotteluissa, Grönholm näkee.

– Jos Tänak vaihtaa tallia, ehkä syy on siinä, että hän ei ole tullut toimeen Tommin (Mäkinen) kanssa. Tai ehkä hänellä on ollut haasteita muun tiimin kanssa. Jotain siellä taustalla joka tapauksessa on, koska muutoin Tänak tuskin olisi edes neuvotellut vakavasti muiden kuin Toyotan kanssa.

Grönholm uskoo Latvalan saavan tallipaikan

Grönholmin mielestä Tänakin lähtö olisi kovan luokan menetys Toyotalle. Samalla se kuitenkin hänen arvionsa mukaan tarkoittaisi sitä, että kokeneelle Jari-Matti Latvalalle aukeasi jatkopaikka Toyotalla. Latvalan kausi on ollut tuloksellisesti heikko. Hänen matkaansa on mahtunut monenmoisia haasteita.

– Olipa Tänakin päätös mikä tahansa, nähdäkseni Jari-Matilla on silti edelleen relevantti mahdollisuus saada Toyotalta tallipaikka ensi kaudeksi. Nyt jos Tänak tosiaan lähtee, siinä tapauksessa pidän Latvalan tallipaikkaa jo sinetöitynä, Bosse uskoo.

Tällöin Toyotalla saattaisivat Jari-Matin lisäksi ajaa Kalle Rovanperä ja joko Kris Meeke tai Andreas Mikkelsen, joka Tänakin siirron myötä olisi vaarassa pudota pois Hyundailta.

GRX-rallitallia pyörittävä Grönholm uskoo, että jos Mikkelsen siirtyisi Toyotalle, hänen oma suojattinsa Jari Huttunen saattaisi päästä ajamaan Jyväskylän MM-rallissa Huyndain WRC-kalustolla. Hyundain kolmantena kuskina vuorottelevat ensi kaudella Dani Sordo ja Sebastien Loeb, joista kumpikin saattaisi mielellään jättää Jyväskylän väliin.

– Näissä spekulaatioissa on vielä monta mutkaa matkassa. Odotetaan nyt ihan rauhassa, miten palapeli muotoutuu. Tavoitteenamme joka tapauksessa on, että Huttunen pääsisi ensi kaudella jälleen askeleen lähemmäksi MM-sarjaa, Grönholm summaa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt