Esapekka Lapille loistava sijoitus Turkin MM-rallissa – Tommi Mäkisen Toyota-tallille takaisku

Julkaistu:

MM-ralli
Esapekka Lappi saavutti kauden kolmannen palkintosijansa sunnuntaina päättyneessä Turkin MM-rallissa.
Citroën-talli pääsi juhlimaan Turkissa fantastista kaksoisvoittoa.

Hallitseva maailmanmestari Sebastien Ogier otti kauden kolmannen voittonsa. Ranskalainen kavensi huomattavasti Toyotan Ott Tänakin etumatkaa taistelussa MM-tittelistä. Eroa on nyt 17 pistettä Tänakin hyväksi.

Ogierin tallikaveri Esapekka Lappi ylsi toiseksi, niin kuin myös helmikuussa Ruotsissa ja elokuun alussa Suomessa.

Lappi hävisi Ogierille lopulta 34,7 sekuntia.

– Rengasrikko tuli vielä viimeisellä pätkällä. Onneksi vauhtia oli niin paljon, että pysyttiin toisena. Tämä on tosi hyvä, Lappi iloitsi MM-sarjan livelähetyksessä päästyään päätöserikoiskokeen maaliin.

Käytännössä Ogier ja Lappi eivät enää taistelleet keskenään sen jälkeen, kun Hyundain Thierry Neuville kaatoi autonsa lauantaiaamuna. Sen jälkeen Citroën-kuljettajilla oli jo minuutin ero lähimpänä takana olleisiin kuljettajiin.

Suninen neljäs, Latvala kuudes

Andreas Mikkelsen oli Hyundailla kolmas. Teemu Suninen sijoittui M-Sportin Fordilla neljänneksi ennen Hyundain Dani Sordoa.

– Tämä oli meiltä hyvin tasainen ralli. Kiitokset tallille. Mekaanikot ovat joutuneet tekemään huoltopaikalla paljon töitä auton korjaamisessa, Suninen sanoi.


Tommi Mäkisen johtama Toyota-talli epäonnistui. Kolme viikkoa sitten ajetussa Saksan MM-rallissa talli saavutti mahtavan kolmoisvoiton, mutta Turkin rajussa sorarallissa Jari-Matti Latvala sijoittui parhaana Toyota-kuljettajana kuudenneksi ja tallikaveri Kris Meeke seitsemänneksi.

– Oli vaikea viikonloppu, mutta pääasia, että pääsimme maaliin. Auto oli vahva, mutta näytti, että vähän puuttui vauhtia. Voin nostaa käden ylös ja myöntää, että tein testeissä virheen, jonka takia ei saatu tänne oikeanlaisia säätöjä, Latvala harmitteli.

Tänakin autosta petti lauantaina moottorin elektroninen ohjausyksikkö. Toyotan ykköstähti keskeytti silloin siirtymäosuudella. Jo viisi MM-rallia tällä kaudella voittanut Tänak sai mukaansa viisi pistettä oltuaan nopein viimeisellä power stage -erikoiskokeella ennen Neuvillea, Ogieria, Latvalaa ja Sunista.

Neuville oli lopulta kahdeksas ja putosi MM-sarjassa kakkossijalta kolmanneksi. Belgialainen on 30 pisteen päässä Tänakista.

Hyundai lisäsi etumatkaansa valmistajien sarjassa. Toyota on nyt 19 pistettä Hyundaita perässä.

Jäljellä on vielä kolme MM-rallia: Wales ja Katalonia lokakuussa sekä Australia marraskuussa.

Turkin MM-ralli

Lopputulokset 17/17 erikoiskokeen jälkeen:

1) Sebastien Ogier Ranska, Citroen 3.50.12,1
2) Esapekka Lappi/Janne Ferm Suomi, Citroen jäljessä 34,7
3) Andreas Mikkelsen Norja, Hyundai –1.04,5
4) Teemu Suninen/Jarmo Lehtinen Suomi, Ford –1.35,1
5) Dani Sordo Espanja, Hyundai –2.25,9
6) Jari-Matti Latvala/Miikka Anttila Suomi, Toyota –2.59,1
7) Kris Meeke Britannia, Toyota –3.53,3
8) Thierry Neuville Belgia, Hyundai –5.34,8
9) Pontus Tidemand Ruotsi, Ford –7.22,9
10) Gus Greensmith Britannia, Ford –15.18,7
...18) Kalle Rovanperä/Jonne Halttunen Suomi, Skoda –43.09,1.

Rovanperä keskeytti perjantaina siirtymätaipaleella neljännen erikoiskokeen jälkeen. Rovanperä jatkoi rallia lauantaina rally2-säännön turvin. Ott Tänak Viro, Toyota keskeytti lauantaina ja jatkoi sunnuntaina.

Sunnuntain erikoiskokeet:

Ek14 (7,05 km): 1) Tänak 5.04,7
2) Mikkelsen jäljessä 1,5 sekuntia
3) Latvala –1,9
...7) Suninen –5,1
...9) Lappi –9,4
...12) Rovanperä –16,5.

Ek15 (11,32 km): 1) Latvala 8.34,1
2) Mikkelsen –1,2
3) Sordo –5,8
4) Suninen –11,1
5) Lappi –11,2
...7) Rovanperä –16,5.

Ek16 (13,2 km): 1) Mikkelsen 11.01,3
2) Latvala –0,3
3) Sordo –3,0
...5) Suninen –7,8
6) Rovanperä –11,3
...11) Lappi –20,7.

Ek17 (7,05 km): 1) Tänak 4.55,2
2) Neuville –2,6
3) Ogier –3,1
4) Latvala –7,3
5) Suninen –9,0
...10) Lappi –18,0
...12) Rovanperä –25,2.

Kuljettajien MM-pisteet: 1) Tänak 210
2) Ogier 193
3) Neuville 180
4) Mikkelsen 94
5) Meeke 86
6) Latvala 84
7) Suninen 83
8) Lappi 80
9) Elfyn Evans Britannia, Ford 78
10) Sordo 72
...12) Rovanperä 16.

Valmistajien MM-pisteet: 1) Hyundai 314
2) Toyota 295
3) Citroen 259
4) Ford 184.

Seuraava kilpailu: 3.–6. lokakuuta Walesin ralli.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt