Tommi Mäkisen tallin autot suurennuslasin alla MM-rallissa – ”Kaikkien pitäisi noudattaa samoja sääntöjä”

Julkaistu:

MM-ralli
Toyotan WRC-autojen takasiipi on yksi puheenaiheista ennen torstai-iltana alkavaa Saksan MM-rallia.
Kansainvälinen autoliitto FIA pyysi Toyota-tallia muuttamaan autojensa takasiipeä syyskuun puolivälissä ajettavaan Turkin MM-ralliin mennessä. Myös muissakin WRC-autoissa takasiiven pitää olla tarkennettujen sääntöjen mukainen, jos se ei ole jo aiemmin ollut.

Tommi Mäkisen johtama talli on tehnyt pienen muutoksen jo ennen torstai-iltana alkavaa Saksan MM-rallia. Suuren takasiiven asentoa on hieman muutettu. Uudenlainen siipi otetaan käyttöön Turkin rallissa.

Citroënin aloittamien tutkimusten jälkeen myös FIA:ssa ollaan nyt sitä mieltä, että Toyota Yaris WRC:n takasiipi on työntynyt kolme senttiä liian pitkälle.

Toyotan WRC-autot ovat kuitenkin olleet MM-ralleissa koko ajan FIA:n hyväksymien luokitustodistusten mukaisia. FIA on tehnyt asiassa virheen jättämällä mahdollisuuden erilaisille tulkinnoille. Nyt takasiipeä koskevia sääntöjä on selkeytetty.

Citroënin leirissä ollaan sitä mieltä, että Toyota on saanut aiemmasta takasiivestä pientä etua. Ranskalaistallikin kokeili testeissä hiukan suurempaa takasiipeä, joka oli myös asennettu samantyylisesti kuin Toyotan siipi.

– Se toimi paremmin, Citroënin tallipäällikkö Pierre Budar sanoi Rallye-Magazinin mukaan.

– Toyota ei tietenkään toimi hyvin ainoastaan yhden osan takia. Ei sillä pitäisi olla suorituskykyyn suurta vaikutusta. Kaikkien valmistajien pitäisi kuitenkin noudattaa samoja sääntöjä, jotta kaikilla on samanlaiset mahdollisuudet menestyä, Budar jatkoi.

Saksan MM-rallin ensimmäinen erikoiskoe alkaa kello 20.08. Se on torstain ainoa erikoiskoe.

Edellisen osakilpailun Suomessa voittanut Toyotan Ott Tänak johtaa MM-sarjaa. Citroënin Sebastien Ogier on 22 ja Hyundain Thierry Neuville 25 pistettä virolaiskuljettajaa perässä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt